keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Virginia Woolf - Oma huone

"Älyllinen vapaus riippuu aineellisista seikoista. Runous riippuu älyllisestä vapaudesta. Ja naiset ovat aina olleet köyhiä, ei ainoastaan kahden sadan vuoden ajan vaan aikojen alusta."

Tuossa itse asiassa on tiivistettynä tämän klassikko kirjan sanoma. Woolf tarkastelee naisten ja miesten eroja sekä naisia ja kirjallisuutta. Hän pohtii, mitä nainen tarvitsee kirjoittaakseen, ja nämä asiat ovat oma huone (jonka saa lukittua) ja 500 puntaa vuodessa. Eikä kukaan, joka ei ole käynyt kouluja, voi kehittyö neroksi vaikka lahjakas olisikin.
  Pitää toki muistaa, että kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1928, jolloin länsimaisillakaan naisilla ei ollut samanlaista tasa-arvoa kuin nyt. Meille kirjan huomiot lienevät itsestäänselviä, mutta on ihan hyvä välillä muistaa mistä ollaan tultu ja kiittää entisaikojen naisia (ja miehiäkin), jotka ovat osaltaan vaikuttaneet nykyiseen tasa-arvoon.

Kirja oli oikein hyvä! Alku oli jotenkin kankea ja vaikea, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan. Alussa minua häiritsi kirjalilijan arkuus hänen tuodessaan esiin epäkohtia, vaikka toisaalta ymmärrän sen ihan hyvin. Tosin se taisi olla tietoisesti tehty, sillä loppua kohden kritiikki muuttui purevammaksi ja osuvammaksi.
  Miestenkään ei kannata pelätä tai ärsyyntyä. Tässä feminismin klassikossa ei räyhätä ja osoitella sormella kaikkia miehiä; vain niitä, jotka ovat sen tarpeessa. Woolf myös viisaasti toteaa, ettei hyökkäys miessukupuolta vastaan ole järkevää, sillä ei naisten huono asema ole kollektiivisesti kaikkien miesten vika.
Hieman ihmettelin jonkinlaista antipatiaa romaanikirjailijoita kohtaan. Vai kuvittelinko sen vain?
Vähäsen eri mieltä olen myös miesten ja naisten erojen huomioimisessa. Toki on hyvä iloita erilaisuudesta, mutta en ole kovin vakuuttunut siitä, kannattaako yleistää sukupuolien erilaisia piirteitä, niistä kun nopeasti tulee stereotypioita.

Vielä yksi pieni huomio, joka sattui silmään: "Vannothan että olemme kaikki naisia? Siinä tapauksessa voin kertoa, että heti seuraavat lukemani sanat olivat: >>Chloe piti Oliviasta...>> Älä hätkähdä. Älä punastu. Myönnetään vain omassa yksityisessä seurassamme, että tällaista joskus sattuu. Silloin tällöin naiset pitävät naisista."
Erittäin mielenkiintoista! Tarkoittaako Woolf tuolla tosiaan naisten välistä rakkautta? Hänellähän oli nimittäin suhteita naisten kanssa itselläänkin. Vai oliko tuo humoristinen piikki ihmisille, joiden mielestä naiset eivät tule toimeen keskenään, eivätkä voi siis pitää toisistaan? Aika erikoista, että vuonna 1928 olisi puhuttu asiasta noin suoraan... Mutta voihaan olla, että Woolf on tosiaan sen tahallaan laittanut noin, uskoen että ihmiset eivät edes osaisi kuvitella siinä puhuttavan homoseksuaalisuudesta.

Oikein mukava pieni teos! Suosittelen kovasti kaikille. On joskus hyvä pysähtyä miettimään asioita ja pitää sitä kautta tiukasti kiinni tasa-arvosta.

5 kommenttia:

Tessa kirjoitti...

Tämä klassikko pitäisi minunkin huomata! Hauska kuitenkin huomata, että tuohon naisen asemaan on saatu suunnattomasti muutosta alle 100 vuodessa, vaikka kirjan kirjoittamisen aikaan asiat ovat olleet "aina kuten ovat olleet".

almafiina kirjoitti...

Niin, paljon on toki saatu aikaan! Vielä kyllä on rutkasti tehtävää monin paikoin...
Ja lue ihmeessä tämä, ei ole edes kovin pitkä!

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

joo, ne kirjahyllyt tyhjiä naisista, kun Woolf niitä tutki.. Luulen huomiosi olevan oikea siitä naisten rakkaudesta, minäkin sitä ajattelin.

Reeta Karoliina kirjoitti...

Tää on kyllä ihana klassikko. Ja edelleen on tärkeää muistaa, että nähdäkseen kauas tarvitaan jättiläisiä, joiden hartioilla seistä. Eli jotta voi tehdä taidetta tai tiedettä, tarvitaan esikuvia, noita "jättiläisiä", jotka ovat kirjoittaneet ja tutkineet jo ennen meitä. Ja noita esikuviahan naisilta on vuosisatojen ajan puuttunut. Onneksi nykyisin on jo toisin!

almafiina kirjoitti...

Niinpä, Reeta!
Vaikka nykyään tuntuukin olevan muodikasta haukkua feministejä ja naistutkimusta, vaikkei tietäisi niistä mitään.