perjantai 1. lokakuuta 2010

Saavatko kirjat sinut itkemään?

Jokunen aika sitten bloggasin Helen Walshin romaanista Englantilainen tragedia. Uskokaa tai älkää, se oli ensimmäinen kirja, joka sai minut itkemään ihan sillä tavalla oikeasti, suorastaan valtoimenaan! Aiemmin on toki tapahtunut sellaista silmien kostumista, mutta en ole ikinä kehdannut itkeä. Poika ja Ilves oli kyllä sellainen paketti kirjanakin, että vetistelyn tarvetta olisi ollut.

Aihe tuli mieleeni Jennin bloggauksesta, jossa hän käsittelee pelottavia kirjoja. Mutta entäs sitten ne itkettävät opukset? Mille/millaisille kirjoille olette itkeneet? Vai oletteko samanlaisia kuin minä, ettette ole kehdanneet vetistellä (varsinkaan, jos paikalla on muita)?

Sana on vapaa.

12 kommenttia:

Reeta Karoliina kirjoitti...

Heh, minulla ovat harvassa ne kirjat joita lukiessani en itke ;-) Minua nyt vaan itkettää melkein kaikki. Viimeksi taisin itkeä lukiessani Johan Harstadin "Ambulanssia". Sitä ennen itkin ainakin lukiessani "Kauimpana kuolemasta", "Rakkaudessa erottamattomat" ja "Aikamatkustajan vaimo" -kirjoja. Liikutun selvästi keskivertoihmistä helpommin...

almafiina kirjoitti...

^No minä taas itkisin lähes jokaiselle amerikkalaissarjalle, jos en pidättelisi liikutustani. Eilenkin Mentalistia katsoessa oli tulla itku jonkun naisen pillittäessä. Tiistaina (vai oliko se keskiviikkona) oli vielä pahempaa, kun katsoin Taivaantulia. Kari Väänänen on liian hyvä näyttelijä...

Oho, tulipas harrastettua aiheen ohi puhumista oikein urakalla! Jatkakaa...

Salla kirjoitti...

Kyllä saavat! Esimerkiksi L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet -kirjasta löytyvä Matthew'n kuolinkohtaus itkettää ihan aina.

Kuutar kirjoitti...

Olen Reeta Karoliinan hengenheimolainen eli itken melkein kirjalle kuin kirjalle. Sama pätee kyllä elokuviin (on elokuvia jotka laittavat itkemään jo alussa ja sitten itken koko elokuvan läpi kuin vesiputous) ja tv-sarjoihin (esim. Greyn Anatomia itkettää valehtelematta joka kerta). Eikä tarvitse aina edes olla surullinen kirja, kun alkaa itkettää vaan myös onnellisille lopuille on tullut vetisteltyä. Viimeisin itkemään pistänyt kirja on Sami Hilvon Viinakortti.

Hreathemus kirjoitti...

Minä olenkin sitten Kuutaren ja RK:n vastakohta: mun itkemään saaminen vaatii erittäin paljon nappien painelemista. Kirjoista vain kolme on saanut koskaan itkemään: kun Kalkaros kuoli Pottereissa, kun Marvin kuoli Linnunrata-trilogiassa ja suurin osa Riitojen kirjasta (tuli luettua sitä lapsena todella usein ja siinä kontekstissa se on vain niin surullista). Leffoista... V niin kuin verikosto ja Brokeback Mountain tulevat ainoina mieleen.

Taidan olla vähän kivinen. Tai sitten panssari on mennyt vähän överiksi. Koska itkemisestä ei ole huolta, vain kirjalle äänen nauraminen julkisella paikalla saattaa aiheuttaa tiettyä itsetietoisuutta kyseisestä toiminnasta, mutta eipä se sitä estänyt ole. Siinäs sitten muut tuijottavat, jos eivät muuta keksi (nimimerkillä Tuli naurettua ääneen yksi päivä keskustassa kun tuuli heitteli lehtiä ja tanssitti kahta muovipussia vorteksissa ympärilläni ja siitä tuli väistämättä mieleen American Beauty ja se hieno kohtaus. ;)

Satu kirjoitti...

Kyllä mäkin itken kirjojen takia vähän väliä. En ole muuten mitenkään erityisen herkkis, mutta kirjojen (ja elokuvien) kanssa liikutun aika helposti. Surusta, ilosta, jonkin tapahtuman yleisestä vaikuttavuudesta, mistä milloinkin. Mutta EN halua että kukaan näkee! :D

Zephyr kirjoitti...

Kirjojen takia en itke oikeastaan koskaan ja elokuvia katsoessakin todella harvoin, viimeksi varmaan Kuninkaan paluun ensi-illassa tuli tirauteltua, kun herkkä nörttipuoleni astui esiin. :)

Lapsena tosin järkytyin sydänjuuriani myöten Gavril Trojepolskin Bim mustakorva -romaanista, jonka epäoikeudenmukaisuus ja eläinten karmeat kohtalot jättivät varmaan elinikäiset traumat...

almafiina kirjoitti...

Mukavaa, kun on tullut näin paljon kommentteja!
Zephyr: Minäkin järkytyin pienenä aina eläinten kärsimyksestä. Ja siitäkin on tullut kyllä luettua, kun yhteen aikaan luin lähes pelkästään eläinkirjoja.

Susa P. kirjoitti...

Tähän mennessä olen itkenyt kunnolla ainoastaan lukiessani Reko ja Tina Lundánin kirjaa Viikkoja, kuukausia. Tuntui niin epäoikeudenmukaiselta, että kahden pienen lapsen isä kuolee. Jenny Downhamin Ennen kuolen kirjakin liikutti syvästi, mutten sentään alkanut kunnolla ulisemaan. Elokuvatkaan eivät itketä, ja jos itkettävät, minun täytyy olla yliväsynyt.

Siren kirjoitti...

Pikainen itkukirjaluettelo:

Shriver: Poikani Kevin
Atwood: Sokea surmaaja
Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Peura: On rakkautes ääretön
Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Rhys: Siintää Sargassomeri

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

kuulostaa vahvalta

Leena Lumi kirjoitti...

Almafiina, en todellakaan ole mikään kovis, mutta kirjojen äärellä en itke. Vahvat kirjat voivat hetkellisesti pysäyttää hengitykseni, jopa sydämeni. Viimeksi näin kävi Nadeem Aslamin Elävältä haudattujen kanssa ja sitten tai oliko se kuitenkin ennen...Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär teki saman.Nämä molemmat teokset myös estivät vähäksi aikaa muiden kirjojen lukemisen. Mutta elokuvien äärellä itken ja koen ne jotenkin niin, että esim. edellä mainittuja kirjoja en katsoisi filmattuina.

Näitä ennen on runsaasti virrannut tajunnan räjäyttäviä kirjoja, mutta tässä tämän vuoden kovimmat.

Eläinten kärsimystä en kestä missään muodossa. Se ei itketä, vaan nostaa toiminnan tasoa.