maanantai 22. marraskuuta 2010

Atiq Rahimi - Kärsimysten musta kivi

"Sinä olet olemassa mutta et liiku. Sinä kuulet mutta et puhu. Sinä näet mutta et ole näkyvä! Kuten jumala sinäkin olet pitkämielinen, liikkumaton. Ja minä olen sinun sanansaattajasi! Sinun profeettasi. Olen sinun äänesi ja sinun katseesi. Olen kätesi. Minä ilmoitan sinut! Al-Sabour!"

Atiq Rahimin pieni suuri kirja kertoo naisesta, joka hoivaa koomaan vaipunutta miestään. Hänet on alistettu hiljaiseksi ja tottelevaiseksi, kuten musliminaiset yleensäkin, mutta pian kun kukaan ei ole kuulemassa, hänen vihansa ja kiihkeytensä pääsee valloilleen. Hän alkaa pitää miestään kärsimysten kivenä, jolle voi vuodattaa tarinan mukaan surunsa, ja joka lopulta räjähtää vapauttaen uskoutujansa. Ja vähin erin nainen avautuukin, huutaen, paeten huoneesta ja koko talosta, mutta aina vain rohkaistuen. Ja naisen salaisuudet ovatkin karmeita ja sysimustia.
  Mieskirjoittaja on mielestäni tavoittanut hienosti alistetun naisen olemuksen ja kirja on taitavasti kirjoitettu. Se on myös erittäin lyhyt, vain 132 sivua. Sen lukikin kahdessa erässä helposti. Silti tarina ei ollut helppo eikä heppoinen, se varmasti jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Tällaiset kirjat ovat tärkeitä, vaikka vapaan länsimaalaisen onkin vaikea ymmärtää muslimien kurinalaista elämää ja jatkuvaa sotaa.

Ei kommentteja: