Sofi Oksanen - Baby Jane
"- Ehkä sillä oli paniikkihäiriö.
- Mikä?
- Ehkä se ei vain yhtenä päivänä pystynyt avaamaan työpaikan ovea. Eikä enää toisenakaan. Ja sitten se lähti kävelemään ja käveli koko päivän ulkona ja ulkoilma tuntui hyvältä ja sitten se teki seuraavana päivänä saman ja yhtenä päivänä päätyi Kallion kirjaston lehtiosastolle ja huomaisi, että se voi rauhassa istua siellä koko päivän eikä kukaan ihmettele mitään ja jos tulee kohtaus, se voi rauhassa hengittää paperipussiin lehtensä takana eikä kukaan ihmettele sitäkään.
- Mistä sä puhut, kulta?
- Paperipussiin hengittäminen auttaa, jos tulee paniikkikohtaus.
- Kulta, Uffe on ihan täyspäinen.
- Totta kai se on. Enhän mä muuta väitäkään.
Joonatanin ystävät alkoivat kiusaantua.
- Jokohan voisi tilata jälkiruokaviiniä? nainen Joonatanin vieressä ehätti apuun.
- Ja meille muille lisää olutta!"
Oksasen toinen kirja kertoo lesboudesta, paniikkihäiriöstä, masennuksesta, alkoholista ja ahdistuksesta. Se on surullisenkaunis tarina kahdesta naisesta, jonka suhde alkaa horjua puhumattomuudesta, joka taas repeytyy väkivaltaisesti. Siitä, miten Suomessa mielenterveysongelmia omaavista ei osata huolehtia eikä heihin osata suhtautua ihmisinä (kts. lainaus yllä).
Kirjassa on myös ahdistavaa ja omituistakin heteroiden ja homoseksuaalien vastakkainasettelua. Ollaan kahdessa leirissä, joiden on pysyttävä erillään. Heteroiden maailma esitetään täysin erilaisena kuin homojen ja lesbojen. Tätä en suostu kyllä purematta nielemään, vaikken ns. lesbopiireissä pyörikään, enkä näe hyvänä tuoda tällaista kummallista ja ahdistavaa kuvaa homoseksuaaleista.
Silti tämä ei ollut huono ollenkaan. Tällä on ehdottomasti paikkansa kotimaisessa lesbokirjallisuudessa, ja se on taiten kirjoitettu, kuten Oksasen kirjat aina. Pieniä kielellisiä kikkailuja käytetään, ei kuitenkaan ärsyttävästi vaan virkistävästi. Niillä saadaan tunnetiloja välitettyä paremmin. Kirjan henkilöjä käy kauheasti sääliksi. Loppu on kyllä töksähtävä, siitä ei pääse mihinkään toisellakaan lukukerralla. Se jää kuin kesken. Mutta se ei kaada maailmaa, kun kirja on muuten niin hyvä ja sujuvalukuinen. Suosittelen niin homppeleille kuin hetskuillekin! ;)
- Mikä?
- Ehkä se ei vain yhtenä päivänä pystynyt avaamaan työpaikan ovea. Eikä enää toisenakaan. Ja sitten se lähti kävelemään ja käveli koko päivän ulkona ja ulkoilma tuntui hyvältä ja sitten se teki seuraavana päivänä saman ja yhtenä päivänä päätyi Kallion kirjaston lehtiosastolle ja huomaisi, että se voi rauhassa istua siellä koko päivän eikä kukaan ihmettele mitään ja jos tulee kohtaus, se voi rauhassa hengittää paperipussiin lehtensä takana eikä kukaan ihmettele sitäkään.
- Mistä sä puhut, kulta?
- Paperipussiin hengittäminen auttaa, jos tulee paniikkikohtaus.
- Kulta, Uffe on ihan täyspäinen.
- Totta kai se on. Enhän mä muuta väitäkään.
Joonatanin ystävät alkoivat kiusaantua.
- Jokohan voisi tilata jälkiruokaviiniä? nainen Joonatanin vieressä ehätti apuun.
- Ja meille muille lisää olutta!"
Oksasen toinen kirja kertoo lesboudesta, paniikkihäiriöstä, masennuksesta, alkoholista ja ahdistuksesta. Se on surullisenkaunis tarina kahdesta naisesta, jonka suhde alkaa horjua puhumattomuudesta, joka taas repeytyy väkivaltaisesti. Siitä, miten Suomessa mielenterveysongelmia omaavista ei osata huolehtia eikä heihin osata suhtautua ihmisinä (kts. lainaus yllä).
Kirjassa on myös ahdistavaa ja omituistakin heteroiden ja homoseksuaalien vastakkainasettelua. Ollaan kahdessa leirissä, joiden on pysyttävä erillään. Heteroiden maailma esitetään täysin erilaisena kuin homojen ja lesbojen. Tätä en suostu kyllä purematta nielemään, vaikken ns. lesbopiireissä pyörikään, enkä näe hyvänä tuoda tällaista kummallista ja ahdistavaa kuvaa homoseksuaaleista.
Silti tämä ei ollut huono ollenkaan. Tällä on ehdottomasti paikkansa kotimaisessa lesbokirjallisuudessa, ja se on taiten kirjoitettu, kuten Oksasen kirjat aina. Pieniä kielellisiä kikkailuja käytetään, ei kuitenkaan ärsyttävästi vaan virkistävästi. Niillä saadaan tunnetiloja välitettyä paremmin. Kirjan henkilöjä käy kauheasti sääliksi. Loppu on kyllä töksähtävä, siitä ei pääse mihinkään toisellakaan lukukerralla. Se jää kuin kesken. Mutta se ei kaada maailmaa, kun kirja on muuten niin hyvä ja sujuvalukuinen. Suosittelen niin homppeleille kuin hetskuillekin! ;)
Kommentit