perjantai 7. tammikuuta 2011

Doris Lessing - Viides lapsi

Alun perin lainasin tämän äidinkielen parityötä varten, mutta löinkin samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä tämä kirja sisältyy haasteeseen.

Kirja on joissain blogeissa esiintynyt, mutta kerron juonesta kuitenkin. Älä siis lue, jos et halua tietää tapahtumista!
   Harriet ja David ovat vanhanaikainen nuoripari, jotka haluavat monta lasta, vähintään kahdeksan, ja suuren talon, jossa vietetään onnellisia päiviä sukulaisten kanssa lasten naurun kaikuessa ympäri taloa. Aluksi kaikki meneekin hyvin, vaikka he ovat köyhiä, sillä eräs sukulaismies auttaa heitä taloudellisesti. Mutta sitten syntyy se viides lapsi, joka jo kohdussa aiheuttaa ongelmia. Hän alkaa potkia aikaisin, ja pian Harriet joutuu kestämään kauheita kipuja ympäri vuorokauden, kuukaudesta toiseen. Nopeasti hän alkaa vihata lasta, kun ei synnytyskään ole mikään helpoin. Kaikki ovat hyvin hämmentyneitä lapsen ollessa niin iso liian aikaisin syntyneeksi eikä se myöskään ole soma ja sievä kuten muut lapset vauvoina, kaikkea muuta. Hän muistuttaa menninkäistä tai kääpiötä.
Vauva, joka ristitään myöhemmin Beniksi, on myös luonnottoman vahva, ja pian hän alkaa aiheuttaa vakavia ongelmia ja repii perheen hajalle.

En ole lukenut pitkään aikaan näin karmeaa kirjaa. Ben on kaikessa luonnottomuudessaan kylläkin varsin epäuskottava, vaikea uskoa ketään tuollaiseksi. Pian David ja varsinkin Harriet uskovat, ettei hän olekaan ihminen, vaan jotain muuta lajia. Mutta vaikka Ben onkin kammottava, koskee Harrietin ja varsinkin Davidin rakkaudettomuus kovaa. Miten vanhemmat eivät voi rakastaa lastaan? Vaikka näin onkin aivan liian usein, minun on mahdotonta ymmärtää sitä. Ainut henkilö, josta Ben tuntuu pitävän on työntekijä John, joka ottaa pojan jenginsä mukaan eri paikkoihin tämän vanhempien helpotukseksi. Ben vain huutaa ja raivoaa eikä osaa ottaa hellyyttä vastaan. Hän ei myöskään oikein opi mitään. Tosin kuinka hän voisi kehittyä normaaliksi, kun kukaan ei osaa suhtautua häneen kuin normaaliin? Varsinkin jakso hirveässä laitoksessa vaikuttaa poikaan selvästi, ja hän saa pelkokohtauksia tullessaan muistutetuksi siitä, mitä en ihmettele yhtään. Kuinka paljon se vaikutti kehittyvään lapseen? Voiko lapsi olla jo syntyjään paha?
  Karmein kohtaus oli ehdottomasti se, kun Harriet käy vierailemassa laitoksessa, jonne Ben on viety. Paikka on aivan hirveä, vammaisia lapsia sullottuina sänkyihin, osa kuolemaisillaan rauhoittaviin piikkeihin, huoneet täynnä itkua ja huutoa. Hrr, en suosittele tätä kirjaa heikkohermoisille!
  Kirjan luki nopeasti ja se oli hyvä, vaikka loppu lässähtikin; se jäi omituisesti kesken. Todella huono puoli oli myös se, ettei kirjassa ollut minkäänlaisia lukuja. Teksti vain jatkui yhteen pötköön! Onneksi kirja on ohut, vain 160 sivua.
  Kirjaa vertaa vaistomaisesti Lionel Shriverin Poikani Keviniin, jossa on myös täysin tunteettomalta vaikuttava ongelmalapsi. Mielestäni toteutus oli Shriverin kirjassa kuitenkin parempi, ja Kevin Beniä uskottovampi hahmo. Poikani Kevin oli kylläkin myös karmivampi, itse asiassa tästä kirjasta puuttui sellainen suuri loppuhuipennus. Odotin koko ajan jotain hirvittävää tapahtuvaksi, mutta mitään suurta ei sitten tapahtunutkaan. Tuli kieltämättä hölmö olo...

Vaikka kritiikkiä tulikin, niin voin kyllä silti suositella tätä. Eihän Nobel-voittajan kirja voi aivan surkea olla... Kai. :P En näe ollenkaan mahdottomana, että lukisin kirjailijan muitakin teoksia. Kissoista voisi olla minulle sopiva, kun vahvasti kissaihminen olen. Eri asia onkin sitten se, mistä revin aikaa kaikkien kirjojen lukemiseen...

4 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Almafiina, minä koin tämän kirjan aivan tähtikirjana. En ole yhtään pudonnut muuten Doris Lessingin teoksiin, vain tämä helmi kiehtoo minua.

Kirja on huikea ja...rankka. Ja tarina osin jopa mahdollinen.

En suosittele odottaville äideille, muille kyllä. Tämä on yksi ensimmäisiä kirjoja, jotka tein blogiini.

almafiina kirjoitti...

No odottaville äideille ei kyllä todellakaan voi suositella! Olisi varmaan pitänyt laittaa varoitus...

lumiomena kirjoitti...

Minuun tämä kirja vaikutti suuresti. Yhtä aikaa ymmärsin ja kammoksuin Harrietin ratkaisuja. Luulen, että siihen, miksi kirja minuun niin kolahti vaikuttaa osin se, että olen itse äiti. Kun luin kirjaa, katselin pientä poikaani ajatellen "onneksi sinä et ole hirviö". Lukeminen on kauhean subjektiivista. Ja kyllä, Lessing ehdottomasti kiinnostaa jatkossakin. :)

Reeta Karoliina kirjoitti...

Tämä oli kyllä vaikuttava kirja!

Ja tähän on jatko-osakin "Ben in the World". Itse en ole sitä vielä lukenut, mutta siinä ilmeisesti selviää lisää siitä miksi Ben on sellainen kuin on. (Kirjaa ei käsittääkseni ole kuitenkaan suomennettu.)