perjantai 7. tammikuuta 2011

Edith Södergran - Runoja

Kuten jo aiemmassa postauksessani kirjoitin, innostuin suomalaisesta vanhasta runoudesta, ja nyt sitten luinkin tämän kirjasen Södergranin runoja. Valitettavasti Maa jota ei ole - teosta ei löytynyt, mutta otin sitten tämän.
  Ja nämä olivatkin varsin lumoavia. Runot ovat (ainakin minulle) tunteen tasolla käsitettäviä, ja siksi niitä ei saa 'suorittaa'. Ennen sorruin siihen, mutta nyt en. Ja nämä olivatkin ihan nautittavia, tosin Neutrin ylittänyttä ei ole.
Ja kuten aina käy, eivät toki kaikki runot auenneet, mutta tarpeeksi monet kuitenkin, että voin sanoa pitäväni Södergranin runoudesta. Leenan Lumikarpalo-blogi on kyllä oikea lumouksen puutarha, siellä kaikki runot ovat niin ihania ja kauniita!
  Esipuheesta sain selville Södergranin sairastaneen vakavaa keuhkotautia, ja välillä se puskee runoissakin esiin voimakkaina epätoivon huudahduksina. Uskonnollissävytteiset runot eivät saaneet ns. "lämpenemään", mutta se ei ole minun kohdallani uutinen... Kuitenkin Södergranissa oli paljon pakanaa, kuten varmaan vähän kaikissa runoilijoissa. Tässäkin kokoelmassa vilahtelee monikko jumalat, ja meno on muutenkin jäykälle kristinuskolle vieraan intohimoista ja riehakasta. Juuri intohimoisuuden vuoksi hänen runojaan rakastankin. Epäilemättä hän on saanut aikalaisensa järkyttymään naiseuden ja seksuaalisuuden esiin tuomisesta.
   Tapio Tapiovaaran kuvitus ei kyllä ollut mistään kotoisin. Rumia ja ärsyttäviä kuvia. Ylipäänsä pidän valokuvakuvituksesta runojen kanssa enemmän kuin piirroskuvista.

Södergran on ilmeisesti ollut myös biseksuaali. Neutrissa ja runossa, jonka laitan tuonne alas, se tulee mielestäni esiin jännästi omalla sukupuolella leikittelynä ("En minä ole nainen. Olen neutri", "tulin sinun luoksesi naisen tavoin" jne.).

Rakkaus


Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen.
Jätin sen kalliolle meren rannalle
ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.
Ja naisena istuin pöytäsi ääressä,
join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua.
Sinä näit, että olin kaunis
ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa.
Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja
                                          kotimaani.
Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki.
Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun
                                             katsoa itseäni.
Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja
                                            murenivat tomuksi,
näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi -
                                           katoamistaan.
Oi, sulje minut syliisi niin lujasti, että ei minulta mitään
                                           puutu.

5 kommenttia:

Reeta Karoliina kirjoitti...

Minä sain jo joskus pikkutyttönä lahjaksi Edith Södergranin kootut runot ja osaan ne nyt jo melkein kaikki ulkoa. Näihin ei hevillä kyllästy!

almafiina kirjoitti...

Ei taatusti! :)

hippityttö kirjoitti...

Minäkin luin joululomalla kokoelman Edith Södergranin runoja ja ihastuin niiden kauneuteen:)

Leena Lumi kirjoitti...

Almafiina, juuri tämä Runoja on se kuuluisa kirja, joka 'nukkuu kanssani'. Vanha kirja, vanha painos ja läpipuhki luettu. Kirjastossa on Södergrania hienoissa kuvateoksissa, mutta Runoja vain on ja pysyy.

En ole koskaan ajatellut Edithiä uskonnollisena ja olen lukenut hänestä kaikki elämänkerrat. Yksi erikoisimmista on Ernst Brunnerin Edith, jossa fiktion ja faktan keinoin mennään Edithin elämään. Siis sama tyyli kuin Satu Koskimiehellä upeassa Hurmion tyttärissä. Et takuulla ikävysty jos luet Edithin!

Dikter (1916) on Södergranin esikoisteos ja se on samalla ensimmäinen vapaamittainen kokoelma, jonka riimittömyys poikkesi täysin vallalla olevasta tylistä.

Dramaattinen kuva...upeaa!

Anonyymi kirjoitti...

8=====D~~~~~~~~ ⊙⊙