perjantai 4. maaliskuuta 2011

Ian MacEwan - Sementtipuutarha

"En tappanut isääni, mutta joskus minusta tuntui että autoin häntä matkaan."

Nyt olen minäkin lukenut yhden McEwanin! Se on ollut suunnitelmissa jo kauan ja, ja lopulta sain käsiini yhden hänen kirjoistaan. Tämä on vielä mukavan ohut.
   Sementtipuutarha on esitelty jo monessa blogissa, mutta sanon juonesta lyhyesti muutaman sanan. Jackin perheeseen kuuluu hänen lisäkseen pikkuveli ja kaksi siskoa sekä isä ja äiti. Ensin isä kuolee yllättäen ja määrittelemättömän ajan kuluttua kuolee äitikin. Lapset jäävät keskenään eivätkä kerro kellekään vanhempiensa kuolemasta, ettei heitä erotettaisi ja otettaisi huostaan. Äiti haudataan sementtiin ja isosisko koettaa pitää taloutta pystyssä. Kirja saa vielä sairaampia piirteitä Jackin ja isosisko Julien ihastuessa toisiinsa.
   Juuri tuo sairaus ehkä pidätti minua pitämästä tästä kirjasta. Olihan se sujuvasti kirjoitettu, siitä plussaa, mutta kaiken yllä leijui vastenmielisyys. Oikeastaan kaikki henkilöt olivat vähän omituisia ja erityisesti isän voimakas arvovalta tuli esille kirjan alussa. Talo oli vanhempien kuoleman jälkeen sotkussa ja Jack oli ällöttävän likainen ja epäsiisti. Eikä insesti tätä mitenkään parantanut. Ja millaiset ihmiset saavat päähänsä haudata äitinsä sementtiin? Julie ja Jack olivat tuossa vaiheessa jo varsin lähellä aikuisikää, ei sitä lapsen ymmärtämättömyyden piikkiinkään voi laittaa.
   Kirja ei siis erityisemmin miellyttänyt minua. Petyin hieman, sillä McEwania on kehuttu niin paljon, että odotin hänen kieleltään ja kerronnaltaan paljon. Odotukset eivät toteutuneet, sillä ei tässä ollut mitään sen ihmeellisempää muihin kirjoihin verrattuna.

PS: Huomasin juuri, että nimi onkin McEwan eikä MacEwan! Pahoittelen, en saa otsikkoa enää muutettua...

2 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Leena Lumi on nyt 'personal trainerinsa' armoilla kuntoilemassa, joten hänen alter egonsa Ruth Cole Irvingin kirjasta Leski Vuoden verran täällä kirjoittaa:

Ian McEwan on tunnettu siitä, että hän pitää kaikesta erikoisesta. Hänessä ei ole mitään tavanomaista tai tylsää. Minä ikävystyn helposti ja siksi 4-ever: John Irving ja Ian McEwan♥

Eräs sinua ja ehkä minuakin iäkkäämpi lukijani oli järkyttynyt tästä kirjasta. Muut ovat pitäneet, niistä, jotka tiedän. Paitsi nyt sinä et. Olin muuten vrma,että pidät tästä. Tein liian äkkipikaisia päätelmiä, koska pidät Södergranin rnosta Neutri...Olin siis väärässä.

McEwan on hyvin outo muissakin kirjoissaan, lue nyt vaikka Vieraan turva, sekin on muuten ohut, mutta ei 'ohut'. Olisiko tässä kirjassa se eniten outo juttu lasten ja nuorten oleminen kirjan subjekteina ja...väistämättä siitä betonin halkemasta tulee myös mätänevän ruumiin eritteen lisäksi hajua.

(Omistan ja olen lukenut kaikki Patricia Cornwellit, joten en hätkähdä enää paljon mitään.)

psta Ruth Cole

PS. Sain viestin sähköpostilleni tstä McEwan postauksestasi, joten kiitä H:a!

Anki kirjoitti...

Niin, jotenkin ei vain iskenyt. Mutta ehkä tosiaan luen häneltä jotain muuta, tämähän kuitenkin oli esikoinen ja yleensä kirjailija kehittyy vuosien kuluessa. Lauantai vaikuttaa kiinnostavalta, ehkä tartun joskus siihen.