keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Katja Kaukonen - Odelma

"Myös minä olen läikkyvää vettä, syvyyksiin kiskovaa epävarmuutta, käsyttämättömiä pohjavirtauksia. Upotan, jos luovutat. Työnnän pois luotani, jos yrität hallita."

Odelma on kaunis ja vähän karmivakin tarina naisesta, joka nousee joen sylistä takaisin kotiinsa ja tutustuu mieheen, Freydmaniin. Ketulta hän saa uudelleen nimensä Odelma.
  Kirjan maailma on salaperäinen, kuin unta. Se kietoo sisäänsä ja taikoo esiin myyttejä ja uskomuksia. Se kertoo ulkopuolisuudesta, vihasta, katkeruudesta ja lopulta anteeksiannosta ja parantamisesta. Ja kaiken taustalla vilistää salaperäinen punainen kettu...
  Tarina lumosi minut, mutta sitä piti lukea hitaasti, sana sanalta, maistellen. Kirjailija on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja se näkyy taitavana sanojen käyttönä. Jokainen sana tuntuu sisältävän jotain enemmän ja tarinaa lukeekin tulkiten. Symboloiko Odelman nouseminen vedestä maalle jotakin? Selviytymistä, askelta kohti anteeksiantoa? Entäs ne hetket ruuhessa merellä, kun jäälautat tulivat kohti? Kirjassa on aimo annos taikuutta ja realistisuutta vain vähän. Tai ainakin niin pinnalle päin näyttää...
  Tämä on suloinen pieni suuri kirja, mutta en osaa sanoa siitä kovinkaan paljoa. Enkä oikeastaan haluakaan, sillä koskaan ei pidä paljastaa kirjoista liikaa. Lukekaa tämä itse ja rakastukaa! Eihän tällaisista lauseista voi olla lumoutumatta:
 "Kylmä lipoi lämpöä tykönsä ja sai Odelman palelemaan." 
 "Syksy uupui, lumituulet saapuivat." 
"Pitäisi pestä iholta virta ja pelto, pois viimeiset hopeat, kammata hiuksista ahvenvita ja kortteet, etsiä lisää ihmisen vaatteita, ottaa vastuu elämästään."

Täytyy ehdottomasti panna Kaukosen nimi korvan taakse, sillä aion tarttua hänen mahdollisiin tuleviin kirjoihinsa.

8 kommenttia:

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Kirja on tosiaan kaunis ja arvoituksellinen. Minun makuuni ehkä hieman turhankin mystinen, sillä siinä oli hyvin vähän mitään konkreettista, mihin tarttua. Mikä oli sinun mielestäsi Annan ja Odelman suhde? Minulla on siitä eräs tulkinta...

Anki kirjoitti...

Täytyy kyllä myöntää, etten miettinyt koko asiaa ollenkaan. En miettinyt sitä sen kummemmin, ajattelin vain, että Anna oli erikoinen tyttö, jota Odelma kiinnosti, eikä sen enempää. Mikäs on oma tulkintasi? :)

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Ajattelin, että Anna on ehkä Odelma. Odelmahan oli joutunut tai mennyt jokeen pakoon jotakin tai turvaan joltakin. Sitten Anna on ainoa, joka tulee kyläläisistä Odelman pihalle ja Annahan kantaa Freydmanin osat Odelman talolle. Myöhemmin Anna tulee Odelman talon vintille, mistä Odelma myöhemmin löytää lapsen tai tytön vaatteita. Anna taas lopussa hukkuu jokeen, niin ainakin asian ymmärsin.
Kaukonenhan kirjoittaa, että Odelman aika on syklistä, se kiertää kehää aina uudelleen. No, tämä oli oma tulkintani hyvin vaikeatulkintaisesta kirjasta, joka ei välttämättä näistä tulkinnoista paremmaksi tule. Upeaahan kirjassa on kieli.

Leena Lumi kirjoitti...

"Syksy uupui. Lumituulet saapuivat."

Kaunista! Kuin runoa...

PS. Saithan viestini Emily Dickinsonin suomennoksista. Unohdin mainita, että Merja Virolaisen lisäksi, joka on siis tehnyt Golgatan kuningattaren, mm. Meriluoto on jonkin verran kääntänyt Dickinsonia. Niitä runoja löytyy Ailan teosten lopuista.

Elma Ilona kirjoitti...

Tämä on minunkin lukulistallani, en malta odottaa että saan sen kirjastosta jossa olen jonossa... kiva kun et paljastanut liikaa!

Anki kirjoitti...

Mielenkiintoista, Kirsi! Voihan se olla noinkin...

Leena: Juu, sain viestisi. Toivottavasti suomentaisivat lisää!

Elma: Hyvä, toivottavasti saat tämän pian luettavaksesi! :)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Tämän Odelman haluan lukea. Olen aika varma, että pitäisin tästä kirjasta.

Linkitin sinun Meriharakkasi viime viikolla. :)

Anki kirjoitti...

Kiitoksia linkityksestä, Katja! :) Ja lue ihmeessä tämä Odelma, minäkin luulen, että saattaisit pitää siitä.