keskiviikko 31. elokuuta 2011

Yö (runohaaste)


pilvet, vihreät tähdet
tuulee, tyyntyy
                sarastaa,
järvi on taivas.
                   -Kai Nieminen, Kiireettä (1977)

Tämä on toinen panokseni K-blogin Jennin ihanaan runohaasteeseen. Runot sulostuttavat elämää, tosin on myönnettävä, etten hirveästi vielä tunne eri runoilijoiden teoksia. Mutta se asia korjaantunee pikku hiljaa! Tämän mainion runoilijan löysin Kuuttaren postaaman upean Minun juureni-runon kautta, joka siis on Niemisen kirjoittama. Hänen tuotantonsa vaikuttaa lupaavalta!

Elokuun luetut

 Elokuu on ollut kyllä hämmentävän lukuisa kuukausi! Yhteensä kahdeksan kirjaa! Meikäläiselle se on melkoinen määrä, varsinkin koulun alkamisen huomioon ottaen. Kaiken lisäksi määrä ei turmellut laatua, vaan valtaosa kirjoista oli todella hyviä.

Amerikkalainen elegia jäi hyvin mieleen ja oli todella antoisa lukukokemus. Haluan ehdottomasti lukea Hustvedtilta lisää.
   Lyhyt kantama saa ikävä kyllä jumbosijan tällä listalla, oli se sen verran puiseva novellikokoelma. Viimeinen novelli Brokeback Mountain kyllä pelasti paljon! Haluaisin nähdä elokuvan pian.
     Sokaistu oli yksi parhaimmista kirjoista tässä kuussa. Ensi kosketukseni Slaughterin kirjoihin ja erittäin koukuttava sellainen.
     Supersuosittu Tottakin tuli luettua, tosin se ei saanut minua aivan henkäilemään ihastuksesta. Pitänee kuitenkin tarttua Pulkkisen seuraavaankin kirjaan ja katsoa, pysyykö suhteeni hänen kirjoihinsa samana.     
     Matkijalintu oli yllättäjistä toinen. Se junnasi keskikohdan paikoillaan, mutta tankkaaminen kannatti - loppu oli erittäin onnistunut. Hieno kirja loppujen lopuksi!
     Sitten se toinen yllättäjä, nimittäin Kaj Kalinin teos Veressä. Aluksi en ymmärtänyt oikeastaan mitään, mutta sitten kirja lähti aukenemaan ja osoittautui upeaksi. Kyllä ne kirjat kannattaa lukea loppuun!
     Pienoinen pettymys oli Vigdís Grímsdóttirin Kun tähti putoaa. Islantilaisesta on tullut minulle varsin rakas kirjailija ja olikin harmi, että tällä erää uusin (ainakin suomennettu) kirja oli trilogian heikoin.
     Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä on Södergranin runokokoelma Maa jota ei ole. Olen iloinen, että kuukauteen mahtui runouttakin! Runohaasteen myötä erityisesti on tämä genre alkanut taas houkutella. Runot ja syksy ovat ehdoton yhdistelmä!
      Miltähän ensi kuun lista näyttää? Kirjoja ainakin on lainattu taas valtaisa määrä, sen voin luvata...

tiistai 30. elokuuta 2011

Musiikkihaaste IV

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten  
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

Ihana haastetehtävä, kappale joka saa minut surulliseksi! Vaikka koenkin olevani ihan peruspositiivinen ihminen, vetoaa melankolisuus ja suru minuun vahvasti niin musiikissa kuin kirjoissa ja runoissakin. Jo lapsena pidin haikeista ja kauniista kappaleista. Juurikin tuo yleinen surun ja kauneuden liitto on surullisissa biiseissä ehkä parasta.
        Kuten voi arvata, löytäisin tähän kohtaan vaikka mitä, mutta jos yksi kerran pitää valita, on se Tears of Magdalenan October Rust. Löysin biisin talvella Youtubesta aivan sattumalta, kun klikkasin videota kauniin kuvan takia. Bändi on kotimainen ja todella vähän tunnettu. Biisejä ei ole kovin paljon ainakaan Youtubessa, mutta kaikki löytyneet olen kuunnellut ja pidän bändistä varsin paljon. Tätä biisiä kauniimpia ei ole kovin montaa.

Edith Södergran - Maa jota ei ole

Sairaskäynti


Tuon sinulle vain yhden kukista raskaan oksan
kevään suuresta metsästä.
Sinä vaikenet ja katselet
sairauden syventämillä silmilläsi
valon heijastuksia kristallissa.
Sinä vaikenet ja hymyilet,
sillä tämä kevät kulkee ohi sydämesi.
Ei meillä ole mitään sanottavaa enää.

Maa jota ei ole (Landet som icke är, 1925) on Edith Södergranin viimeiseksi jäänyt runokokoelma. Sen runot kertovat haaveista ja toiveista, mutta erityisesti sairaudesta ja kuolemasta. Tähän lienee vaikuttanut se, että runoilija sairasti keuhkotautia ja se varjosti koko hänen elämäänsä. Muistan myös lukeneeni ihmettelyä siitä, miten hänen runojaan lukiessa tuntuu kuin hän olisi aavistanut kuolevansa nuorena. Itsellänikin se on käynyt mielessä.
         Olen maininnut varmaan useaankin otteeseen Södergranin olevan lempirunoilijani eikä se tämän kokoelman lukemisen jälkeen ainakaan muuttunut. Hänen runonsa ovat vaikuttavia, ne iskevät suoraan sisimpään ja saavat olon vaikuttuneeksi, kuten hyvät runot nyt tekevät. Pidän kovasti proosarunoista ja niitä Södergranin runot ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Aiheet eivät aina ole sieltä hilpeimmästä päästä, mutta se ei haittaa. Sairaudesta ja kivusta kertovista runoista kyllä huomaa, että niiden takana on aitoja kokemuksia, sen verran elävästi ne on kuvattu.
           Eräs minua kiehtova aspekti ovat miesten ja naisten välisista suhteista kertovat runot , jotka ovat Södergranilla todella hienoja, joskin toivottomia ja pessimistisiä. Niitä ei pahemmin tässä kokoelmassa ollut, mutta nopealla plaraamisella löytyi ainakin tämä (tosin sukupuolia ei mainita eli tämän voi käsittää toisinkin:

Havainto

Rakkautesi pimentää tähteni -
elämäni ylle nousee kuu.
Käteni ei ole kotonaan kädessäsi.
Sinun kätesi on himo -
minun käteni on kaipuu.

maanantai 29. elokuuta 2011

Vigdís Grímsdóttir - Kun tähti putoaa

"Äkkipäätään minusta tuntui, kuin hänen kasvonsa olisivat olleet minulle tutu, vaikken saanutkaan niitä palautettua mieleeni. Nuorella miehellä oli keltainen liina sidottuna silmilleen ja Lena oli kirjoittanut liinaan näin: Lopulta kaikki ajautuvat rantaan."


Kun tähti putoaa on päätösosa trilogialle, joka alkoi Valosta valoon- kirjasta ja jatkui Sydän, kuu ja sinilinnuilla. Islanti ja Madrid ovat molemmat mukana kuvioissa ja vanhat tutut puuhaavat juttujaan, mukanaan kaksi uutta tuttavuutta. Eräänä päivänä rannalle ajautuu lautta, jolta löytyy sidottu ja surmattu nuori mies. Kjartan päättää saada asiasta selon.
           Kirja ei ole dekkari, vaikka se siltä nyt kuulostaakin. Tai ainakaan minä en sitä sellaiseksi mieltänyt. Hahmot elävät elämäänsä ja käyvät läpi historiaansa ja tuntojaan. Toisaalta tämä oli rakasta, tuttua Grímsdóttiria, toisaalta jotenkin... valjua. Kirjassa oli kyllä hetkensä. Kirjailijan omalaatuisesta maailmasta ei voi olla pitämättä eikä myöskään kielestä, mutta jokin tässä tökki. Aluksi menin henkilöissä vieläpä sekaisin, kunnes luin alkua uudelleen ja pääsin kärryille.
            Jotenkin vain kirjan maailma ei ollut se sama, mikä aiemmin. Valosta valoon oli ensimmäinen Grímsdóttirini ja rakastuin siihen täysin. Kieli oli kaunista ja tapahtumat kauniita, vaikkeivät olleetkaan. Lopussa oli myös sellainen yllätys, etten ole koskaan tavannut moista. Sydän, kuu ja sinilinnut oli jo rujompi ja ensi kerralla se jäikin kesken. Luin sen kuitenkin uudelleen ja tykästyin siihenkin, vaikka edelleen ensimmäinen osa oli mielestäni parempi. Nyt tämä päätösosa oli jotenkin turhan kylmä ja lohduton, jopa raakakin välillä. Ehkä ämpyilyni johtuu siitä, että minulla on mielessäni tietty raami, jonka mukaisia naisen kirjojen pitäisi olla ja siksi petyn.
             Kuitenkaan en aio lopettaa näiden kirjojen lukemista. Vielä on kolme kirjaa alkupään tuotannosta jäljellä! Kaikki kirjat eivät voikaan olla parhaita.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kaj Kalin - Veressä

"Valmista. Talvi voi tulla ja olla kotonaan. Aika elää muutama päivä jouten ja kerrata sylikkäin kesää."

Kaj Kalinin teos Veressä on yksi erikoisimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Takakannessa sanotaan sen olevan "aforistiikan, proosarunon ja romaanin välimaastossa." Itse jättäisin romaani-määritelmän heti kättelyssä pois, sillä ei tästä sellaista mitenkään saa. Koko kirja on tuollaisia lyhyitä pätkiä. Aforistiikan ja proosarunon välimaasto taas on osuvasti sanottu. Kuka vetää rajan?
        Veressä on ollut HLBTI-kirjallisuuden listallani jo kauan ja mielestäni hienon nimen houkuttamana lainasin sen kirjastosta. Se maalailee ajatelmia rakkaudesta, sairastumisesta, kuolemasta ja elämästä kertoen melko todennäköisesti kahden miehen välisen rakkaustarinan. Sukupuolet eivät tule esille suoraan, mutta itse tulkitsisin henkilöt miehiksi ja jonkin syyn takiahan kirja löytyy tuolta listalta.
       Aloin lukea kirjaa mahdollisimman huonona ajankohtana: ennen nukkumaan menoa. Näin vaikeasti avautuvaa ja syvällistä ajatuksenvirtaa ei ikinä pitäisi lukea silloin. Huomasin eron, kun otin teoksen mukaani mökille ja luin sitä päivällä. Hämmästyin - eihän tämä olekaan yli hilseen menevää ja sekavaa, vaan ajattelemaan panevaa ja upeaa! Vähän puolen välin jälkeen aloin päästä kärryille ja sitten olikin jo pakko lukea koko teksti loppuun. Täytyy myöntää, että edelleenkään en ymmärtänyt aivan kaikkea, mutta se ei haittaa. Tajusin tarpeeksi.


"Veljesi viipyi unesi ajan. Rakastaa sinua, toivoo meille molemmille hyvää. Sanoo "ymmärtävänsä". Alhaalla kadulla näen miten hän juoksee parkkipaikalle. Eikä hän ole ainoa. Muutkin juoksevat. He ovat vähällä myöhästyä maailmasta."

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Päivä viilenee... (runohaaste)

Jenni haastoi bloggaajat tarttumaan runouteen ja julkaisemaan sitä blogissa, joten pitihän sitä tarttua toimeen! En lupaile mitään tulevaisuudelle, sillä minulla ei ole aina kauheasti aikaa blogille koulun yms. takia. Mutta tässä viimeinen osio Edith Södergranin, lempirunoilijani, runosta Päivä viilenee... Se on turhan pitkä julkaistavaksi kokonaan, joten laitan viimeisen ja parhaan säkeistön. Runo on puhutteleva ja käsittelee naisen ja miehen (?) välistä suhdetta kriittisesti. Södergran otti kantaa runoilla aikansa miesten ja naisten asemiin, jotka eivät 10-20 -luvuilla olleet tasa-arvoisia.

4
Sinä etsit kukkaa
ja löysit hedelmän.
Sinä etsit lähdettä
ja löysit meren.
Sinä etsit naista
ja löysit sielun -
olet pettynyt.

Musiikkihaaste III

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten  
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

Huomasin aamulla, että unohdin tehdä tämän postauksen eilen... Pahoitteluni!
       Tällä viikolla on siis vuorossa kappale, joka tekee minut iloiseksi. En yleensä kuuntele kauhean pirteää musiikkia, mutta folk metal toimii, kun haluaa kuulla jotain iloista. Itse asiassa pidän tuosta genrestä paljonkin, se vain on viime aikoina jäänyt pikkuisen vähemmälle huomiolle. Tässäpä siis saksalaisen Lyrielin ihanan kansanmusiikkisävytteinen Wild Birds (nimi on tosiaan monikko, Youtuben videossa on kirjoitusvirhe...).

torstai 18. elokuuta 2011

Sean Stewart - Matkijalintu

"On lahjoja, joista ei voi kieltäytyä."

Antoinette Beauchamp on juuri pitänyt äitinsä hautajaiset, kun hän kuulee tulevansa raskaaksi. Tieto tulee sen verran korkealta taholta, että Antoinette päättää hankkiutua raskaaksi keinohedelmöityksellä - ja onnistuukin nopeasti. Kaikki näyttää hyvältä, kunnes hän saa potkut ja mamman velat jäävät maksettaviksi ja huoli lapsen tulevaisuudesta jäytää. Kaiken lisäksi sille pitäisi löytää isäkin. Samassa hötäkässä Antoinetten sisko päättää mennä naimisiin juuri laskettuna aikana ja Ratsastajat ottavat Antoinetten aika ajoin haltuunsa...
      Aivan aluksi täytyy sanoa, että tämä oli todella kummallinen lukukokemus, minkä voi varmaan päätellä (sekavasta) juoniselostuksesta. Yliluonnollisuus, tai siis maaginen realismi ei tökkinyt tosin ollenkaan. Se sujahti kaiken keskelle täysin sujuvasti, ainakin kun sitä ei miettinyt sen kummemmin. Mutta olihan kaikki vähän omituista ja kirjassa tapahtui verrattain paljon. Kaikkein suurin hämmennys oli kuitenkin kertojan eli Antoinetten kerronta. Aluksi hän on sarkastinen ja kirjassa on varsin hauskaa huumoria. Kuitenkin noin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tunnelma vakavoituu selkeästi ja lukija jää ymmälleen. Eikö tämä ollutkaan hauska kirja? Tässä vaiheessa tarina alkoi myös junnata tylsähkönä paikoillaan. Lueskelin tätä kuitenkin sitkeästi, koska ensinnäkään en halua jättää kirjoja vähässä kummassa kesken ja koska tämä ei ollut missään vaiheessa varsinaisesti huono. Loppulukuihin päästyäni, häähumun lähestyessä uhkaavasti kera hirmumyrskyn tarina alkoi taas vetää nopeastikin. En tiedä mikä siinä on, mutta myrskyt kirjoissa herättävät minussa oudon tunteen. Kun ihmisillä on jotain tärkeää tehtävänä ja he hääräävät hulluna ja tämän kirjan ollessa kyseessä löytyi huumoriakin - minä pidän siitä. Jotenkin ajatus sukulaisista pakkautuneena yhteen myrskyn raivotessa ympärillä on kutkuttava, olivat ihmiset sitten riitaisia tai eivät. En osaa oikein selittää tätä, mutta se jäi päällimmäisenä mieleen.
Kaikkein kummallisinta oli, että aivan tarinan lopussa tunnelman ja kertojan sävyn muututtua täysin se ei häirinnytkään. Päinvastoin, loppu oli niin kaunis, että melkein alkoi itkettää. Kauniitä lauseita, kerrassaan hieno lopetus! Tämä kirja oli tosiaan outo monella tapaa.
         Vielä muutama sananen hahmoista. Päähenkilö oli hieman hämmentävä: toisaalta hän oli vähän tympeä, toisaalta olin hänen puolellaan ja pikkuisen kiinnyinkin häneen. Tämäkin tarina oli omanlaisensa kasvutarina, vaikka Antoinette olikin jo aikuinen. Äidiksi tuleminen - ehkäpä kliseisesti? - kypsytti häntä selvästi, vaikka hän jatkuvasti sanailikin riemastuttavan lakonisesti raskauden "ihanuudesta". Tosiaan raskauskuvauksissa huumori pysyi mukana, olematta kuitenkaan mitenkään räikeää kuoliaaksi naurattamista. Huoli syntymättömästä lapsesta on koskettavaa ja tunteiden selvittely vasta kuollutta äitiä kohtaan. Aluksi hän suorastaan vihaa äitiään, kunnes ymmärrys ja ehkäpä anteeksiantokin saavat sijansa.
Muut henkilöt eivät oikeastaan herättäneet mitään suuria ajatuksia, kaikki huomioni keskittyi oikeastaan Antoinetteen. Hassua, etten pannut sitä lukiessani ollenkaan merkille! Kuitenkin sen verran voin sanoa, että mieshahmot, erityisesti Bill, olivat tavalla tai toisella koomisia, lukuun ottamatta Antoinetten isää. Naishahmoista Antoinetten siskossa Candyssa ja heidän sisarpuolessaan Angelassa oli turhankin paljon samaa. Kuitenkin Candy oli enemmän pulppuileva ja iloinen, Angela taas vakaampi ja miellyttävämpi.
          Runsaat raskauskuvaukset olivat mielenkiintoisia. Mietin monta kertaa kuinka hyvin ne pitävät paikkaansa. Siihen en luonnollisesti tiedä vastausta, koska en ole kokenut raskautta. Kutkuttavaa kuvauksissa oli se, että kirjailija on kuitenkin mies. Kuinkahan monta äitiysopasta hän on tutkinut? Vai onkohan hänellä ollut raskaana oleva nainen avuliaana lähteenä? :D
           Kaiken tämän hengästyttävän ajatuksenvirran jälkeen en voi olla suosittelematta tätä! Loppujen lopuksi tämä osoittautui hyväksi, vaikka olin varautunut pettymykseen.

Loppuun vielä kohta, joka teki minuun vaikutuksen:
"Aikaisemmin kuvittelin, että ihmisen ruumissa oli vain yksi todellinen henkilö, yksi totuus valheiden lauman keskellä. Nyt tiedän olleeni väärässä. Me kaikki koostumme sadoista erilaisista itsestämme - äideistä ja tyttäristä, kiireisistä ammattilaisista ja laiskoista kodinhoitajista, kiihkeistä uudistajista ja oman edun tavoittelijoista. Ja jokainen näistä naisista on omalla tavallaan aito. Jokainen meistä on matkijalintu."

tiistai 16. elokuuta 2011

Musiikkihaaste II

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

 Tiistaisen musahaasten toinen osa vuorossa! Huonoin biisi, hmm... Sitä on vaikeahkoa valita, koska niitäkin maailmassa riittää. Otetaan nyt kuitenkin yksi, ja se on Fintelligensin Timantti. Minä en vain voi sietää räppiä, kaikkein vähiten suomalaista!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Riikka Pulkkinen - Totta

"Maalaus on jollain tavalla tiivistymä hänestä. Se kantaa kaikkea sitä mikä hän lapsena oli ja mikä oli hänessä vasta oraalla. Jos maalaus jää tänne, Tammilehdon puutarhavajaan, oravien hätäisten visiittien armoille, hän itse jää tänne. Tai vielä pahempaa: hän jää lapsuuteen, niihin hahmottomiin pelkoihin ja toiveisiin, joita ei osannut nimetä mutta jotka tunnisti omakseen."

Vihdoin ja viimein sain Tottan luettavekseni! Se kutsui minua yllättäen kirjaston palautushyllyltä, ja tietysti nappasin sen mukaani. En odottanutkaan sitä kuin noin vuoden...
       Totta on kirja rakkaudesta, menetyksestä ja ennen kaikkea surusta. Miten voi selvitä, kun tietää rakkaansa pian kuolevan? Kun saa tietää, ettei olekaan se ainoa?
        Olen lukenut aiemmin kirjailijan esikoisen Rajan, josta en loppujen lopuksi kauheasti perustanut. Siihen nähden pidin tästä kirjasta paljon enemmän. Tarina imi mukaansa ja kieli oli kaunista, jopa kekseliästäkin välillä ja henkilöiden tuntojen kuvailu oli onnistunutta. Mutta silti. En tiedä mikä siinä on, mutta aina päällimmäisenä näistä kirjoista jää sellainen tympeys. Kaikki on liian hiottua ja täydellistä. Asiaa eivät auttaneet hiuksia repivän ärsyttävät sanat totuuslause ja käskylause. Jotenkin en vain voi sietää noita sievisteleviä ja teennäisiä sanoja. Varsinkin edellä mainittu on kauhea! Pulkkisen kirjoja tuntuu vaivaavan kahtiajakoisuus: toisaalta ne ovat todella hyviä, melkein erinomaisia erityisesti kirjailijan nuoren iän huomioon ottaen, toisaalta niissä on jotain sietämättömän teennäistä. Asiaan vaikuttanee kyllä myöskin jokseenkin elitistinen kuva, jonka olen kirjailijasta saanut.
          Teema oli kyllä koskettava ja hyvin kirjoitettu. Rakkaan ihmisen kuolema on aina rankka paikka ja suru suuri. Pulkkinen kuvaa ihmisten ajatuksia ja tuntoja todella hyvin. Samastuminen on helppoa.
          Suosittelen kyllä. Tästä on blogattu valtavasti ja suurin osa on tainnut tästä pitää. Ei tämä ainakaan ajan hukkaa ollut.

torstai 11. elokuuta 2011

Karin Slaughter - Sokaistu

Bongasin tämän kirjan Hreathemuksen blogista ja kiinnostuin kovasti esittelyn perusteella. Tämä on ensimmäinen kirja, jonka Slaughterilta luin.
        Päähenkilö on Sara Linton, lastenlääkäri ja patologi. Hänen sunnuntai-iltapäivänsä saa rajun käänteen, kun hän löytää sokean Sibylin raiskattuna ja kuoliaaksi viilleltynä kahvilan vessasta. Siitä alkaa uskonnollisen fanaatikon etsintä eikä menneisyys jätä ketään rauhaan, eikä yksikään salaisuus paljastumatta.
        Slaughterin esikoinen vetää vertoja Patricia Cornwellin esikoisen Post mortemin raakuudelle. Raiskaukset ovat tavallistakin julmempia eikä lukijaa säästellä yksityiskohdilta. Myös ruumiinavauksen ihanuuksia esitellään monipuolisesti. Kirjoissa on muutakin samaa: nuori/nuorehko nainen päähenkilönä ja raiskausmurhat. Täytyy sanoa, että julmuudestaan huolimatta tämä kirja oli todella hyvä! Imeydyin nopeasti tunnelmaan mukaan ja luin nälkäisesti eteenpäin. Sara oli miellyttävä ja samastuttava henkilö ja hänen ihmissuhteistaan oli kiinnostavaa lukea, vaikkei ihmissuhdesoppa menekään dekkareissa itse tapahtumien edelle, ainakaan minulla. Hreathemus hieman marmatti "ihmissuhdevatvomisesta", minusta  se oli virkistävää. Tässä myös annettiin tilaa muille henkilöille, joista Saran sinnikäs ex-aviomies Jeffrey oli ehkä kiinnostavin. Pidin kyseisestä hahmosta kovastikin. 
          Hyvä siis, että tutustuin! Aion jossain vaiheessa lukea kirjailijalta lisääkin. Sitä ennen voisi kuitenkin ehkä lukea vähän Scarpettaa...

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tunnustus Leenalta: You have the sweetest blog


Kuten otsikosta näkyy, sain tämän suloinsen tunnustuksen Leena Lumelta, kiitoksia! ♥
Tehtävänä on vastata kolmeen kysymykseen ja antaa tunnustus sitten eteenpäin.

Mikä on lempivärisi?
- Auts, tähän on hankala vastata. Toisaalta musta, koska lähes pelkästään siihen pukeudun ja koska se nyt vain on niin hyvä väri, mutta olen alkanut tykätä kauheasti punaisesta, varsinkin kirkkaasta punaisesta. Tosin tällä hetkellä vaatekaapissa on vain kaksi punaista vaatetta. :D Haluaisin kyllä lisää.


Suosikkiruokasi?
- Tähänkin on hankalaa löytää yhtä vastausta, mutta ehkäpä makaroonilaatikko. Tosin lohi on kauhean hyvää, ja jauheliharaejuustolla täytetyt letut ja...

Minne haluaisit nyt matkustaa?
- Jaa-a, täytyy sanoa, etten mihinkään tällä hetkellä. Matkustelu on kivaa, mutta ei huvita nyt. Korkeintaan tuohon n. 8 km päähän mökille äitiä ja kisuja katsomaan.^^

Ja sitten palkintoa eteenpäin! Tekisi mieli antaa tämä vaikka mihin, mutta rajataan nyt viiteen:
Lost In Dressland
Sinisen linnan kirjasto
Nulla dies sine legendo
The Blood Countess

tiistai 9. elokuuta 2011

Musiikkihaaste

Tämä haaste on ainakin Mari A:n ja Kuuttaren blogissa, ja jälkimmäiseltä tämän "varastin". Ja koska tämä on kirjablogi, en tee tätä päivittäin, vaan viikoittain. Aina tiistaisin, toivottavasti muistan...

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

01 - Lempikappale
Ei sitten vaikeampaa voinut ensiksi sattua... Kuuntelen siis lähes pelkästään raskasta musiikkia, ja suurin osa haasteen biiseistä tulee olemaan kyseistä tyyliä.  Lempibändini on Epica ja yhtyeen Unleashed on melko lailla ylittämätön biisi. Olen kuunnellut sitä varmaan vuoden suurin piirtein päivittäin! Siksipä se ansaitsee paikkansa tässä kohdassa, liveversiona tietysti. :)


maanantai 8. elokuuta 2011

Annie Proulx - Lyhyt kantama

Tämä kirja oli minulla kirjastosta lainassa ihan eräpäivään asti ja tänään ehdin sen juuri sopivasti lukea loppuun. Menipähän aika hiljaisessa kahviossa supsikkaammin. :)
    Lyhyt kantama on novellikokoelma, alaotsikolla Kertomuksia Wyomingista. Kaikki tarinat sijoittuvat siis ns. Villiin Länteen, jossa miehet ovat rautaa ja veneet puuta. Elämä on useimmille köyhää ja jatkuvaa taistelua työstä ja rahasta, ja työt ovat todella raskaita. Elämässä vähän kaikilla tuntui olevan hieman pessimistinen ote, kenellä enemmän kenellä vähemmän eikä se ole ihmekään. Kirjasta löytyy novelli Brokeback Mountain, josta on tehty Hollywood-elokuva. Sitä en ole vielä nähnyt, mutta nyt varsinkin kun olen alkuperäisen novellin lukenut, haluaisin entistä enemmän nähdä sen!
         Brokeback Mountain oli ehdottomasti paras. Se oli hämmentävän roisi, mutta roisiudessaan todella uskottava ja realistinen - karjapaimenet tuskin ovat kovin neitejä. Välillä ronskius meni minusta suorastaan ällöttäväksi, mutta novelli kyllä kosketti. Kahden miehen katkeransuloinen rakkaustarina, jolla on traaginen loppu, voiko parempaa toivoa? Novellissa tulevat myös hyvin esiin syvä viha homoseksuaaleja kohtaan ja miesten onkin peiteltävä suhdettaan tarkasti. Amerikassa ei olla vieläkään päästy tasa-arvoiseen suhtautumiseen kyseisessä asiassa. Fundamentalistinen uskovaisuus onkin siellä paikoin kovassa huudossa...
Kirjassa näkyi myös sovinistinen suhtautumien naisiin. Heidän työkykyihinsä ei pahemmin uskottu, ja useassa novellissa nainen joutui ahdistelun kohteeksi, jopa raiskatuksi. Ylipäänsä ihmiset näissä novelleissa olivat hieman tympeitä. Juotiin viinaa ja pantiin kummemmitta intohimoitta.
           Osa novelleista oli melko hurjia, mutta kokoelmaa leimasi jonkinlainen pitkäveteisyyden tuntu. Epäilen, että jos en olisi ottanut tätä töihin mukaan, olisi kirja jäänyt kesken. Eipä silti, hyvä kun tuli luettua. Olenpahan lukenut nyt tämänkin.

lauantai 6. elokuuta 2011

Siri Hustvedt - Amerikkalainen elegia

"Tiedän, että se mitä sanotaan on usein vähemmän tärkeää kuin äänensävy, jolla se sanotaan. Dialogissa on musiikkia, salaperäisiä harmonioita ja dissonansseja jotka värähtelevät ihmisruumiissa kuin äänirauta."

Amerikkalainen elegia kertoo monen newyorkilaisen tarinan. Se kerrotaan päähenkilö Erikin kautta, joka on psykoanalyytikko ja joka toipuu isänsä kuolemasta vähä vähältä. Kaiken taustalla on historia, sukujemme jo edesmenneet jäsenet, joiden elämä vaikuttaa aina nykyhetkee saakka. Myös amerikkalaisten yhteinen trauma, syyskuun yhdestoista, lyö tapahtumiin oman leimansa...
       Tämä on ensimmänen hustvedtini ja täytyy sanoa, että olen aivan myyty! Kirja imaisi minut mukaansa heti ensi sivuilta ja kirjan kerronnassa on jotain tavattoman miellyttävää. Erik oli samastuttava hahmo ja erittäin älykäs. Juuri älykkyys kuvaa tätä kirjaa parhaiten ollen sekä sen vahvuus että heikkous. Vahvuus se on ensinnäkin siitä yksinkertaisesta syystä, että fiksua kerrontaa on mukavaa seurata. Se myös antaa kirjalle omaleimaisuutta. Välillä se kääntyi kuitenkin heikkoudeksi kirjailijan sortuessa lievään opettajamaisuuteen ja oman taidokkuuden esittelyyn. Välillä tunsin selvästi kirjailijan opettavan minua jonkun henkilönsä suulla ja siitä en pidä yhtään. Minua ärsytti myös tunne, että Hustvedt on halunnut tuoda omaa älykkyyttään esiin liian näkyvästi. Kaksi keskushenkilöistä, Erik ja hänen siskonsa Inga, myös puhuivat turhan kirjakielisesti. Ymmärrän, he ovat akateemisesti koulutettuja ja Inga varsinkin on perehtynyt filosofiaan ja niin edelleen, mutta jotain rajaa. Vaikea uskoa ihmisten puhuvan ihan niin arkielämässään. Myös Ingan teini-ikäinen tyttö puhui aivan liian aikuismaisesti. Nuorilla on oma puhetapansa Amerikassakin.
      Hustvedtin taito kutoa menneisyys nykyiseen ja yksityinen yleiseen teki vaikutuksen. Erik käy paljon muistojaan läpi surressaan isäänsä ja tutkiessaan tämän salaisuutta siskonsa kanssa. Hän peilaa elämäänsä koulutuksensa kautta, mutta kukapa voisi pätevästi terapoida itseään? Hänen tuntojaan ja tekojaan tuodaan esille luontevasti minäkerronnan avulla. Tämä ei ole kirjoissa kovin yleistä ja oli erityisesti onnistuessaan virkistävä kokemus. Kirjassa valotetaan työtä mielenterveyspotilaiden kanssa ja nämä kohtaukset olivat erittäin kiinnostavia. Erik näkee myös paljon unia ja ne ovat kiehtova osa tarinaa. Kaikesta näkyy perehtyneisyys ja huolellinen taustatyö, jota ei voi kuin kunnioittaa. Myös kirjan loppu oli hieno.
      En voi kuin olla tyytyväinen tartuttuani tämän naisen kirjaan! Asia onkin ajankohtainen äskettäin käydyn kirjailijapariskuntakeskustelun vuoksi. Paul Austerilta en ole lukenut mitään, saa nähdä tuleeko asiaan joskus muutos. Mitään suurta kiinnostusta minulla ei hänen tuotantoonsa ole, niin kuuluisa kuin hän onkin.

maanantai 1. elokuuta 2011

Heinäkuun luetut

Heinäkuussa luin neljä kirjaa. Tavallaan se tuntuu vähältä, mutta ensinnäkin joukossa on kaksi tiiliskiveä, ja toiseksikin olen lopultakin oppinut olemaan stressaamatta lukutahdistani. Tässä kuussa olen lukenut täsmälleen silloin kuin on huvittanut ja olen ollut erinomaisen tyytyväinen. Lukemisesta on tullut rentoa.
     Ja tyytyväinen saldoon saa ollakin, sillä joukossa oli yksi erittäin upea teos (Haudankaivajan tytär), yllättäjä ja hauskuuttaja (Sadan vuoden yksinäisyys) sekä ihanan mukaansatempaava tiiliskivi (Ystävät hämärän jälkeen). Yksi pettymyskin mahtui, Ars Magica. Tosin onneksi luin senkin, sillä siinä kuitenkin oli kaunis rakkaustarina ja puhuttelevaa uskonpohdintaa.

Tässä vielä lista linkkeineen: