tiistai 15. marraskuuta 2011

Jeanette Winterson - Majakanvartija

"Et voi olla toisen ihmisen rehellisyys, lapseni, mutta voit olla omasi.
Mitä minun sitten pitäisi sanoa?
Milloin?
Kun rakastan jotakuta?
Sinun pitää kertoa se."

Jeanette Wintersonin romaani Majakanvartija (Lighthousekeeping, Bazar 2005, suomentanut Mervi Sainio) on tarina tarinoista. Siitä, kuinka meillä kaikilla on oma tarinamme, jonka vain me itse voimme kertoa. On alkuja ja keskiosia, mutta loppuja ei ollenkaan. Silloinkin, kun tarina päättyy, se jatkuu jossain.
        Tässä on Wintersonin pääsanoma ja hieno sanoma se onkin. Kirja alkaa päähenkilö Hopean selvittäessä elämäänsä. Hän asui äitinsä kanssa kaltevassa talossa ja eräänä päivänä äiti horjahti kalliolta ja kuoli. Sen seurauksena Hopea päätyy sokean majakanvartija Pew'n luo, jonka elämä muodostuu mitä moninaisimmista tarinoista. Ne ovat majakoiden ja niiden vartioinnin ydintä. Lukijalle selviää Pew'n kertomana edesmenneen Babel Darkin tarina, joka kietoutuu oudosti Pew'n itsensä ympärille. Pian ei voi olla varma, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa tai suoranaista valhetta.
         Pidin kovasti tästä kirjasta! Syystä tai toisesta olen lukenut kirjailijalta nyt jo kolme kirjaa, vaikka kaksi edellistä eivät aivan vakuuttaneet. Jotenkin nämä vain etsiytyvät näköjään luokseni. Mutta ei se mitään, sillä tämä kirja oli oikein hyvä. Edellisten romaanien kohdalla kävi oudosti niin, että ne toisaalta olivat loistavia ja toisaalta latteita. Tämä piti otteessaan alusta loppuun ja pysyi kiehtovana. Tarinoiden maailmasta lukeminen on viihdyttävää ja innostavaa, pitäähän jokainen lukutoukka hyvästä tarinasta.
           Lisäksi Wintersonin kirjat ovat täynnä upeitä virkkeitä, joissa on hienoja ajatuksia, kuten tässäkin. On ihan totta, että meidän on itse kerrottava tarinamme. Jokainen kokee maailman omalla tavallaan eikä mitään näkökulmaa voida pitää vääränä. Jokaisella on oma totuutensa.
            Mietin usein jo lukiessani, minkä lainauksen otan blogiini ja Winterson on tässä suhteessa varsinainen aarre; häneltä voisi lainta melkein koko kirjan! Kirjan kieli on ylipäänsä nautittavaa. Siinä on hieman proosarunouden sävyjä, mikä miellyttää minua oikeastaan aina. Itselleni kieli on tärkeä elementti ja mitä lyyrisempää ja kauniimpaa, sen parempi.
             Toki tässäkin kirjassa on heikkoutensa. Henkilöt ovat joltisenkin kummallisia ja vähän epäuskottaviakin. Päähenkilö Hopeasta kyllä pidin ja hänen näkökulmansa maailmaan oli avartavan lapsenomainen, mutta hänen nimensä hieman häiritsee muuten tavallisesti nimettyjen henkilöiden joukossa. No, Babel nyt nimettiin sen tornin mukaan, mutta jotenkin Babel sointuu joukkoon ilman kummempia erottumisia. Kirjan rakennekin on erittäin hajanainen, missä on toisaalta puolensa. Kirja on helppolukuinen ja pidän lyhyistä luvuista, mutta jaksotukset ja niiden nimet menivät vähän ohi. Tuntuu, etten saanut kirjasta aivan kaikkea irti.
              Suosittelen kyllä kaikille! Wintersonin teoksissa on jotakin, mikä vetää puoleensa.

6 kommenttia:

soubrette kirjoitti...

Heh, sä luet just nyt niitä kirjoja, mitä mä olen vähän aikaa sitten lukenut! Hauskaa! Mäkin pidin Majakanvartijasta aivan älyttömästi, paljon enemmän kuin Appelsiini ei ole ainoa hedelmä -romaanista. Vaikka kirja kuin kirja, Wintersonin kieli on omaa luokkaansa. Kiitos tästä postauksesta, sait hyvälle mielelle! :)

Reeta Karoliina kirjoitti...

Winterson on itselläni sellainen ikuisuusprojekti. Hyvä ystäväni hehkutti Wintersonia jo kymmenen vuotta sitten, mutta minä en ole vieläkään saanut aikaiseksi tarttua kirjaan. Yksi odottaa hyllyssäkin, mutta en vaan ikinä päädy sitä lukemaan. Kohta on kyllä pakko. Ehkä vielä tän vuoden puolella, kun nyt täälläkin muistutit asiasta.

♥ Hannelen kirjaparatiisi kirjoitti...

Jeanette Winterson on yksi mun mielikirjailijoita, tykkään hänen huumorista. Ja majakoista tykkään.....

Zephyr kirjoitti...

Minäkin pidin tästä, mutta muistaakseni jälkeenpäin oli vähän samanlainen tunne, että sainkohan tästä nyt kaikkea irti. Kirjan loppupuolella juoni (jos sellaista nyt oli) muuttui minusta jotenkin sekavaksi. Mutta kielen kanssa Winterson on kyllä mestari! :)

Susa kirjoitti...

Minä en vieläkään ole lukenut yhtänään Wintersonia, vaikka olen aikonut. Majakat kiehtovat tarinoissakin minua kovasti, joten tämä voisi olla oiva kirja aloittaa tutustumaan ;)

Anki kirjoitti...

soubrette: Hauskaa, että on sattunut samoja kirjoja! :D Minäkin pidin tästä enemmän kuin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä -kirjasta, jossa oli kyllä todella hyviäkin puolia.

Reeta Karoliina: Jotkut kirjailijat/kirjat ovat melkoisia ikuisuusprojekteja! Toivottavasti innostut jossain vaiheessa kokeilemaan.

Hannele: Wintersonin huumori on kyllä sattuvaa. :D

Zephyr: Loppupuoli oli kyllä varsin sekava, nyt kun jälkeenpäin miettii. Huomasin myös jutellessani tästä kaverini kanssa, etten enää muistanut loppua kunnolla!

Susa: Kokeile ihmeessä, tähän mennessä tämä on ollut mielestäni paras Winterson.