torstai 10. marraskuuta 2011

Joanne Harris - Pieni suklaapuoti

"Muistan ne lapsuudestani, Pariisin suklaapuodit joissa oli koreja täynnä metallipaperiin käärittyjä munia, hyllykaupalla pupuja ja kanoja, kelloja, marsipaanihedelmiä ja sokerilla kuorrutettuja kastanjoita, suklaasydämiä ja punottuja pesiä täynnä pikkuleipiä ja karamelleja ja tuhat ja yksi sokerista kehrättyä taikamattotarinaa, jotka sopivat paremmin haaremiin kuin kärsimysnäytelmän juhlallisuuksiin."

Tässäpä suloinen kirja aina kansia myöten! Kirja on melkein kuin karkkipaperiin kääritty itsekin.
       Pieni suklaapuoti (Chocolat 1999, Otava, suomentanut Arja Gothoni) on tarina kahdesta kiertolaisesta, Vianne Rocherista ja hänen pienestä tyttärestään, jotka saapuvat karnevaalituulen myötä pikkuiseen ranskalaiskylään, Lansquenet-sur-Tannes'een. Kylä on sisäänpäin lämpeävä ja sitä pitää tiukassa, fundamentalistisessa otteessaan kylän kirkkoherra, Francis Reynaud. Kun tulokkaat perustavat syntisen suklaapuodin paastonaikaan eivätkä käy edes kirkossa, saa koko kylä huomata muutosten tuulten puhaltavan...
        Näin kirjaan perustuvan elokuvan vähä aika sitten, kun se tuli televisiosta ja rakastuin siihen täysin. Se on ehdottomasti yksi lempielokuvistani herttaisuudessaan ja lämpimässä huumorissaan. Suklaisuudessaan tietysti myös. Tartuinkin kirjaan uteliaana ja innokkaana. Se oli todella nopealukuinen ja mukaansa tempaava. Luvut olivat mukavan lyhyitä ja ennen nukkumaan menoa huomasin jatkuvasti lukevani "vielä yhden luvun". Kirjaa kerrotaan pääasiassa Viannen näkökulmasta, mutta joitain lukuja on kirjoitettu virkistävästi myös kirkkoherran näkökulmasta.
          Kirja oli hieman erilainen kuin elokuva. Paitsi että jotkin kohtaukset menevät eri tavalla tai niitä ei ole elokuvassa lainkaan, on pohjavirekin toisenlainen. Elokuvan ollessa lämmin ja onnellinen, on kirja hieman synkähkömpi. Se johtunee siitä, että kirjassa pääsee kahden päähenkilön pään sisään. Kirkkoherran vuodatukset ovat varsin raskaita ja miehen hurmoshenkisyys hirvittää. Päällimmäisenä ajatuksena on ihmetys siitä, miksi kukaan viitsii kiusata itseään uskonnon takia. Miksi pitäisi elää pilkulleen ikivanhan opuksen mukaan ja kieltää itseltään kaikki hauska ja miellyttävä? Suklaa on kirkkoherran vihankohde ja pahe, joka aiheuttaa varsin riemastuttavia tilanteita.
           Keskeisin ajatus on itsensä ja omien pelkojensa voittaminen. Vianne auttaa sorrettua vaimoa ja kapinahenkistä vanhusta taistellen samalla omien demoniensa kanssa. Useat kylän asukkaat saavat Viannelta apua ja uutta itseluottamusta irtautuen hiljalleen kirkkoherran ja yleisen mielipiteen tyranniasta. Juuri oman pään pitäminen ja pyrkimys olla oma itsensä ovat kirjan hienointa ja tärkeintä antia. Niiden tähdellisyyttä ei voi koskaan ylikorostaa.
            Esille tulee myös erilaisuus, kun mustalaiset tulevat aluksineen. Kirkkoherran halveksuu heitä intohimoisesti ja tekee kaikkensa, jotta he lähtisivät. Heidät on karkoitettu jo joskus aiemmin, mutta silloin Vianne ei ollutkaan paikalla. Pikkukylän nurkkakuntaisuus ja epäluulo kaikkea uutta ja vierasta kohtaan tulee erittäin hyvin esiin. Enemmän kuin ajankohtaista meidänkin ajassamme ja yhteiskunnassamme.
             Lempihahmoni sekä elokuvassa että kirjassa on vanha nainen Armande, joka kapinoi näkyvästi normeja vastaan. Hän ei epäröi vittuilla kirkkoherralle eikä sietämättömälle tyttärelleenkään. Hän tekee mitä haluaa eikä anna ikänsä olla este. Lopuksi hän tekee ehkä valinnoista rohkeimman ja suurimman. Ihana nainen! Hänestä olisi syytä ottaa oppia.
             En osaa sanoa, pidänkö enemmän kirjasta vai elokuvasta. Ehkä voitto menee hienoisesti elokuvalle, koska se oli niin lumoava ja ihana. Epäuskottavan happy-happy, mutta ei se haittaa. Sellaisiakin elokuvia tarvitaan. Suosittelen lämpimästi molempia!

7 kommenttia:

Kirjahiiri kirjoitti...

Sekä kirja että elokuva ovat ihania! :) Olen samaa mieltä myös Armandesta, joka on kyllä poikkeuksellinen ja rohkea hahmo. :)

Katri kirjoitti...

Olen nähnyt elokuvan useamman kerran ja pitänyt kovasti. Kirjaa en ole lukenut vaikka toisaalta sekin kiinnostaisi, mutta nyt kun luin arviosi, niin en tiedä haluanko saada Pienen suklaapuodin ylle mitään mustia pilviä, kun se on niin herttainen elokuvana!

peikkoneito kirjoitti...

Minä rakastin myös sekä kirjaa, että elokuvaa. (elokuvan hurmoa ei tietysti vähennä Johnny Deppin yksi ihanimmista roolisuorituksista). ;)

Anki kirjoitti...

Kirjahiiri: Hauskaa, että sinäkin pidät näistä! :)

Katri: Elokuva on tosiaan ihana, mutta lue vain kirjanakin. Alkuperäinen on alkuperäinen. :)

peikkoneito: Depp oli kyllä hyvä! :D

Sanna / Luettua kirjoitti...

Tämä on yksi minunkin suosikkejani kirja-elokuvaparina. Molemmista tykkään kovasti ja voisipa tämän lukea pian uudestaankin :)

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Pieni suklaapuoti on yksi suosikkielokuviani, jonka olen nähnyt varmaa kymmenen kertaa. Suklaata, elokuvaan sopivaa musiikkia, Johnny Depp ja tietenkin Judi Dench -mikä voisi olla parempaa... Olen kuvitellut lukeneeni myös kirjan, mutta en taida ollakaan! Se löytyy kyllä hyllystä, samoin kuin jatko-osa Karamellikengät, suosittelen sitäkin! Sen olen ihan varmasti lukenut ;)

Anki kirjoitti...

Sanna: Tämä taatusti kestää monia luku/katselukertoja. :)

Villasukka: Karamellikengistä olen tietoinen, senkin voisi joskus lukaista. :)