sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Katoamisesta

"Ajattelin saarta ja tunsin kuinka tuuli nousi, miten puut alkoivat äkisti taipua. Ehkä hän oli painautunut laverille, kääriytynyt peittoon ja koukistanut polvensa vasten rintaa. Oli elokuu ja silti kylmä. Näin hänet vuoteessa mökin nurkassa ja kuulin kuinka kaikki keinui hänen yllään, seinät narisivat, katolle kopsahteli käpyjä. Tulipesä oli sammunut jo tunteja sitten ja oven eteen oli kiilattu tuoli, miksi, kukaan ei tulisi siitä sisään."

Joel Haahtelan seitsemäs kirja Katoamispiste (Otava 2010) käsittelee kaikenlaisia katoamisia. Mieskertoja törmää ranskalaiseen naiseen, joka etsii ex-miestään Suomesta. Yhtäkkiä mies ei ole pitänyt kuukausiin yhteyttä ja nainen huolestuu. Yöpöydällä oleva Raija Siekkisen kirja johdattaa pohjoiseen maahan...
     Tämä romaani oli erikoinen, mutta hyvä. Pieneen sivumäärään on saatu sopimaan ranskalaisen ex-parin elämää, kertojan omaa ja vielä Raija Siekkisenkin. Kun kertoja ei onnistu löytämään naisen kanssa tämän ex-miestä Paulia, hän alkaa etsiä yksin. Kaikki kietoutuu jatkuvasti ja mystisesti Siekkiseen ja hänen tuotantoonsa, johon kertojakin on perehtynyt. Välillä tunnelma on jopa hyytävä; seuraako hän Paulia vai Paul häntä?
     Tämä romaani on teemaltaan sukua Iida Rauman Katoamisten kirjalle, vaikka muuten kirjat ovatkin eri maailmoista. Katoamispisteessä katoamista ja sen käsitettä ei sen kummemmin pohdita, mutta etsintä on jatkuvasti käynnissä. Miksi Paul lähti äkisti ja minne? Miksi Raija Siekkisen elämä oli sitä mitä oli ja miksi hänkin tuntui olevan jollain tavalla kadoksissa kuoressaan? Selvittäessään molemman mysteereitä kertoja käy läpi omaa menneisyyttään ja elämäänsä Lotan kanssa. Miksei yhteinen elämä voinut jatkua, miksi Lotta katosi häneltä? Kaikkia henkilöitä kävi jotenkin sääliksi. Kaikilta puuttui se, mitä he rakastivat ja kaipasivat. Menneisyyden vääjäämättömiä tapahtumia ei voi jälkikäteen muuttaa eikä kaikkea korjata.
      Kirjasta tuli jotenkin haikea olo. Itse surin eniten minäkertojan ja Lotan tarinaa. Pohdin myös, missä Lotta oli. Yksi häiritsevä kohtakin oli; miten kertoja pääsi Siekkisen saarelta pois? Hän oivalsi keinon, mutta mikä se sitten oli?
      Hieno pieni kirjanen. Saatanpa joskus lukea hitaammassa tahdissa uudelleen, kun on kerran oma. Haahtelaa luen aivan varmasti lisääkin! Raija Siekkinenkin alkoi kiinnostaa...

Ei kommentteja: