sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Camilla Läckberg - Pahanilmanlintu

"Hän muisti hämärästi, että häntä oli pelottanut alussa. Enää hän ei pelännyt. Ei, koska äiti tuoksui niin hyvältä ja tuntui niin pehmeältä ja äidin ääni nousi ja laski niin rytmikkäästi. Koska hän tiesi että äiti suojeli häntä. Koska hän tiesi olevansa pahanilmanlintu."

Camilla Läckbergin neljäs romaani Pahanilmanlintu (Olycksfågeln, suomentanut Outi Menna, Schildts 2009) on taattua läckbergiläistä laatua. Tiedossa on synkkiä murhia ja roppakaupalla melkoisia käänteitä, ennen kuin syyllinen on selvillä. Murhatutkimuksen rinnalla poliiseilla on tietysti omankin elämän murheita kannettavana.
      Pitkästä aikaa luin kirjan, joka todella imaisi mukaansa! En malttanut kirjastossa mieltäni, kun huomasin että Läckbergiltä oli niin monta kirjaa paikalla. Valitettavasti juuri kolmososaa, Kivenhakkaajaa, ei ollut, mutta otinpa sitten tämän nelosen. Lukeminen piti aloittaa tietysti jo kirjastossa ja luinkin päälle tunnissa melkein sata sivua! Melkoinen imu oli loppupuolessakin, kun sitä yöllä rupesin "nukkumaan mennessä" lukemaan; lopetin kahtakymmentä vailla neljä aamulla...
     Juoni on sinänsä tyypillinen dekkarille; löytyy ruumis ja tapausta aletaan tutkia, kun huomataan että jutussa on jotain mätää. Absolutistina tunnettu Marit löytyy autosta kuolleena, sillä hän on ajanut auton ulos tieltä, humalassa. Vai onko? Avovaimo ei voi uskoa sitä, kuten ei ex-mies tai tytärkään. Tapaus alkaa mutkistua, kun ex-miehen inho ja katkeruus paljastuvat siloisen pinnan alta. Kierrokset kasvavat sitä mukaa, mitä useampia vainajia löytyy.
Samaan aikaan Tanumshedessä järjestetään omanlaisensa Big Brother, Fucking Tanum, jonka apinoita muistuttavat osallistujat paljastavat itsestään yllättäviä asioita. Mitä kätkeytyy kipeän julkisuudenhalun alle? Miksi joku haluaa tehdä itsestään idiootin julkisesti ja miksi sellaista halutaan katsoa?
Rinnalla kulkee myös lapsikertoja, jonka kertoma näyttäytyy aikuiselle karmivana ja vääränä. Tätä tehokeinoa Läckberg on käyttänyt ainakin Merenneidossa ja Saarnaajassa, mutta se ei haittaa. Todella toimiva ja puistattava tapa tuoda romaaniin uusia sävyjä!
      Kirjailijan esiin nostamat teemat olivat kiinnostavia. Tunsin hirveää ahdistusta lukiessani tosi-tv:stä ja siihen liittyvästä moraalittomuudesta. Jopa kuolemasta tehdään halpaa viihdettä, jota ihmiset myös katsovat. Osa kilpailijoista oli sympaattisia, osa taas aivan kauheita. Lillemor eli Barbie oli hyvin traaginen henkilö muovisine ulkokuorineen ja sisimmässään viisaine ajatuksineen. Voi vain miettiä, mitä löytyy tosielämän bimbojulkkisten taustalta.
      Patri Hedström tietysti huseeraa pääroolissa, mikä alkoi ärsyttää minua jo jonkin verran. Patrik on sinänsä miellyttävä, mutta vähän liian älykäs. En erityisesti pidä hänen vaimostaankaan, Ericasta, mutta silti lukiessa kiinnostaa, mitä heille kuuluu... Olin paljon kiinnostuneempi sivuhenkilöistä. Suosikikseni nousi ehdottomasti vanhempi poliisi Gösta, joka ei yleensä ole työhönsä motivoitunut. Sarjamurhatapaus kuitenkin virkistää häntä ja mies tekeekin monta tärkeää päätelmää, jotka vievät eteenpäin. Göstassa vain on jotain niin liikuttavaa, että hänestä ei voi kuin pitää.
Hämmennyin tajutessani, että pidän aika paljon sietämättömästi Mellbergistäkin! Olin aivan lyöty, kun selvisi, miten häntä huijattiin... Mies on tietysti ällöttävä ja sokea omille virheilleen, mutta ehkäpä hän siksi on niin inhimillinen.
     Mietin lukiessani, miksi juuri Läckbergin dekkarit ovat suosikkejani. Nyt alan ymmärtää: vetävän juonen lisäksi kirjassa on jotain aidosti syvällistä ihmisen pahuudesta ja psyyken rikkoutumisesta. Henkilöt eivät ole tyypillisen ohuita, vaan oikeasti aidonoloisia ja eläviä persoonia. Niin inhimillisiä, että heidät voi helposti uskoa todeksi.

"Kerran hän oli yrittänyt kysyä siitä äänestä. Missä se oli nyt. Kenelle se oli kuulunut. Mutta äiti oli melkein suuttunut. Ei ollut ketään muuta, äiti sanoi. Ei ketään. Ei ollut koskaan ollut ketään sellaista, jolla oli kova ja terävä ääni. Ei ketään muuta kuin hän. Vain hän, aina."

2 kommenttia:

Annika K kirjoitti...

Camilla nyt vain yksinkertaisesti on hyvä :) Siksihän me siitä tykätään :D

Anki kirjoitti...

Aivan totta! :D