lauantai 30. maaliskuuta 2013

Belitz-Henriksson, Oja ja Ranta - Naisen iholla ~ 32 tarinaa tatuoinneista

"Pidän sormitatuointejani henkilökohtaisina kapinakuvina kaikkia niitä vastaan, joiden mielestä naisen ei ole soveliasta tatuoida sormiaan." - Destemóne Koivunen

Destemóne Koivunen
Naisen iholla (Tammi 2013) on upea taidekirja täynnä eri-ikäisten ja -kokoisten naisten tatuointeja ja tarinoita. Kuvat ovat todella laadukkaita ja onnistuneita, ja niitä jää katselemaan pitemmäksikin aikaa melkein huomaamatta.
    Voitin kirjan Jenny Belitz-Henrikssonin viehättävästä blogista arvonnassa ja olen siitä iloinen. Tällaista kirjaa ei tule usein vastaan enkä koskaan olisi varmasti raskinut hankkia sitä omaksi. Lukukokemus oli kiinnostava siinäkin mielessä, että olen Belitz-Henrikssonin blogin kautta seurannut haaveen muuttumista konkretiaksi. Täytyy sanoa, että haave on toteutettu onnistuneesti!
    Pidin siitä naiseuden kirjon moninaisuudesta, joka tulvii kirjasta. Vanha myytti tatuointien sopimattomuudesta naisille kumoutuu täysin, niin hienoja ja kantajiensa näköisiä kuvat ovat. Kirjan naisia ei voi olla ihailematta; jokaisen on pitänyt ainakin ajatuksen tasolla miettiä tuota vanhaa myyttiä, osa on saanut arvosteluakin osakseen. Päätös tatuoinnin ottamista on aina rohkea, sillä tatuonti on kuitenkin varsin pysyvä asia, vaikka sen voikin nykyään (vaivalloisesti) poistaa. Oli virkistävää, miten eri tavalla naiset suhtautuivat kuviinsa. Osalle ne olivat lähinnä koristuksia, osalle identiteetin ilmentymä, joillekin elämänkulun merkkipaaluja.
Inka Halme
    Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään pinnallinen kuvien pällistely, vaan kannanotto naisena olemiseen ja naisten asemaan. Erityisesti vanhemmat naiset ovat tahtomattaankin olleet tienraivaajina aikana, jolloin tatuoinnit eivät olleet ollenkaan yleisiä Suomessa, varsinkaan naisilla. Tatuoituihin naisiin kiinnitetään vielä nykyäänkin enemmän huomiota kuin tatuoituihin miehiin. Pidin siitä asenteensta, joka huokui tarinoista; nainen on itsenäinen subjekti, joka päättää kehostaan itse. Sukupuoliroolit ovat muutettavissa.
     Ihailin myös rohkeutta paljastaa elämänsä ja kehonsa. Varmasti kaikki mahdolliset kehotyypit ovat edustettuina ja oli hienoa lukea naisten hyväksynnästä itseä kohtaan. Vaikutuin erityisesti kahdesta yli 60-vuotiaasta, Riitta Heinosta ja Marja Rautavaarasta.
Riitta Heino
He osoittavat, etteivät tatuoinnit muutu hirveän näköisiksi kehon vanhentuessa, vaan tuovat sille ainutlaatuisen lisän. Myös voimakkaasti valtavirrasta poikkeavasta Maria Sintosesta oli innostavaa lukea; niin itsenäinen, kaunis nainen! En ole koskaan nähnyt ihmistä, jolle kalju sopisi paremmin kuin hänelle. Myös koko selän peittävä suuri väritatuointi salpasi hengen, se on niin hieno. 
     Suosittelen ehdottomasti lukemaan! En itse ole koskaan ollut tatuontivastainen (päinvastoin, otan tatuoinnin joku päivä varmaan itsekin), mutta silti kirja oli avartava. Toivottavasti se osaltaan murtaa ennakkoluuloja, kuten Belitz-Henriksson toivoo esipuheessaan.

"Minulla ei ole omaa pihaa, niinpä oma pihlajani on minussa." - Mia Kuivamäki

6 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Oi, kuulostaa hienolta! Tämä täytyy pitää mielessä.

Mullakaan ei vielä ole tatuointia, mutta uskoisin että jonakin päivänä on... :)

Aletheia kirjoitti...

Pitääpä kirjoittaa nimi ihan ylös. Minä pidän tatuoinneista, minullakin on yksi. Suunnitelmia olisi pari lisääkin symboloimaan minulle rakasta ja elämäni merkkipaaluja.

Ennakkoluuloja tautuoituja ihmisia kohtaan tulisi muuttaa, oli henkilö sitten mies tai nainen. Monesti nainen (tai mies), jolla on paljon tautuointeja kehossa, varsinkin näkyvillä paikoilla leimataan heti joksikin tai paheksutaan. Se on harmillista, ei se tautuointi ihmistä miksikään muuta ja ihohan on jokaisen oma miksi, siihen ei saisi tehdä taidetta tai ottaa muistoja.

Mutta asiasta toiseen, tautuoitavana oleminen ei kyllä ollut elämäni tähti hetkiä. Kävihän se kipiää. :DDD

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

soveliasta... siinä sana

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

On mielenkiintoista kuulla tarinoita tatuointien takaa, siksi kirja kiinnostaa kovasti. Itselläni on tällä hetkellä kaksi tatuointia. Kuvillani on omat tärkeät merkityksensä, samoin on suunnitteilla olevan kolmannen tatuoinnin kohdalla.

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Oi, kuulostaapa mielenkiintoiselta.

Itselläni on tähän mennessä kolme tatuointia, useampia muita suurinpiirtein valmiiksi suunniteltuina.

Tämä lienee minullekin oikein positiivinen kirja, vaikken laajemmin tatuointivastaisuutta olekaan tavannut. Vain sairaanhoitokoulussa ollessa, kun luokanopettajamme totesi että tatuoinnit olisi suositeltavaa peittää vanhempien potilaiden asenteiden takia. Ja nuo asenteethan tuppaavat olemaan sitä lajia, että nainen saa muokata kehoaan vain niin pitkälle kuin miesten yleinen naisihanne sen sallii. Ei liene yllättävää, että muun muassa tästä syystä jätin koulun kesken; tatuointi on kuin mikä tahansa haava, ihon alla on vain pysyvästi mustetta. Se paranee parissa viikossa eikä ole minkäänlainen terveyshaitta. Näin jälkikäteen vähän harmittaa, etten pitänyt asiasta luentoa, en kuitenkaan ollut ainut luokassa jolla oli tatskoja. Blaah!

Anki kirjoitti...

Satu: Kirja on lukemisen arvoinen!

Aletheia: Voin vain uskoa, ettei tuntunut hyvältä! Oma ideani tulisi juurikin kivuliaalle alueelle...

Hannele: Nyt en aivan ymmärtänyt..?

Villasukka: Minusta on tärkeää, että tatuoinneilla on merkitys. Tuntuu oudolta, että jotkut ottavat niitä vain, kun ne ovat kivannäköisiä.

Hreathemus: Onpas inhottavaa suhtautumista tuossa koulussa! Ei toisaalta hirveästi yllätä. Ihmiset ovat keskimäärin varsin ennakkoluuloisia ja syrjiviäkin.