tiistai 11. elokuuta 2015

Peter Høeg - Susanin vaikutus

"Pelko on luottamuksen hinta. Lahjani ei niinkään herätä vilpittömyyttä joka tiivistyy ja konvergoi asymptoottisesti mukavuuden ja läheisyyden kanssa. Pikemminkin on tiedettävä milloin on päässyt suojakuoren läpi ja on aika käyttää purkinavaajaa. Ja mikäli purkinavaaja ei riitä, mukana on myös kulmahiomakone."


Susan Svendsen on fyysikko, vaimo ja äiti. Hänellä on ihmeellinen kyky vetää ihmisiä puoleensa ja saada heidät avautumaan vilpittömästi itsestään. Sitä kykyä todella tarvitaankin, kun hän palaa perheineen Intian-matkaltaan Tanskaan vakavat syytteet niskassaan. Iso kiho Hegn lupaa heille mahdollisuuden vapautua syytteistä, jos he toimittavat hänelle salaperäisen Tulevaisuuskomission viimeisen kokouksen pöytäkirjan. Alkaa hurja tapahtumain vyyhti, kun Susan koettaa perheensä kanssa onnistua tehtävässään ja yksi jos toinenkin komission jäsen alkaa löytyä kuolleena.
      Susanin vaikutusta on verrattu kirjailijan menestysromaaniin Lumen tajuun kirjojen päähenkilöiden samankaltaisuuden vuoksi. Minä olen aika jäävi sanomaan asiaan mitään varmaa kantaa, koska en päässyt Lumen tajua alkua pidemmälle (lupaan kyllä lukea sen vielä joskus!), mutta minäkin huomasin samanlaisuuden. Susan, kuten ilmeisesti Smillakin, on itsenäinen, päättäväinen ja äärettömän järkevä naisihminen, jolla ei mene sormi suuhun yllättävässäkään tilanteessa. Juuri sellainen hahmo, josta pidän kirjoissa! Mielestäni tällainen järkevän ja itsenäisen naishahmon tyyppi esiintyy kirjallisuudessa silloin tällöin muutenkin. Ainakin Terry Pratchettin Tiffany Särkynen kuuluu tähän kategoriaan, mahdollisesti myös hänen noitahahmonsa Muori Säävirkku. Pratchettia ja Høegia yhdistää sekin, että heidän kirjansa ovat parhaimmillaan hurjien ja riemastuttavien farssien kuvausta, joissa on vakavuutta, mutta myös alati ilmi pirskahtelevaa koomisuutta. Susan uskoo fysiikkaan, kemiaan ja biologiaan, kaikkeen pysyväiseen eikä lähde haihattelemaan uskomuksilla, kuten muu perheensä. Hän ei ole sellainen kuin minä, mutta hän muistuttaa sitä mitä haluaisin ehkä olla. Juuri siksi pidän hänestä.
       Kirja on kohtuullisen onnistunut. Høegilla on mielestäni silmää elämän perimmäisille oivalluksille, joista yksi on juuri tämä Susanin vaikutus muihin ihmisiin. Kirjassa se on sen verran voimakas, että se pysyy fiktiona, mutta varmasti me kaikki tunnemme tai ainakin tiedämme ihmisiä, joilla on poikkeuksellista vaikutusta muihin. Tiedättehän, heissä on jotain kiihdyttävää vetovoimaa, joka kiskoo puoleensa niin miehiä kuin naisia, ystäviä ja rakastajia. He eivät välttämättä herätä ulkonäöllään valtaisaa huomiota; he ovat ehkä hyvännäköisiä mutteivat hätkähdyttävällä tavalla. He eivät välttämättä ole pohjimmiltaan kovin sosiaalisiakaan. Silti ihmiset pyrkivät heidän seuraansa ja saadessaan näiltä henkilöiltä huomiota kokevat saavansa ilahduttavan lahjan. Oli hämmästyttävää lukea tätä kirjaa oivaltaessani omassa lähipiirissäni olevan tällaisia henkilöitä, jotka ovat minulle vieläpä hyvin rakkaita. Puhuinkin asiasta yhden kanssa. Tuota vaikutusta voi käyttää oikein tai väärin. Toivottavasti edes useimmat käyttävät sitä oikein.
       Romaanilla on myös heikkoutensa. Tai en tiedä, oliko vika kirjassa vai minussa, mutta aivan täysin se ei vetäissyt minua mukaansa eikä valloittanut sydäntäni. Siinä oli paljon hyvää ja mainiot aihiot, mutta loppusilaus ikään kuin puuttuu. Norsunhoitajien lapset oli melkoisen täydellinen, se oli loistavaa farssia alusta loppuun, huumorin ja oivallusten ilotulitusta. Susanin vaikutus jää pidättyväisemmäksi. Nyt tahdon tosiaan vielä saada Lumen tajun loppuun. Onkohan se minulle yhtä onnistunut kuin Norsunhoitajien lapset vai onko Susanin vaikutus tavallaan paranneltu versio siitä?

Aivan siunatuksi lopuksi hihkaisen vielä, että onpa ihanaa palata taas bloggaamaan! Olisin halunnut kirjoittaa jo aiemmin, mutta Karin Slaughterin tuotanto varasti kesäni enkä oikein osaa kirjoittaa dekkareista.

Ei kommentteja: