tiistai 13. lokakuuta 2015

Siiri Enoranta - Painajaisten lintukoto

"Niin minulla yhtäkkiä oli uusi lintu ja matkakumppanina rakastettuni, ja minun olisi pitänyt olla onnellisin olento maan päällä. Mutta T23 oli kuin sileää kangasta, sellaista jota ei voinut pitää kädessään saati laskostaa. Hän lipui minulta pois ja hän oli läpikuultava, hänessä oli surua josta en saanut kiinni ja välinpitämättömyyttä johon olin tukehtumaisillani. Mutta minä päätinm että pääsisin hänestä vielä selville."

Siiri Enorannan romaani Painajaisten lintukoto on kipeänkaunis ja monikerroksinen tarina. Kuten Enorannan kirjat yleensäkin, myös Painajaisten lintukoto on tavallaan sekoitus lasten/nuorten ja aikuisten kirjaa. Puitteet ja koko tarina ovat päällisin puolin sadulle tyypillisiä: päähenkilön nimi on Lunni, hän matkustaa unissa ja seikkailee eliksiirillä isoksi kasvatetun linnun, Pikipuhkojan, kanssa. Hänen tehtävänsä on pelastaa tyttö tai oikeastaan kone nimeltä T23 - ja lopulta pelastaa koko maailma. Hyvin tyypillinen juonikuvio sadulle siis. Tätä tukee myös Lunnin valitseminen kertojaksi, jolloin kertojanääni on varsin lapsekas. Toisaalta kirjassa mennään syvemmälle kuin lasten ja nuorten kirjoissa on tapana. Rehellisyys, pelko omasta huonoudesta, epätoivoinen rakkaus; kaikki jo sinällään varsin syvällisiä teemoja. Lunni ei osaa aina erottaa oikeaa ja väärää eikä myöskään uskalla aina olla T23:lle rehellinen, koska pelkää menettävänsä tämän. Tätä asiaa varmasti moni aikuinenkin miettii elämässään. Lunnin rakkaus on kirjaimellisesti epätoivoista, sillä T23 on tosiaan kone, ei ihminen. Lunnin tuskaa on kuvattu mielestäni varsin hyvin hänen hauraiden toiveidensa ja tuudittautumistensa kautta. Vaikka lasten, nuorten ja aikuisten kypsyydet ovat varsin eri luokkaa, ovat tunnetilat sinänsä varmasti varsin samanlaisia: on valtavan kivuliasta toivoa sellaista, mitä ei voi saada ja jonka saaminen ei ole omassa vallassa. Tässäkin mielessä Enorannan romaani sopii monenikäisille lukijoille. Se varmasti avautuu kaikille kunkin kehitystason ja ymmärryksen mukaan.
     Enorannan kuvaama maailma on yhtä aikaa kaunis ja karmiva. Osa maailmasta on saduille ja fantasiakirjallisuudelle tyypillistä viehättävää kylämaisemaa pienine toreineen ja ihmisineen. Samoin löytyy monia epärealistisia olentoja, kuten itse päähenkilöt Lunni ja T23 sekä eliksiirillä kasvatetut linnut. Toisaalta taas Horroskehrääjä omine maailmoineen on painajaismainen luomus. Kirjailija on onneksi välttänyt genrelle tyypillisen mustavalkoisuuden, Yksikään henkilö ei ole täysin hyvä tai paha.
     Painajaisten lintukoto oli suloinen ja mielenkiintoinen lukukokemus kaiken kaikkiaan. Enoranta osaa vaihdella tyylejä sujuvasti. Nokkosvallankumous ja Gisellen kuolema olivat molemmat tähän kirjaan verrattuna hyvin erilaisia. Aion lukea Enorannan muutkin kirjat. Suosittelen lämpimästi!

3 kommenttia:

Jenni/sivu sivulta -kirjablogi kirjoitti...

Gisellan kuolemasta en hirveästi pitänyt, koska se oli aika karmea. Tämä vaikuttaa mielenkiintoisemmalta omaan makuuni.

Ulla kirjoitti...

Pitääkin lainata tämä huomenna kirjastosta. Olen jahdannut uusinta löytämättä

Anki kirjoitti...

JEnni: Gisellen kuolema on kyllä kieltämättä aika painajaismainen kirja. Pidin siitä silti hyvinkin paljon.

Ulla: Minäkin haluaisin lukea sen uusimman!