maanantai 1. helmikuuta 2016

Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina

"Heti Hailshamista lähdön jälkeen, kun valvojaksi ryhtymisestä, ajo-opetuksesta ja muusta sellaisesta ei vielä puhuttu, pystyimme ehkä noin puolen vuoden ajan unohtamaan pitkiksi ajoiksi, keitä me todellisuudessa olimme: unohtamaan, mitä kasvattajat olivat kertoneet meille, unohtamaan Lucy-neidin purkauksen sinä sateisena iltapäivänä pukuhuoneessa, unohtamaan jopa kaikki ne teoriat, joita olimme keskenämme kehittäneet vuosien varrella."

Kazuo Ishiguro on romaanillaan Ole luonani aina minulle uusi tuttavuus. Päätin tarttua eräänä päivänä johonkin oman hyllyni kirjaan, ja käteen tarttui tämä kirja. Hyvä niin, sillä se oli mainio lukukokemus.
     Ole luonani aina on sipulimainen romaani. Se alkaa aivan tavallisesti päähenkilön lapsuusmuisteluilla, ja kaikki vaikuttaa aivan normaalilta. Lapsuusmuistot näyttävät sijoittuvan jonkinlaiseen sisäoppilaitokseen, mutta sehän ei ole Iso-Britanniassa tavatonta, mietin. Sitten alkaa tulla sanoja kuten luovuttaja ja valvoja. Herää epäilys, että jotain outoa tässä on. Siinä vaiheessa kirja onkin jo imaissut mukaansa ja seuraavat sipulin kerrokset on saatava vauhdikkaasti selville.
     Romaanin aihe on koskettava ja pelottava. Millaiselta maailma näyttää, kun on luotu tiettyä päämäärää varten? Miten voi elää ihmisentunteineen, kun kaikille tunteille ja varsinkaan haaveille ei ole sijaa? Nämä kysymykset pyörivät mielessäni, kun luin. Sen lajin hyytävyyttä, joka saa haluamaan piiloon peiton alle ja valtavan taakan putoamaan harteilta, kun muistaa ettei ole yksi kirjan henkilöistä. Taitavaa työtä kirjailijalta!
    Päähenkilö Kath on aika neutraali. Hän kyllä kuvaa tuntemuksiaan, mutta vain menneisyyden tuntemuksia. Tätä hetkeä leimaa jonkinlainen neutraalius ja asiallinen tosiasioiden hyväksyntä. Kathin elämän ihmiset ovat eläväisempiä. Paras ystävä Ruth on hyvinkin kipakka tyttö, silti en kyennyt oikeastaan pitämään hänestä. Tommy oli suosikkini, vaikka hänen naiiviutensa olikin hätkähdyttävää. Mietin usein, oliko hän ehkä kuitenkin hieman jälkeenjäänyt. Hailshamin opettajakunnassakin on persoonansa, ja lapsen silmien kautta paljastuu surullisiakin kohtaloita.
   Hyvä romaani. Taitavaa tarinankerrontaa ja ihmissuhteiden kuvausta. Voin suositella!

Uusi kohta TBR-haasteeseen! 13/17

Sanottakoon vielä lopuksi, että jostain syystä sekoitan jatkuvasti Kazuo Ishiguron ja Haruki Murakamin. En nytkään ole aivan varma, mitkä kirjat kummallekin kuuluvat. Pitäisi varmaan tässä piakkoin lukea jotain Murakamiltakin, niin ehkä heidät sen jälkeen erottaisi paremmin.

Ei kommentteja: