Laura Lindstedt - Oneiron

 "He esittäytyvät yksi kerrallaan, kukin tavallaan, ja kättelevät kohteliaasti Ulrikea. Saapumisjärjestys on heille näköjään hyvin tärkeä asia, sillä he nostavat kuin ennalta sovitusti sopivan määrän sormia pystyyn; se on heidän ikioma tulonumeronsa. Jos tämä tapahtuisi aivan missä tahansa muualla, pallohallissa, jonne ihmiset ovat paenneet hurrikaania, telttakylässä, jonne pakolaisia kootaan sisällissodan jaloista, Ulrike, joka on pienestä pitäen viihdyttänyt itseään katastrofikuvitelmilla, räjähtäisi nauramaan. Naiset ovat niin koomisia, niin ylettömän vakavia, heidän tulojärjestyssormensa ovat yhä pystyssä. Hymy alkaa nykiä Ulriken suupieliä."

Laura Lindstedtin Oneiron kertoo seitsemän naisen, Ulriken, Shlomithin, Rosa Imaculadan, Wlbigisin, Maimunan, Ninan ja Polinan, tarinan. He ovat kaikki päätyneet outoon valkoiseen tilaan, jossa ruumiillisuus vähitellen häviää kokoaan. Ovatko he kuolleita? Ovatko he taivaassa tai helvetissä? Kirjan mittaan jokainen nainen saa oman näkökulmansa ja lukija saa tietää heistä lisää.

Oneiron on osa Finlandia-haastettani ja olenpa iloinen, että luin sen! Lindstedt on taiturimainen kirjoittaja. Pelkästään kirjan idean jo sai minut innostumaan, siinä on mielikuvitusta. Kirja oli jaettu miellyttävän moneen lukuun, jolloin lukeminen sujuvoitui entisestään. Tykkäsin myös lukujen otsikoista, kuten "Sydän, oi sydän!" ja "Kymmenen syytä miksi Ninasta olisi tullut erinomainen äiti".

Naisten tarinat ovat traagisia. Ulrike kohtaa suuren uhan, Shlomith on anorektinen performanssitaiteilija, Rosa Imaculadan uusi sydän sekoittaa hänen elämänsä, Wlbigis sairastaa parantumatonta syöpää, Maimuna on pulassa, Nina pelkää syntymättömien lastensa puolesta ja Polina on surullisen yksinäinen. Kaikkien naisten kohtalot koskettivat minua, mutta erityisesti Shlomithin nälkätaide sai herpaantumattoman kiinnostukseni. Shlomithiin keskitytään kirjassa kaikkein eniten, mikä on toisaalta jännä valinta. Miksi juuri häneen? Joka tapauksessa viihdyin ja opin paljon lisää juutalaisuudesta ja sen suhteesta anoreksiaan (mukana oli ihan lähdeviitteet).

Romaanin myötä tuli ajateltua kuolemaa normaalia enemmän. Lindstedtin fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista, kuten kirjan kannessa sanotaan, on kutkuttava. Kukaan ei ole tiettävästi tullut rajan takaa kertomaan, millaista kuoleminen on. 

Suosittelen ehdottomasti! En ihmettele yhtään, että kirja voitti aikanaan Finlandian.


Kommentit