Monika Fagerholm - Diiva

 "'Tule Daniel, kudotaan päiväunia siihen mikä tuntuu todelliselta."

ASTU

SIIS

Minun maailmaani 

Itäisen oppilaitoksen sisälle, koulupäivän tuolle puolen.

Itäisen oppilaitoksen sisimpään, joka on minun."


Monika Fagerholmin Diiva on kiehtova ja outo romaani. Se on elämännälkäisen teinitytön pitkä ajatuksenvirta, tragedia ja riemastus. Fagerholmin maailma on aivan vinksallaan, mutta jostain syystä pidän siitä hurjasti. Vaikka kirjassa kuvataan niin suoraan kuin rivien välissäkin kamalia asioita, kaikki tuntuu oudosti olevan paikallaan. 

Kirjan päähenkilö Diiva on itseriittoinen tyttö, joka puuhailee outoja asioita koulussaan kun kukaan ei näe. Hän sytyttää Lucia-kruunun päähänsä ja antaa steariinin valua päänahkaansa. Hän leikkii outoja leikkejä ystäviensä kanssa. Lisäksi hänellä on seksisuhde opettajansa kanssa. Vaikka asia paljastuu kaikille, Diivan erikoinen runoilijaäiti ei tunnu asiasta piittaavan. Lisäksi on kaksi isoveljeä, Isokarhu ja Keskimmäinen karhu, joista jälkimmäiseen Diivalla on kiihkeä viha-rakkaussuhde. On tyttö joka leimahtaa liekkeihin puhelinkopissa, suukkojahalauslintuja ja vaikka mitä muuta hämärää. Kaikki tämä sulautuu hienoksi Fagerholm-kuvastoksi.

Kirja ei tarkalleen sijoitu ajallisesti mihinkään tiettyyn pisteeseen. Diiva muistelee asioita välillä tässä hetkessä ja välillä aikuisuudesta käsin. Fagerholmia pidetään aika vaikeana kirjailijana ja sitä hän tavallaan onkin. Hypähtelevät adekdootit ja mielleyhtymät tekevät kirjasta välillä haastavan seurattavan. Minä kuitenkin nautin kaikesta kaaoksesta. Kirjailija tavoittaa hyvin tietyn ikävaiheen levottomuuden tekemättä päähenkilöstään silti ärsyttävää haahuilijaa. Diiva on tarkkailija ja enimmäkseen itsensä kanssa sinut, ei suinkaan mikään ressukka. Jollain tapaa kirjan aikuiset tuntuvat olevan enemmän eksyksissä kuin nuoret.

Romaanissa yhtä aikaa tapahtuu ja ei tapahdu paljon. Ihmisten sisäisiä todellisuuksia kuvataan jonkin verran, samoin heidän erikoisia puuhiaan. Kirjan punainen lanka on tavallaan Kari Hammarsköldin outo ja surullinen tarina. Kari on tyttö, joka on menettänyt puhekykynsä ja joutuu opettelemaan puhumisen uudestaan. Hänen pikkusiskonsa SannaMaria ohjailee isosiskonsa elämää tomerasti ja kohtalokkaasti. Karista tulee hetkeksi Tähkäpää, jonka hiuksia pitkin pojat nousevat hänen huoneeseensa.

Pitkin kirjaa toistuu tiettyjä virkkeitä, mikä on tuttua aiemmin lukemistani Fagerholmin kirjoista. "Totuus on huopa, jonka käärii ympärilleen, kun palelee." "Mutta tule tervehtimään saa minut hymyilemään." "Maailma voi olla PUNAINEN, KELTAINEN, VIHREÄ JA SININEN." Miten tällaisesta voisi olla pitämättä?

Suosittelen kärsivälliselle lukijalle, joka jaksaa luottaa kirjailijan kykyyn pitää langat käsissään. Jos ei häiriinny siitä, ettei ymmärrä lopulta kaikkea, tämä kirja sopii. 

Kommentit

riitta k sanoi…
Olen lukenut Monika Fagerholmilta vain Kuka tappoi bambin, ja siinä rasituin kirjailijan kirjoitustyylistä ja sekavasta typografiasta. Aihe oli toki erittäin hyvä ja tärkeä. Tämä Diiva varmaan puhutteleekin paremmin nuoria lukijoita.
Anki sanoi…
Minulla on vielä lukematta tuo Kuka tappoi bambin, tosin niin on moni muukin Fagerholmin kirja. Voi ollakin, että Diiva puhuttelee enemmän nuorempia. :)
tykännyt niistä Fagerholmin kirjoista jotka lukenut
Anki sanoi…
Hannele, Säihkenäyttämön luin aikanaan ruotsiksi ja tykkäsin, vaikka oli aika vaikea. Fagerholm toimii paremmin alkuperäiskielellä, mutta kirjastossa ei ollut yhtään ruotsinkielistä versiota.