Olli Jalonen - Isäksi ja tyttäreksi

"Hän jää istumaan siihen pitkäksi aikaa, ja välillä on niin kuin mitään esteitä ei enää voisi olla, itse olisi avannut jo muiden tekemän maalatun rasian ja kokoaisi sen uudestaan alusta asti. Näkisi tiestä alun, katseli rihlojen pohjalta kapeaa käytävää: kierteiset pitkät portaat mutta enää ne eivät kapenisi loppuun, niin kuin keinuisi keinulaudalla, vauhti olisi hidastunut jo lähellä lakipistettään, pysähtyisi hetkeksi, pysähtymisessä olisi jo käännös. Liikkumattomuudessa on liike sinänsä, taitteiden aikaa, jostain muualta sellainen sana tulee mieleen."

Olli Jalosen Isäksi ja tyttäreksi kertoo isästä, Jouko-Johanista ja 12-vuotiaasta tyttärestä, Jutasta. Vanhemmat ovat eronneet ja isän välit tyttöön etääntyneet. Vaan mitä tapahtuukaan, kun isä vie tyttären matkalle Eurooppaan?

Isäksi ja tyttäreksi on yhtä aikaa karmea ja runollinen. Runollisuus tulee Jalosen kauniista kielen käytöstä, mistä tuossa ylhäällä on yksi esimerkki. Välillä lauseet katkeilevat, jäävät vaille päätepistettään, niin kuin ihmisen ajatuksetkin. Tarinaa kerrotaan enimmäkseen isän näkökulmasta, vain yhdessä jaksossa tyttö pääsee ääneen päiväkirjamerkintöjensä avulla. Kirjailija tavoittaa hyvin ihmisen ajattelun vajanaisuuden ja vapaat assosiaatiot. Silti kirjaa ei ole raskas lukea, vaan se soljuu kirkkaana eteenpäin.

Karmeus taas tulee itse kirjan tapahtumista. Aluksi isä vaikuttaa ilkeän ex-vaimon ja tämän nykyisen miehen uhrilta, vieraannuttamisen uhrilta. Sitten selviääkin, että isä on joskus aiemmin vienyt tytön Pohjois-Suomeen ja jäänyt sinne pitemmäksi aikaa kuin on luvannut. Vähä vähältä isän käytöksestä tulee takautuvien muistojen kautta yhä inhottavampi kuva. Ei mikään ihme, että vaimo on halunnut eron! Kuitenkin isä saa suostuteltua tämän suostumaan Euroopan-matkaan. 

Tietenkään asiat eivät mene kuin on luvattu tai edes suunniteltu. Isä ei menekään tytön kanssa Geneveen, vaan aivan muualle. Matka jatkuu ees ja taas ympäri Euroopan, kunnes viimein löytyy pysyvämpi asuinsija. Sitten tyttö eräänä päivänä katoaa jälkiä jättämättä.

Harvoin olen inhonnut kirjan päähenkilöä niin paljon kuin nyt. Pakkaa sekoittaa se, että kirjailija maalailee miehestä ensin aika sympaattisen, vähän reppanankin, kuvan. Kun sävyjä tulee lisää, miestä alkaa inhota yhä enemmän. Isän täydellinen itsekkyys saa jopa harhaisia piirteitä. Hän tuntuu uskovan, että ex-vaimo ja tämän mies luulevat tytön kuolleen ja unohtavat sitten noin vain.

Kirja on myös tarina muistamisesta ja unohtamisesta. On paljon sellaista, mitä päähenkilö ei tahtoisi muistaa, mutta muistaa silti. Näissä kohdissa kirjan runollisuus tiivistyy huippuunsa. Muistamisen teema tuo eräänlaisen vastinparin lapsikaappauksen kanssa. 

Suosittelen! Tämä oli minulle ensimmäinen Jalosen kirja ja hyvä aloitus tuotannolle. Romaani on palkittu Finlandialla.

Kommentit