Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

 "Päästyään arkuudestaan se liukui lattiaa pitkin jokaiseen mahdolliseen paikkaan kuin märkä saippua. Aamulla se oli kiristänyt itsensä vessanpöntön ympärille, iltapäivällä löysin sen eteisen hattuhyllyltä ja illalla se oli asettunut työtuolini selkänojalle kuin kasa vaatteita. Olin saanut sen hoitamiseen tarkat ohjeet: onnellinen käärme tarvitsi rakkautta, rauhaa ja rajoja. Mutta mikään määrä rakkautta, rauhaa ja rajoja ei tehnyt käärmeestä sitä, mikä siitä olisi pitänyt tulla."

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia kertoo tarinaa kahden ihmisen suulla, pojan ja tyttären. Poika elää mitä ilmeisimmin nykyajassa lemmikkikäärmeensä kanssa ja harrastaa miesseikkailuja. Hän on yksin ja onneton. Äidin tarinaa kudotaan menneestä tähän hetkeen: ensin hän on Jugoslaviassa elävä nuori tyttö joka avioituu, ja myöhemmin perheen tie vie sodan jaloista Suomeen 90-luvun alussa. 

Lukukokemusta kuvaa yksi sana: pettymys. Kaiken hehkuttamisen jälkeen olin odottanut kirjan lukemista kovasti, saihan se aikoinaan Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnonkin. Kirja olikin ehdottomasti ankea. Jostain syystä olin odottanut iloisempaa kirjaa ja sitä en saanut. Kirjan poika on ylimielisyydessään tympeä, äiti on passiivisuudessaan tympeä, väkivaltainen isä se vasta tympeä onkin. Loppu kohden romaani tosin parani, kun harmaus vähän hellitti.

Kirjaa kuvataan takakannessa maagiseksi, ja sillä ilmeisesti viitataan erikoiseen kissahahmoon, jonka poika tapaa homobaarissa. Kissa tuo hieman mieleen Mihail Bulgakovin kissan Saatana saapuu Moskovaan -kirjassa. En tiedä, onko kirjailija hakenutkin jonkinlaista kirjallista yhteyttä näiden hahmojen välille. Joka tapauksessa Statovcin kissa on ilkeä ja törkeä otus, joka tekee pojan elämästä helvettiä joksikin aikaa. Tässä kohtaamisessa peilautuu pojan tietynlainen samanlaisuus äitinsä kanssa: kumpikin sietää törkeää kohtelua osaamatta vetää rajoja. 

Näistä kahdesta päähenkilöstä äiti saikin enemmän sympatiani puolelleen. Hänet on kasvatettu tiukassa kosovonalbaanialaisessa kurissa, jossa sukupuoliroolit ovat kuin kiveen hakattuja. Naisella ei ole muuta tehtävää kuin palvella miestään ja perhettään. Kaiken pitää lisäksi olla ehdottoman puhdasta, hiemankin sotkuisa koti on hirveä häpeä. Kirja ei anna kovin kaunista kuvaa Kosovon kulttuurista, mutta kirjoittaja tietänee asiasta taustansa takia paljon. 

Myös isä saa oman näkökulmansa äidin kautta. Hänet on kasvatettu perheen pääksi ja luomakunnan kruunuksi. Hän käyttääkin häikäilemättä valtaansa pitääkseen perheen kurissa ja nuhteessa. Muutto Suomeen muuttaa isän maailmaa peruuttamattomasti. Äkkiä hän ei olekaan enää niin kiinni vallassaan, kun uusi maa ja kulttuuri tuo shokkia shokin perään. Isän kuva Suomesta paratiisina saa kovan kolauksen hänen ymmärtäessää, että pakolaiselle kaikki on vaikeampaa. Isää peilataan myös pojan kautta: hän sekä polttavasti kaipaa että vihaa isäänsä. Isälle pojan homous olisi epäilemättä liian kova pala purtavaksi, mutta jokin isässä on pojalle kaikki kaikessa.

En osaa oikein suositella tätä kellekään, kun en itse oikein pitänyt. Hieman hirvittää tuleva urakka Bollan parissa, se kun kuuluu Finlandia-haasteeseen. Kirjaa on kuvattu todella synkäksi. 

Kommentit

riitta k sanoi…
Minä pidin tästä teoksesta, vaikka luulen etten kaikkea symboliikkaa ymmärtänyt. Oletko tietoinen Kotimaisten kirjablogien blogisivustosta, jonne päivittyvät kaikkien liittyneiden bloggaukset? En ole sinua siellä nähnyt, käy kurkkaamassa.

http://kotimaisetkirjablogit.blogspot.com/
Anki sanoi…
Joo olen tietoinen, pitäisi jättää omat tiedot niin saisi oman blogin sinne. :)
Takkutukka sanoi…

Statovci on eittämättä lahjakas ja omaleimainen sekä mielenkiintoinen kirjailija, mutta ei minullakaan tämä noussut suosikiksi, vaan enemmän olin kotonani Tiranan sydämen parissa;)
Anki sanoi…
Ehkäpä uskaltaudun lukemaan Tiranan sydämenkin, jos Bolla ei aivan uuvuta minua. :D