Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani


 "Vaikka tappaisinkin jonkun eläimen, minä en voisi milloinkaan viedä sitä luolalle. Mitä hyötyä tästä koko harjoittelusta on? Kun Creb on jo nyt suutuksissaan minulle mitä hän tekisi jos tietäisi? Mitä Brun tekisi? Minä en saisi edes koskettaa asetta, saati sitten käyttää asetta. Karkottaisiko Brun minut? Ayla kipuili pelon ja syyllisyyden kanssa."

Jean M. Untinen-Auelin romaani Luolakarhun klaani kertoo eriheimoisesta Aylasta, joka päätyy toisen heimon kasvatettavaksi menetettyään kotinsa. Ayla on silmiinpistävän erilainen kuin muut paitsi ulkonäkönsä, myös käytöksensä vuoksi. Vähitellen hän tottuu uuden heimon tapoihin, mutta kuohuttavat tapahtumat kohtaavat häntä ja patriarkaalista heimoa.

Olipas tämä tiukka lukukokemus monella tapaa! Aluksi olin aika ikävystynyt: asioita kuvailtiin niin paljon että olin nukahtaa. Sitten kirjan keskivaiheilla (eli suunnilleen sivulla 300) tapahtumat alkoivat nytkähtää liikkeelle ja mielenkiintoni heräsi kunnolla. Sen jälkeen pitikin lukea aivan urakalla, jotta saisi selville, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Harvoin kirja yllättää tällä tavalla. Untinen-Auel on selvästi perehtynyt aiheeseen eli muinaisiin ihmissukuisiin heimoihin, mutta välillä tieto on pakattu melkeinpä luonnoinniksi kirjan sivuille. Heimon tavoista oli kiinnostavaa lukea, mutta korien ja aseiden valmistuksesta en olisi millään jaksanut lukea niin yksityiskohtaisesti.

Minua myös usein hirvitti, miten Aylalle käy. Vaikka muut vähitellen hyväksyvät hänet, klaanin seuraavaksi päälliköksi aiottu Broud vihaa häntä myrkyllisesti. Oli kamalaa lukea siitä, miten Broud piinasi Aylaa. Patriarkaalisessa heimossa naisten vain kuuluu tyytyä osaansa, oli se mikä tahansa. Tämä partiarkaalisuus suorastaan vitutti minua jatkuvasti. Näin tasa-arvon tiukkana kannattajana se oli usein piinallista luettavaa, vaikkakin uskottavaa aikaan nähden.

Tykkäsin kovasti Aylasta, mutta suosikkini oli klaanin tietäjä, Mog-ur Creb. Hän kantaa viisauttaan kuin viittaa ja on oikeamielinen kuten heimon päällikkö Brunkin. Nämä miehet saivat romaanissa paljon tilaa ajattelullaan, joten ehkä heistä siksikin tuli itselleni mieluisia. Broudia taas vihasin koko ajan kiihkeästi. 

Taidanpa sittenkin tarttua myös jatko-osiin, joita tässä sarjassa kyllä piisaa. Suosittelen esihistoriasta kiinnostuneille ja niille, jotka eivät pelästy verkkaisempaa kerrontaa.

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Tämä on ollut minun ja tyttäreni lempisarja. Kirjat siirtyivät tyttäreni kirjahyllyyn ja kun tyttö muutti, kirjatkin lähtivät. Voisin kyllä lukea sarjan uudelleen.
Elokuvista en ole tykännyt.
Muistaakseni kirjailijalla on suomalaistaustaa.
Anki sanoi…
Kiva kuulla! Ja joo, kirjoittaja on osittain suomalainen. :)
Takkutukka sanoi…

Untinen-Auelin asiantuntemus paistaa mukavasti läpi kerronnan. Kiinnostava sarja, jonka parissa ei pitkästynyt ja joka kuljetti aivan uusiin maisemiin ja aikoihin.
Tämä on yksi lempisarjoistani, varsinkin alkupään kirjoista tykkäsin kovasti. Viimeisimmässä (?) Maalattujen luolien maa -osassa oli ihan hirveästi luola- ja luolamaalausasiaa sekä toistoa, että lukeminen oli melko työlästä. (Toivottavasti kommentti ei tule tuplana, alkuperäinen hävisi.)
Anki sanoi…
Kiitos kommenteista! Hyvä tietää, että työläyttä on vielä edessä.