Elly Griffiths - Jyrkänteen reunalla (Ruth Galloway -mysteeri 3)

 "Ruth kumartuu katsomaan. Hän näkee heti, että maassa makaa useampia yksilöitä. Luut ovat kasassa, mutta Ruth erottaa heti ainakin kolme reisiluuta. Ne ovat niin pitkiä ja jykeviä, että vainajat saattavat hyvinkin olla miehiä. Ilmassa on mietoa kananmunan hajua. Hetken Ruthia huimaa, kun hänen mieleensä tulee muita joukkohautoja, auringossa valkeina hohtavia luita. Hän vetää syvään henkeä. Löytö täytyy piirtää, täytyy merkitä tarkkaan, missä asennossa luurangot makaavat. "Joskus" oli Erikillä tapana sanoa, "tärkeintä on suunta."'

Elly Griffithsin romaani Jyrkänteen reunalla jatkaa Ruth Gallowayn seikkailuja. Tällä kertaa ollaan varsin merellisissä tunnelmissa. Meren rannalta löytyy kasa luita, joita Ruth kutsutaan tutkimaan. Käy ilmi, että kyseessä on sota-aikana kuolleita saksalaisia. Mutta eihän sen pitäisi olla mahdollista... Yksi jos toinen henkilö tuntuu epäilyttävältä. Pian Ruth on taas vedetty murhamysteeriin mukaan.

Olipa antoisa lukukokemus! Luin kirjan pitkästä aikaa liki kertaistumalta. Ruth on nyt nelikuisen vauvan äiti ja hänellä riittää järjestelemistä tytön saamiseksi tarvittaessa hoitopaikkaan. Asioita mutkistaa Ruthin vanha ystävä Tatjana, joka tulee parin viikon vierailulle. Heillä kummallakin on jokin salaisuus, johon kumpikaan ei haluaisi koskea. Tietenkin kaikki paljastuu lopulta.

Viihdyin erinomaisesti tämän dekkarin parissa. Tarinan pseudohistoriallisuus oli vetovoimaista ja karu Norwichin ilmasto oli kuin tehty jännäriä varten. Meren läheisyys majakkoineen kaikkineen toi omaa tunnelmaansa. Juuri tunnelman luomisessa Griffiths on mestari. Aivan samoihin tunnelmallisiin sfääreihin kuin ensimmäinen osa tämä ei yllä, mutta lähellä ollaan. 

Kahdesta ensimmäisestä osasta poiketen tällä kertaa ei ole mukana mitään varsinaista muinaista mytologiaa - ellei toiseen maailmansotaan liittyvää tarinointia sitten jo tulkita sellaiseksi. Enpä osannut sitä nyt kaivatakaan, kun tarina oli rakennettu niin hienosti. Murhaajaakaan en osannut millään arvata oikein, mikä lienee sekin hyvän dekkarin merkki.

Cathbad on edelleen mukana, ja hänenkin vaiheistaan kerrotaan. Tykkään siitä, että myös sivuhenkilöillä on omat, kehittyvät elämäntilanteensa. Se tekee heistä eläviä. Jälleen kerran täydellinen balanssi dekkaria ja ihmissuhdejuttuja. Nelsonin ja Ruthin vaikea tilanne hieman elää, muttei vieläkään ole sanottavasti muuttunut. Saa nähdä, tuleeko asiaan myöhemmissä osissa muutosta. Toivottavasti, sillä tätä huopaamista ei ihan loputtomiin kuitenkaan jaksaisi lukea.

Suosittelen lämpimästi! Näissä kirjoissa ei ole rajua väkivaltaa, mutta samastuttavia henkilöhahmoja ja tunnelmaa sitäkin enemmän.