Bo Carpelan - Diktamina


"Kun nainen jäi yksin hän jätti jäähyväiset ajalle,

siivosi hitaan perusteellisesti huoneensa joka avautui

takapihan aurinkoon ja laskeutui verkkaan

vuoteelle. Aurinko paistoi sisään ikkunasta

ja lämmitti hänen sängynpäätyään, ja jalkoja.

Oli kuin olisi kävellyt ummissa silmin ja silti tiennyt

minne tie vei ja kuka toivottaisi tervetulleeksi."

Alkuperäisteos Diktamina. Suomentaja Pentti Saaritsa. Otava 2004.

Bo Carpelanilta olen tähän mennessä lukenut vain kaksi romaania, jotka molemmat jättivät minut hämmenyksiin. Ensinäkelmältä helppoja virkkeitä, jotka kuitenkin jäivät minulta enimmäkseen ymmärtämättä. Nyt päätin tarttua Carpelanin runoihin.

Jossain määrin kävi sama kuin hänen kirjojensa kanssa. Kaikkiin runoihin en millään päässyt sisään enkä oikein tiedä miksi. Jotain kummaa ja salaperäistä Carpelanissa on!

Kuitenkin joukossa oli tällaisia säkeitä: "Nyt asettuu pimenevä elämä levolle/ ja uneksii lasinkirkkaita unia/ kuoleman läheisyydestä." "Etsin sinua mutta olet niin lähellä/ että sanat uupuvat niin kuin äänet uupuvat/ suuressa, kauan kaivatussa rauhassa." Kuinka ihastuttavaa ja koskettavaa! Pelkästään näiden säkeiden takia kannatti lukea koko teos.

Etsin yhä sellaista runokokoelmaa, joka sytyttäisi sieluni liekkeihin. Vielä ei ole tullut vastaan, vaikka paljon kaikkea kaunista olenkin nyt lukenut. Ehkä jonain päivänä löydän etsimäni.

"Häntä vierastettiin ja pidettiin kummallisena.

Hänen havaintonsa mukaan maassa asusti

ulkopuolisia voimia, sokeita mahteja

jotka ottivat meidät valtaansa jo kohdussa

ja odottivat meitä jossain pimeyden porttikäytävässä

käydäkseen kimppuun silloin kun enimmin olimme oma itsemme.

Hän katsoi että hänen jo kauan tuntemansa puut

joivat vaivihkaa yötä ja sitten yhtäkkiä

pakottivat ihanan vihreyden esille aamuvaloon

ja sorisivat hopeaisella äänellä joka nousi karvaasta,

mustuneesta juuresta. Niin ihmisetkin. Joka yö

harppoivat esiin julmat unet ja hajosivat sitten

lempeinä aamuautereina kauhun kentille.

Hän kosketteli maan ohutta kalvoa

ja tunsi kuinka hänen jalkansa alla odotti uusi maailma,

       villi, äänetön, arvaamaton."

Kommentit

Takkutukka sanoi…

Bo Carpelan on eittämättä taitava ja koskettavakin, mutta huolimatta useista yrityksistä, en ole minäkään toivomallani tavalla päässyt hänen teostensa kanssa sinuiksi, vaikea hahmottaa, miksi.

Hänen ikätoverillaan Lars Huldénilla on kauniita runoja mm. "Yhä mennään eteenpäin", Siltala 2015.

Toivon ja olen varma, että jonain kauniina päivänä löydät juuri Sinun runoilijasi, onnea etsintään:)
Anki sanoi…
Jokin vain estää Carpelanin tajuamisen!
Kiitos runosuosituksesta :) Ehkäpä jonain päivänä löydän sen The Runoilijan.
Bo Carpelan on ollut mulla pitkään lukulistalla. Tämä herätti mielenkiinnon kokeilla, miten itse tämän kokee. Lähtökohtaisesti en ehkä ole eniten selmaisten kirjojen, jotka menevät vähän niin kuin yli hilseen, ystävä.
Anki sanoi…
Joo, jos on liian vaikeaa niin se vaan ärsyttää. :D