Erzsébeth Tóth - Aamut, hiukset hajallaan


"Siellä minun pitäisi olla

siellä minun pitäisi olla

hautajaishuntujen

hautausmaan kukkien, hautaavien ihmisten joukossa

mutta minä tuijotan koko päivän omia käsiäni

vitivalkoisessa huoneessa

tuijotan männynveren jäähyväisiä suonissani

ja pakenen silmieni taakse, viime toukokuuhun

astun ulos lapsekkaan kevyesti

tuoreenvihreän akasiarivin takaa

ympärilläni ei mitään

vain valtava nurmikko ja Aurinko

illalla minun täytyy maksaa siitäkin

sillä kyynelet löytävät minut

unen välähtävät veitset odottavat

veitsiksi muuttuvat kädet odottavat minua

mutta ennen kuolemaa minustakin

tulee kuningatar niin kuin tanssiaisiin lähtevistä tytöistä

en tarvitse sääliä

kerran minäkin olen elänyt

hevoset söivät hiuksiani kuin kauraa

silti minä halusin riidellä kirkonkellojen kanssa

mutta viisainta oli

antautua, nukahtaa niiden kultaääneen

sydämeni ympärillä oli kuumia renkaita

mutta minä heitin pois mustan puseroni

hievahtamatta niin kuin puut

kevät leikkii punassa ja vihreässä minun kanssani

olen eksynyt

tulen aina olemaan kotona täällä

täältä minä katselen miten sinä huojutat tummansinistä valtamerta

en tiennyt että kun tulen aikuiseksi myös kesä on ohi

enkä enää voi ajatella sinua

voin antaa sinulle aamuisen Tiszajoen

voin istuutua kilometripylväälle, voin laulaa


kaukana keltainen kukka avautuu sotilassaappaassa

kaukana, kauempana sinun vertasi tihkuu orkideasta"


Näin kirjoittaa runoilija Erzsébeth Tóth teoksessaan Aamut, hiukset hajallaan. Runoilija kuvaa runoissaan kaipuutaan, lapsuuden välähdyksiä, rakkauksiaan, yhteiskuntaakin. Yhteiskunnallisten runojen avautumiseen olisi auttanut Unkarin historian parempi tunteminen. Suurinta antia minulle olivat rakkauteen liittyvät runot. Myös lapsuuskuvaukset olivat vaikuttavia.

Kuitenkaan tämä teos on täydelleen lumonnut minua, kuten olin odottanut. Osa runoista jäi mykiksi minulle, vaikka kuinka pyrin pääsemään niiden sisään. Harmi. Kuitenkin joukossa on sellaisia säkeitä kuin "ruumiini haavoittaa vielä aamunkoittoa", "Uudet rakkaudet eivät enää ulotu veräjään saakka" ja "vieläkö taivas rakastaa otsaasi". Kerta kaikkisen henkeäsalpavaa! Tämä runoteos jääkin mieleeni nyt hieman epätasaisena laadultaan, koska jotkut runot eivät tehneet mitään vaikutusta ja osa soi sielussa asti. Laitan vielä tähän loppuun oman suosikkini Asetelman, joka sopii hyvin alkavaan kevääseen.

"Sinä olet yhä täällä

unikon siemenkotia lyijykyniesi joukossa - lohduksi

kuusenoksia kaapin päällä,

löytyy myös kimppu lumikelloja,

niin että voit valita: joulu tai kevät.

Myös viinilasit ovat täällä.

Joskus et huomaa edes lumisadetta,

joskus sataa vettä pöydällesi.

Yhdentekevää, kevät tulee kaikesta huolimatta,

et saa silmiäsi irti pienistä ruohonkorsista, vihertävistä,

ja tunnistat itsesi kaikissa puissa:

ne kuihtuvat ja puhkeavat eloon yhä uudelleen -

voi sinua, sillä kaikki kukkii

ja sinä olet kerjäläinen ja ne näkevät sinut

tuhatkertaisessa loistossa.

Ja rastaat, pääskyt ja mehiläiset tulevat,

luo silmäsi maahan syreenisadekuurossa,

sinähän tiedät: olet lyijynraskas

tässä tuoksussa, lepattavassa.

Sillä kevät on juuri sellainen, et voi

muuta muistaa et sanoa,

vaikka hyvä olisi valikoida

niin kuin nainen kokeilee hattuja,

yhtä toisensa jälkeen.

Olisi hyvä torjua tuo kohtalo,

murskata synkkä, ankara patsas,

heilahtaa ja pyöriä loiton,

kaivatun musiikin tahtiin.

Mutta sinulla ei ole muuta musiikkia, olet yhä täällä -

ja mustien harsojen takaa

nousee kukkameri kuin kohtalo."


Kommentit

Leena Lumi sanoi…
Anki, tuo viimeinen runo on rakas suosikkini kirjasta♥

(Mahdanko saada sähköpostisi? Olisi ihan pieni asia...)
Leena Lumi sanoi…
PS. Minun s-postini on leenalumi@gmail.com


♥♥
Anki sanoi…
Minun sähkäpostini on almafiina@gmail.com :) Nyt ihan jännittää!