Juha Hurme - Suomi

 


"Kahvittelija Länkipohjassa noin vuonna 13 800 000 000 ei ole kosmoksen ulkopuolinen, puolueeton havainnoija, vaan perskarvojaan myöten osa havaitsemaansa maailmaa. Hänen näkökulmansa kaikkeuteen on sisäinen. Hänen vaelluksensa huoltoaseman nurkkapöytään Längelmäveden rannalle Jämsän lounaiskolkkaan on kestänyt 13 800 000 000 vuotta, ei hetkeäkään vähempää."

Ulkoasu Jenni Saari. Teos 2020.

Näin kirjoittaa Juha Hurme teoksessaan Suomi. Ja mikä runsaudensarvi se onkaan! Käsitellyiksi tulevat Kalevala, Lönnrot, Europaeus, Snellman, Edith Södergran ja monet monet muut. Suomi jatkaa siitä, minne Niemi jäi. Maailmalla oli alkanut kansallinen herääminen ja se saapui myös pieneen Venäjän suuriruhtinaskuntaan.

Suomen pääaihe on Kalevala ja sen ympärille kietoutuneet myytit. Ajatus Kalevalan aitoudesta revitään huolellisesti rikki. Sillä vaikka Lönnrot tosiaan keräsi aineistoaan kansan parista, se on ensinnäkin alueellisesti painottunuttta. Lisäksi Lönnrot muokkasi teoksesta (tai oikeastaan teoksista, koska niitä tuli monta erilaista painosta ja versiota) siekailematta oman mielensä mukaisen. Se ei kuitenkaan estänyt Kalevalan siirtymistä kansakunnan kaapin päälle, mistä sitä käytettiin milloin minkäkin asian perustelemiseen, jopa heimosotien.

Hurme myös huomauttaa, että kansallinen herääminen oli tehtyä. Tietyt ihmiset alkoivat luoda suomalaisuutta, ja Kalevala oli tässä puuhassa olennainen. Silloin kun ajateltiin, että kansakunnalla pitää olla oma eepos. Kalevala onkin ollut myös kansainvälinen hitti, sillä sitä on käännetty noin 60 kielelle. Siinä on kääntäjillä ollut tekemistä!

Kutkuttavinta Suomessa on Hurmeen kertojanääni. Hän vuorottelee milloin asiallisen ja milloin jutustelevan äänen välillä. Tässä yksi havainnollistava esimerkki:

"Kristian Erik Lencqvistin väitöskirja De superstitione veterum fennorum theoretica et practica sisältää faijan juttuja väitöksenohjaaja Porthanin muotoilemina. Kristian vetäisi vain nimen alle valmiiseen pahviin, josta tuli korvaaamaton, kun isäukon keräämät kansanrunokokoelmat tuhoutuivat Turun palossa, mikä on perin juurin mälsää."

Hurme myös tuo naisnäkökulman mukaan aina kun se vain on mahdollista. Tilaa saavat erilaiset tuntemattomiksi jääneet runolaulajat, säveltäjät ja tietenkin muun muassa Minna Canth. Suomi ei siis ole pelkkää pönäkkää ukkoilua, jos joku sitä pelkää.

Suosittelen lämpimästi! Ihan harmitti, kun kirja loppui. Tätä olisi jaksanut lukea vaikka kuinka paljon.

Suomen ovat lukeneet myös Kirjaluotsi ja Tuijata.

Kommentit

riitta k sanoi…
Tämä oli hulvaton ja ihan parasta oli Hurmeen persoonallinen ote. Voisi lukea uudestaankin!
Anki sanoi…
Tämä kirja kestää kyllä useammankin lukukerran!
Anneli A sanoi…
Kiitos kirjan esittelystä. Kun kerrot kirjasta kiinnostavasti, tuntuu että voisin lukea kirjan. Mutta en tiedä, mikä on, kun Hurme ei ole minua jostakin syystä kiinnostanut. En ole lukenut tuota Niemeäkään. Ehkäpä joskus pääsen eroon tästä Hurme-ennakkoasenteesta.
Anki sanoi…
Suosittelen kyllä kovasti, kerronta on todella letkeää. :)
Kuulostaa huikealta kirjalta! Minulla olisi hyllyssä Juha Hurmeen Niemi-kirja. En ole lukenut kumpaakaan, vielä!
Anki sanoi…
Kannattaa! Niemi oli myös tosi hyvä.
Tämä Hurmeen Suomi-kirja ei ole tullutkaan niin paljon vastaan kuin Niemi, joskaan en ole sitäkään lukenut... Pitäisikin laittaa jompi kumpi harkintaan :)
Elegia sanoi…
Niemestä olenkin kuullut, mutta tämä on mennyt ihan ohi. Varmaan pitäisi se Niemi lukea ensin ja katsoa innostuuko jatkamaan aiheen parissa.
Amma sanoi…
Olen tykännyt Hurmeen teatteritöistä, mutta kirjoihin en jostakin syystä ole tuntenut vetoa. Niemeä taisin lukea vähän matkaa, mutta kesken jäi. Suomessa on kyllä kiinnostava aihe, mutta en oikein innostu tästä, vaikka moni on kirjaa kehunut.
Juha Hurmetta on mielenkiintoista kuunnella. Hän sanallistaa ajatuksensa kiehtovasti ja hänellä on erinomainen tilannetaju. Olen nähnyt hänet lavalla Helsinki Litissä ja bloggaritilaisuuksissa.

Mutta hänen kirjallinen tuotantonsa ei puhuttele minua. Yritin Niemeä pariin otteeseen, mutta en päässyt sen rytmiin. Ja tuo puhekielen runsas, jotenkin tarkoitushakuinen viljely ei miellytä ollenkaan. Tietoa kirjoissa olisi valtaisasti ja ehkäpä joskus tartun uudelleen. Onhan Finlandiat kaikki luettava.