Terhi Rannela - Kirjeiden lumo

 


"Kirje ja päiväkirja ovat sisaruksia keskenään, sydänystäviä ainakin, siksi niistä on luontevaa kirjoittaa samassa teoksessa. Vaikka kirjeellä on yleensä konkreettinen vastaanottaja, molempia tekstilajeja pidetään itsekommunikaationa. Vähän proosallinen sana, minäviestintää, vuoropuhelua minulta minulle."

Karisto/Otava 2021.

Terhi Rannelan kanta myöten ihastuttava teos Kirjeiden lumo pureutuu niin kirjeisiin kuin päiväkirjaankin. On virkistävää, että somen läpimurtoaikakaudella joku haluaa kirjoittaa käsinkirjoittamisesta. Koin kirjan hyvin inspiroivana.

Rannela tuo paljon omaa elämäänsä kirjassa esille ja pidin siitä. Hän jopa paljastaa muutamia kohtia teiniajan päiväkirjastaan. Tuntuu kuin olisin lukiessani jutustellut kirjailijan kanssa. Kirjailija tuo esille kuuluisia kirjoittajia, muun muassa Ciceron ja Tolstoin vaimon, joka piti päiväkirjaa koko avioliittonsa ajan ja sen jälkeenkin, kymmeniä vuosia. 

Kirjailija muistuttaa käsinkirjoittamisen hyvästä vaikutuksesta muun muassa muistiin ja pohtii, miten romaanin kirjoittaminen muuttuu, kun sen ensiversiota tekeekin käsin eikä koneella. Hyvin mielenkiintoinen pointti! 

Tekisipä nyt mieleni kirjoittaa kirje, mutta en tiedä kenelle. Lapsena kirjoitin useammallekin henkilölle, vaikka jo silloin sähköposti oli lyönyt läpi. Oli suuri ilo saada kirje! Nykyään kirje tulee lähinnä Kelalta... Päiväkirjaa olen tänä vuonna taas kirjoittanut monien vuosien jälkeen, ja se ilahduttaa itseäni. 

Suosittelen nostalgian nälkäisille ja kirjoittamisesta kiinnostuneille.

Kommentit

Mannilainen sanoi…
Aloin oikein miettiä, milloin olen viimeksi saanut kirjeen. Luultavasti silloin, kun äidinäitini eli Miiri eli. Hän yleensä muisti syntymäpäivänä kirjeellä ja pienellä rahalahjalla. Niihin kirjeisiin on ihana palata vuosienkin jälkeen.
Pearl Clover sanoi…
Kuulostaa (ja näyttää) ihanalta kirjalta! Minullekin käsinkirjoittaminen on tärkeää, en ymmärrä miten jotkut ihmiset kirjoittavat enää vain kauppalistoja. Tosin en minäkään enää niin paljon kirjoita kuin aiemmin, kun yliopistossa opiskelutehtävät painottuvat tietokoneella kirjoittamiseen. Kirjoitan itsekin päiväkirjaa ja kirjoitin ennen kirjeitä ystävien kanssa. Pitäisi ehkä löytää taas kirjekaveri jostain :) Postikortitkin ovat ihania, mutta taidan olla tuttavistani ainoa joka niitä edes joskus lähettelee. Digitaaliset viestit ovat kaikki samannäköisiä ja häviävät tietokoneen syöveriin, kirjeet ja postikortit ovat käsin kosketeltavia ja persoonallisia!
Anki sanoi…
Mannilainen: En itsekään muista, milloin olen viimeksi saanut tai kirjoittanut kirjeen. Kaikki lapsuudessa saadut kirjeet ovat onneksi tallessa vanhempieni ullakolla <3

Pearl Clover: Itsekin kirjoitan käsin päiväkirjaa. Yliopistossa opiskellessani kirjoitin muistiinopanoja käsin. Postikortteja tuli viimeksi lähetettyä kun olin ulkomailla 2017. Joulukortteja kyllä teen sukulaisille ja kavereille ison läjän joka vuosi, mutta äiti on se joka sitten postittaa. :)
Takkutukka sanoi…

Kirjan kansi ja postauksesi kertovat kaiken kirjeiden ja korttien, noiden käsinkirjoitettujen lumosta, voi niitä aikoja, kun postiluukku useasti rapsahti niitä tuoden, nostalgiaa:)

Kirjeitä ei juuri tule enää kirjoitettua, mutta muutamien vuosikymmeniä elämässä mukanaolleiden Ystävien kanssa vaihdamme sitkeästi vielä joulu-, pääsiäis- ja ystävänpäiväkortit. Laatikkotolkulla on näitä tallessa.

Päiväkirjaa tuli pidettyä, nyt menen lyhyempien muistiinpanojen ja Moleskinen voimin. Käsinkirjoittaminen on oiva muistiinpainamisen voimistaja ja apuri, menestyksellä käytössä lukioaikana, opiskellessa ja osin työelämässäkin.
Mai Laakso sanoi…
Todella kaunis kirjankansi.
Anki sanoi…
Takkutukka: Kiva kuulla kirjoitustavoistasi! Minäkin teen itse joulukortit.

Mai: Todellakin, ihana kansi!