Hannu-Pekka Björkman - Välähdyksiä peilissä


 "Vanhetessaan ihminen muuttaa yhä enemmän mielensä maisemaan. Kadonneeseen maisemaan. Muistin salaperäisiin onkaloihin, joissa on tallella kaikki menetetty."

Kansi: Katja Kuittinen. Taitto: Petri Kovács. Kirjapaja 2014.

Luin taannoin Hannu-Pekka Björkmanin kirjoituskokoelman Valkoista valoa, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Niinpä tartuin innolla tähän uudempaan esseekokoelmaan Välähdyksiä peilissä.

Valkoista valoa kannatteli temaattisesti uskonnon ja teatterin tekemisen välinen ristipaine. Tässä teoksessa yhteinen nimittäjä on katoava aika ja vääjäämätön vanheneminen. Keski-ikäinen Björkman tarkastelee aihetta siellä, aihetta täällä. Tällä kertaa usko on aika sivuroolissa.

Aiheiden hyppiminen on teoksessa sekä hyvä että huono puoli. Björkmanilla riittää kyllä kerrottavaa monesta aiheesta, ja usein esseen viimeiset rivit kiteyttävät jotakin kaunista ja hienoa. Toisaalta hyppiminen toi pientä sekavuutta kirjaan.

Björkmanin ajatus on kirkasta ja kuulasta, pieniin riveihin tiivistettyä. Esseet ovat varsin lyhyitä, mikä jätti minut vähän nälkäiseksi. Toisaalta ei olisi mitään järkeä lähteä pitkittämään asiaa, jonka voi sanoa myös lyhyesti.

Tästä kirjasta riittäisi sitaatteja vaikka millä mitalla. Olen valikoinut tähän pari suurimman vaikutuksen tehnyttä:

"Kulttuuriamme tuntuu leimaavan kypsymätön puberteettisuus, joka haalii itselleen itsekkäästi viihdykettä ja nautintoa. Tämä ominaisuus on nähtävissä niin liikemaailmassa kuin kulttuurielämässä. Keski-ikäinen tai vielä vanhempi ihminen, joka pyrkii kynsin hampain pysyttelemään nuorena, hukkaa tilaisuutensa kehittyä siksi, miksi hänet on tarkoitettu. Hän on kuin perhonen ikuisessa kotelovaiheessa."

"Kaksituhattaluvulla ihminen on yhä salaisuus. Kaikesta tieteestä, teknologiasta, politiikasta ja edistyksestä huolimatta riipumme oudoilla saranoilla taivaankannesta. Olemme selittämättömiä. Tyhjiin ammentamattomia."

Björkmanin teoksessa tuoksuu pakkasviima ja nuotio ja tuntuu kylmän kipristely ja kostuneet villasukat. Tässä kirjassa on paljon ajattelemisen aihetta ja paljon myös lohtua. Kirjoittajan lukeneisuus ja siviiliammatti näkyy ihmisen armollisena, mutta läpivalaisevana tarkkaamisena.

Suosittelen lämpimästi! Varsinkin jos et innostu uskonnollisista aiheista, tämä kokoelma sopinee paremmin kuin Valkoista valoa.

Kommentit

Minun on jo kauan sitten pitänyt lukea tuo Valkoista valoa, mutta se on vielä jäänyt. Tästä kirjasta en ollut kuullutkaan. Björkmanilla on varmasti hyviä ajatuksia, kuten tuokin ajatus puberteetista.

Kun on lyhyitä kirjoituksia kovin erilaisista aiheista, sellaisia on kyllä vaikea lukea kerralla kovin monta. Kuten novellikokoelmankin lukeminen kertaistumalta on aika hankalaa.
Mai Laakso sanoi…
Olen joskus yrittänyt lukea Björkmanin kirjoituksia lehdistä, mutta ne olivat niin sekavia, että jätin sikseen. Hän on ihana näyttelijä.
Anki sanoi…
Kirjarikas elämäni: Kyllä, makustelu on silloin parasta. Tosin itse en malttanut viipyillä... :D

Mai: Aika jännä, minä en ole koskaan törmännyt lehdissä hänen juttuihinsa. Nämä jutut olivat kyllä mielestäni hyvin selkeitä. Hän on kyllä hyvä näyttelijä!
Jokke sanoi…
Hieno kirja. Minusta perhosvertaus on huono, sillä kotelovaiheessa perhonen on paikallaan. Toukka liikkuu ja syö.
Anki sanoi…
Totta, vertaus ei ehkä aivan osu. Mutta hieno kirja!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI