Mikä tekee kirjasta hyvän?

 Kova kysymys näin lauantai-illan päätteeksi.

On luonnollisesti kyse hyvin subjektiivisista mielipiteistä. Makuja on yhtä monta kuin lukijoitakin.

Miten minä määrittelen hyvän kirjan?

Kuten postaamistani kirjoista saattaa havaita, en hirveästi lue mitään ns. kepeää kirjallisuutta. Minulle hyvä kirjallisuus on sitä, mikä ui ihmisyyden syvissä vesissä. Oikeastaan aina on ollut näin, ihan ensimmäisiä lapsuuden lukuvuosia lukuun ottamatta. Koen, että tämä näkemys kertoo enemmän ehkä minusta kuin kirjallisuudesta. En koe olevani synkkä ihminen, mutta melankolinen kylläkin. Myös musiikkimakuni on sellainen. Innostun yleensä eniten metallimusiikista tai sitten surullisista popballadeista. Ehkä se liittyy nuoreen ikäänkin, että etsii tiettyjä syvällisiä pohjavirtoja. Etsii ihmistä, omaa kuvaansa. Ehkä keski-ikäisenä on jo nähnyt niin paljon, että haluaa tarttua johonkin keveämpään? Kuka tietää.

Mutta syvyys on vain yksi aspekti. Luonnollisesti toivon kirjailijan kirjoittavan hyvin. Näitä tasoja on tietenkin paljon. Joku on hyvä juonenkehittelijä, joku taas osaa pirstaloida tarinan todella taitavasti. Tällä hetkellä olen etsiskellyt enemmän pirstaleisuutta, koska se tuntuu mukavasti haastavalta. Minulla onkin nyt kesken Marisha Rasi-Koskisen REC, jossa on monta ääntä ja monta kanavaa. Se tosin luonnistuu hitaasti, kerrankin, koska haluan nauttia ja sulatella kirjaa sopivissa paloissa. Tämä on minulle uutta, yleensä luen hyvin nopeasti ellei sitten kirja jotenkin junnaa.

Kolmantena näkökulmana ovat toki henkilöhahmot. Itse toivon hyvin rakennettuja ja syviä, inhimillisiä henkilöitä. Sen takia sinänsä tykkäämäni dekkarigenre jättää usein toivomisen varaa, sillä siinä genressä vauhdikas juoni usein jyrää hahmot jalkoihinsa. Onneksi on myös monilahjakkaita dekkarikirjailijoita, jotka sekä antavat hyvän juonen että onnistuneet henkilöhahmot.

Miljöökään ei ole täysin yhdentekevä. Olen tosin miljöön suhteen aika armollinen. Voin lukea kirjan, jonka miljöö ei niin iske, kunhan yllä mainitut kriteerit jotenkin täyttyvät. Mutta on myös mieleenjääneitä miljöitä. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen Prinssi Edvardin saari, joka on saanut olla monien L. M. Montgomeryn kirjojen näyttämönä. En ole mitenkään saari- tai saaristoihminen noin muuten, mutta saaret ovat usein kiehtova ympäristö romaanille. Erityisesti tietenkin dekkareille, joissa voidaan silloin harrastaa ns. suljetun huoneen mysteeriä. Toinen mieleeni putkahtava miljöö on Pohjois-Karjala, kotini. Sitä näkee verrattain harvoin romaanien ympäristönä, mikä on harmi. Omaan kotiympäristöön sijoittuvia romaaneja lukisi erityisellä mielenkiinnolla.

Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä tulee mieleeni toki aihe. Teeman on oltava edes jollain lailla kiinnostava, että kirjaan tulee tarttuneeksi. Olen kuitenkin kohtuullisen utelias ihminen, joten kiinnostavia romaaneja ja myös tietokirjoja putkahtelee vähän joka suunnasta. Minuun vaikuttaa varsin suuresti se, olenko lukenut kirjasta ennakkoon jonkinlaisen arvion vai en. Kiinnostukseni yleensä herää vähän kuin välikäden kautta, kun joku kirjoittaa kirjasta. Koetin joskus selata kustantamojen katalogeja, mutta en saanut siitä mitään irti. Kaikki tuntui yhdentekevältä mössöltä. Vasta kun olen lukenut bloggaajakollegojen juttuja, olen alkanut innostua syksyn uutuuksista.

Lisämainintana tulee vielä klassikkostatus. On vähäsen henkimaailman hommaa, mikä kirja lasketaan klassikoiden kaanoniin ja ennen kaikkea missä vaiheessa. Yhtä kaikki kirjan klassikkostatus tuo heti minulle lisäpisteitä kirjaa kohtaan. En halua enkä aio lukea kaikkia mahdollisia klassikoita, mutta niihin minulla on tietynlainen automaattinen kiinnostus. Aika usein niiden lukeminen on myös oikeasti ollut palkitsevaa, mikä vain vahvistaa ilmiötä.

Mikä sinulle tekee hyvän kirjan?

Kommentit

Minullakin on aika raskas kirjamaku, mutta toisaalta välillä väsyn ja tarvitsen kevennystä. Itse olen oikeastaan vähän kateellinen ihmisille, jotka lukevat kepeää, viihteellistä kirjallisuutta :) En välttämättä aina haluaisi olla niin syvällinen. Mutta enimmäkseen nautin lukemistani kirjoista. Minut saa tarttumaan kirjaan esimerkiksi kiinnostava maa, kun kerran maita bongailen, ja tietysti kaunis kieli ja kiinnostava tarina.
Jokke sanoi…
Luettelit hyvän kirjan elementtejä, kiinnostavat ja/tai samastuttavat henkilöhahmot, haastava juoni, muttei liian uskomaton tai sentimentaalinen, upeaa ja realistista miljöön kuvausta. Useat kirjat joista pidän ovat antaneet lukuhetkellä paljon, tai ovat antaneet lohtua, vahvistusta tai auttaneet tajuamaan jotain. Sen vuoksi jollekin toiselle lukijalle kirja ei anna samaa. Klassikoista pidän esimerkskiksi Täällä pohjantähden alla, Sodasta ja rauhasta. Dekkareista pidän Agatha Christen, Dorothy L. Sayersin, Josephine Teyn ja Freeman Wills Croftsin dekkareista. Ruotsalaiset nykydekkarit ovat minusta myös hyviä. Lapsuudessa luin myös sarjakuvia Asterix, Lucky Luke ja Tintti. Tinttiä ole lukenut myös aikuisena.
Anki sanoi…
Kirjarikas elämäni: Sinulla onkin ollut näitä rankkoja Afganistan-kirjoja nyt listalla! Mutta minusta on hienoa, miten osaltasi pidät asiaa esillä ja lisäät tietoutta.

Jokke: Kyllä, kirjat antavat eri asioita, joistain tosiaan saa lohtua, joistain oivalluksia jne. Luettelit monta hyvää teosta. Minäkin olen lukenut Asterixia ja Tinttiä. :)
Takkutukka sanoi…

Kova ja kinkkinenkin kysymys! Pitkälti samoilla linjoilla kanssasi kulkevat valintani ml. Jokken mainitsema edellytys siitä, että kirja antaa jotakin, kuten ajateltavaa, aikamatkaa, uusia maita ja maisemia, psykologista särmää, luontkuvausta ja eri kulttuureita sekä riittävää lihaa teoksen hahmojen luiden ympärillä. Sitä, mikä kulloisellalkin hetkellä on hakusassa. Klassikot puoltavat aina paikkaansa aika ajoin uudelleen luettuina, kulloisestakin perspektiivistä erilaisina kokemuksina,

Tuo kevyen kirjallisuuden, chick lit & hömppähumppa, lukeminen on kyllä jäänyt aina ns.lapsipuolen asemaan ja tuntuu kutistuvan liki olemattomiin näin kokemuslisien kertymisen myötä;)
Anki sanoi…
Ahaa, eli ei välttämättä ole odotettavissa iän myötä lukemiston kevenemistä. :D
riitta k sanoi…
Juu, ei ikä automaattisesti kevennä lukemisia! Minä luen tai kuuntelen silloin tällöin joinkun kevyen hömpän ja joskus ne ovat ihan mukavia. Arvostan kirjoissa hyvää aihetta ja tarinaa ja toki sujuvaa kieltä. Mistä se imu sitten syntyy, en oikeastaan osaa määritellä. Joillakin kirjailijoilla on vain taito napata lukija imuunsa.
Anki sanoi…
Niinpä, sellaisen syntyvän imun määritteleminen on kyllä tosi vaikeaa! Joiltain se vain sujuu.
Mai Laakso sanoi…
Oma lukufiilis on tärkein kriteeri sille mitä luen. Kesähelteillä on turha yrittää vääntää klassikkoa, joka ei ole ennenkään vetänyt mukaansa. Yritin nimittäin lukea uusintana Helvi Hämäläisen Huojuvaa taloa, ja voin sanoa, että lukeminen päättyi samaan kohtaan kuin edelliselläkin kerralla.
Anki sanoi…
Joo, nuo tappohelteet kesällä olivat ihan oma lukunsa. Silloin kyllä kului dekkareita melkoisesti ja vähän romanttista historiakirjallisuutta. :D
Anneli A sanoi…
Mukavaa keskustelua on käyty täällä tästä aiheesta. Se onkin tärkeä asia, mikä tekee kirjasta hyvän. Hyviä asioita Anki mainitset, samoin Jokke. Yhdyn Main mielipiteeseen siitä, että oma lukufiilis on tosi tärkeä juttu. Minä en kyllä yhtään häpeä sanoa, että olen historiallisen viihteen suuri ystävä. Joku voi sanoa niistäkin, että ne ovat chick-lit hömppää. Joskus ainakin minä kaipaan kepeämpää kirjallisuutta. Luulen, että vanhempana enemmän kuin ennen.
Anki sanoi…
Kiva kun tulit keskusteluun mukaan!
Itsellänikin on vähän heikko kohta viihteellisempiin historiajuttuihin.
Esmeraldan eetos sanoi…
Vihdoin sain luettua näitä sinun juttujasi blogista. Todella hyvä tiivistys puhuttelevan kirjan sisällöstä. Ajattelen itse ihan samoin. Olen myös aina lukenut syvällistä ja usein aika rankkaa kirjallisuutta. Tositarinoita, joista ehkä puhuttelevimpia on ollut Kaikkien rakkaitteni puolesta. Mutta yhtä paljon puhdasta fiktiota. Ilman hyviä henkilöhahmoja ja tarttuvaa juonta kirja jää kesken. Ja tosiaan, erityisesti dekkarissa se kokonaisuudessaan toimivan tarinan luominen on suuri haaste. Monet ruotsalaiset ovat mielestäni onnistuneet, suomalaiset eivät. Sorrun liian helposti Suomi-Ruotsi-maaotteluun, pahoittelut :D ja toki aina soudan sinne sinikeltaiselle puolelle.

En ole ainakaan vielä siirtynyt kepeämpiin aiheisiin, alle nelikymppisenä. Mutta Aku Ankka on kulkenut rinnallani aina <3
Anki sanoi…
Kiitos kommentistasi, Esmeraldan eetos!
Minulla on suomalaisia suosikkeja, mutta ruotsalaisilla on myös yleisesti hyvä ote dekkareihin. Nämä viimeaikaiset suomalaispoliisien tekemät dekkarit ovat olleet osaltaan ihan hyviä pelinavauksia noin niin kuin polisiityön hyvän kuvauksen osalta, mutta muuten jättäneet toivomisen varaa itselläni.