Sofi Oksanen - Puhdistus (Viro-trilogia 2)

No niin, nyt on luettu viimein tämä jo usean vuoden puheenaihe. (Hämmästyin ihan, kun äsken tarkistin, että kirja oli saanut vuoden 2008 Finlandian, että silloinko se jo on julkaistu. Aika lentää!)
Kyllä, se oli todella hyvä. Yhdyn mielihyvin kehujien joukkoon ja mielestäni sekä kirjailija että kirja ovat jokaisen palkintonsa ansainneet.

Ennen teoksen lukemista minulla oli mielikuva, että seksuaalinen väkivalta olisi tosiaan se pääteema ja lähinnä ainut teema. Kyllähän se oli pääteemanakin, mutta kyllä minun mielestäni samassa määrin oli Aliiden petos.
Seksuaalinen väkivalta sodan ja nykyajan aikaan oli hyvin yhdistetty teema. Kirjan raa'immat kohtaukset olivat karmivaa, mutta silmät avaavaa luettavaa. Jotenkin koin kunnantalon kellarissa tapahtuneet kidutukset pelottavimmiksi kuin Zaran kokemukset, vaikka kummatkin toki olivat hirveitä.
Äh, tuntuu että jauhan vain ympäripyöreyksiä.;) Mutta kirja oli niin iso pala, että siitä on hankala selittää tyhjentävästi, varsinkin kun sen vasta tuossa päivemmällä luin loppuun.

Oksanen oli käyttänyt hyviä tyylikeinoja, ja sopivan vähän. Yllätyin siitäkin, miten perinteinen kirjoitustyyli kirjassa oli, toisin kuin Baby Janessa. Mutta se kävi tähän hyvin.
Esimerkki osuvasta tyylikeinosta oli Aliiden mielessä toistuva kuulustelijan sanoma lause: "Oletteko varma, toveri Aliide?"
Nyt tehokeinoista puhuttaessa haluan liittää tähän kirjan ehkä kamalimman kohtauksen, kun Aliide ja tämän sisko Ingel sekä Ingelin tyttö Linda on viety kuulusteltavaksi. Ei heikkohermoisille, vaikka kovin suoraan juttuja ei ilmaistakaan!

"Kunnantalolla sotilaat polttivat mahorkkaa ja joivat viinaa. Lasista. Ja nuuhkaisivat hihaa päälle, niin kuin venäläisillä oli tapana, vaikka puhuivat viroa. Tarjosivat heille. He eivät ottaneet.
- Me tiedämme, että te tiedätte, missä Hans Pekk on, yksi miehistä sanoi.
Joku oli mukamas nähnyt Hansin metsässä. Joku, jota oli kuulusteltu, oli väittänyt, että Hans oli ollut samassa ryhmässä ja samassa korsussa.
- Pääsette kotiin heti, kun kerrotte, missä Hans Pekk on.
- Teillä on niin viehättävä tytär, lisäsi toinen.
Ingel sanoi, että Hans oli kuollut. Ryöstömurha vuonna 1945.
- Mikä tyttärenne nimi on?
Aliide sanoi, että Hansin ystävä, Ristlan Hendrik, oli nähnyt tapahtuman. Hans ja Ristlan Hendrik olivat menneet maantietä hevosella, mutta yhtäkkiä heidän kimppuunsa oli käyty ja Hans oli tapettu, noin vain. Ingel alkoi hermostua. Aliide haistoi sen, vaikka mitään ei näkynyt päälle päin. Ingel seisoi ylpeästi ja suorasti. Yksi miehistä käveli koko ajan heidän takanaan. Käveli ja käveli ja toinen käveli käytävässä. Niiden saappaiden äänet -
- Kuinka sievä nimi sievällä tyttärellä.
Linda oli vasta seitsemän.
- Kohta tyttäreltä kysytään nämä samat asiat.
He olivat hiljaa. Ja sitten sisälle tuli vielä uusi mies. Ja se mies, joka oli kuulustellut heitä, sanoi sisääntulijalle: - Mene juttelemaan tytön kanssa. Se on typerä tyttö, joka ei kuitenkaan sano mitään. Älä haaskaa aikaa. Kierrä kattolamppu irti, varo ettet polta itseäsi. Tai ei. Tuo tyttö tänne. Sitten lasket tuota lamppua, tuota johtoa niin, että se yltää tähän pöydälle. Laitetaan tyttö tähän pöydälle ja sitten vasta.
Mies oli juuri syönyt jotain, pureskeli vielä. Kädet ja suupielet kiiltelivät rasvaisina. Ovet kävivät, saappaat marssivat, nahkatakit narisivat. Pöytä siirrettiin. Linda tuotiin. Lindan paidassa ei ollut enää nappeja, hän piteli sitä kädellään kiinni.
- Tyttö pöydälle.
Linda oli niin hiljaa hänen silmänsä -
- Jalat levälleen. Pitäkää kiinni.
Ingel uikutti nurkassa.
- Aliide Tamm saa hoitaa homman. Tuokaa se pöydän luokse.
He eivät sanoneet mitään, he eivät sanoneet mitään.
- Pankaa se ottamaan se lamppu.
He eivät sanoneet mitään he eivät sanoneet mitään mitään mitään.
- Ota, lunttu, se lamppu!"

Luku siis päättyy tuohon, eikä tapahtumia kuvailla myöhemminkään, mutta jokainen varmasti tietää, mitä Lindalle tehdään.
Kuvottavaa. Niin kuvottavaa, että sitä on lähes mahdotonta käsittää. Miten kukaan voi tehdä noin? Pakottaa ketään tuollaiseen? Ehkä en edes halua tietää.

Loppu tyydytti minua hyvin. Tuli sellainen olo, että "juuri noin sen pitääkin mennä". Vaikka jotenkin se loppu tuli hirveän äkkiä. Sen jälkeinen viides osa oli minusta hieman turha. (Kirja siis on jaettu osiin) Kommunistien asiakirjoja kommunismin vastustajien etsimiseksi ja sellaista. Tosin Hansin viimeinen kirjoitus oli koskettava ja surullinen, ja hyvä siinä mukana.

Suosittelen. Aihe ei ole hilpeimmästä päästä, mutta antaa varmasti ihan jokaiselle ajattelemisen aihetta.
PS: Luin tätä ennen näytelmäversion. Siitä ehkä myöhemmin.