Nora Roberts - Morriganin risti (Fantasia-trilogia 1)
Vaihteeksi pientä hömppää.
Sain kirjan synttärilahjaksi toukokuussa ja siitä asti se on odottanut lukemistaan. Mutta aina on löytynyt jotain muuta kiinnostavaa. Lisäksi omaan kirjaan on yllättävän vaikea tarttua, kun se tosiaan on oma eikä lukemisella kiirettä.
Mutta sitten unohdin kirjastokorttini enkä voinut lainatakaan mitään. Ihan hyvä, tuleepahan näitä omiakin sitten luettua.
Kirjan kantava juoni on se, että joukko erilaisia kykyjä (useimmiten yliluonnollisia sellaisia) omaavia ihmisiä (+ yksi vampyyri) kutsutaan koolle valmistautumaan sotaan vampyyrikuningatar Lilithiä vastaan. Asia ei tietenkään ole yksinkertainen, sillä porukka on hyvinkin eripurainen, eikä kaikkien ole helppo luottaa vampyyri Cianiin.
Miksi ihmeessä minä olen ruvennut välttelemään hömppää? Olen lukenut sitä paljonkin enkä hyväksy hömpän väheksymistä. Se on erittäin tarpeellista ja sitä lukee usein nopeasti. Siinä on jo yksi taitavan kirjailijan merkki, kun saa lukijan innostumaan ja ahmimaan tekstiä. Epäilenpä mahtaako suurin osa ns. "korkeakirjallisuudesta" (mitähän sekin on tarkoittavinaan) olla niin sujuvaa luettavaa.
Tämä on trilogian avausosa ja varmaankin lainaan loput jossain vaiheessa, jos löytyy vielä suomeksi.
Cian oli kaikkein paras hahmo mielestäni. Millainen on ihmisestä vampyyriksi muutettu henkilö, joka on elänyt jo lähes 1000 vuotta? No Cian on ainakin piikikäs ja karkea, vaikka pinnan alta löytyy niitä tunteitakin.
Yksi joukosta on manaaja Hoyt, joka on Cianin kaksoisveli. Aikoinaan hän yritti pelastaa veljensä Lilithin kynsistä, mutta epäonnistui. Veljesten tarina ja kanssakäyminen olikin kirjan koskettavinta antia.
Kuitenkin tämä olisi voinut olla hieman parempi. Välillä kaikki oli vähän turhan... mitä? En osaa oikeastaan edes sanoa. No kuvailu oli vähän köykäistä, kirja olisi saanut olla hieman täyteläisempi. Mutta ei se niin vakavaa ole. Roberts on kyllä ansainnut paikkansa romantiikan kirjailijana - tätäkin puolta kirjasta löytyy mukavasti.
PS: Yritin viikonloppuna lukea Maria Peuran esikoista 'On rakkautes ääretön', mutta oli pakko lopettaa jo alussa. Liian oksettavaa menoa, varsinkin kun kertojan ääni oli hyvin taitavasti kirjoitettu pikkutytön ääni. Huh, tässä näköjään tulee minun rajani vastaan.
Sain kirjan synttärilahjaksi toukokuussa ja siitä asti se on odottanut lukemistaan. Mutta aina on löytynyt jotain muuta kiinnostavaa. Lisäksi omaan kirjaan on yllättävän vaikea tarttua, kun se tosiaan on oma eikä lukemisella kiirettä.
Mutta sitten unohdin kirjastokorttini enkä voinut lainatakaan mitään. Ihan hyvä, tuleepahan näitä omiakin sitten luettua.
Kirjan kantava juoni on se, että joukko erilaisia kykyjä (useimmiten yliluonnollisia sellaisia) omaavia ihmisiä (+ yksi vampyyri) kutsutaan koolle valmistautumaan sotaan vampyyrikuningatar Lilithiä vastaan. Asia ei tietenkään ole yksinkertainen, sillä porukka on hyvinkin eripurainen, eikä kaikkien ole helppo luottaa vampyyri Cianiin.
Miksi ihmeessä minä olen ruvennut välttelemään hömppää? Olen lukenut sitä paljonkin enkä hyväksy hömpän väheksymistä. Se on erittäin tarpeellista ja sitä lukee usein nopeasti. Siinä on jo yksi taitavan kirjailijan merkki, kun saa lukijan innostumaan ja ahmimaan tekstiä. Epäilenpä mahtaako suurin osa ns. "korkeakirjallisuudesta" (mitähän sekin on tarkoittavinaan) olla niin sujuvaa luettavaa.
Tämä on trilogian avausosa ja varmaankin lainaan loput jossain vaiheessa, jos löytyy vielä suomeksi.
Cian oli kaikkein paras hahmo mielestäni. Millainen on ihmisestä vampyyriksi muutettu henkilö, joka on elänyt jo lähes 1000 vuotta? No Cian on ainakin piikikäs ja karkea, vaikka pinnan alta löytyy niitä tunteitakin.
Yksi joukosta on manaaja Hoyt, joka on Cianin kaksoisveli. Aikoinaan hän yritti pelastaa veljensä Lilithin kynsistä, mutta epäonnistui. Veljesten tarina ja kanssakäyminen olikin kirjan koskettavinta antia.
Kuitenkin tämä olisi voinut olla hieman parempi. Välillä kaikki oli vähän turhan... mitä? En osaa oikeastaan edes sanoa. No kuvailu oli vähän köykäistä, kirja olisi saanut olla hieman täyteläisempi. Mutta ei se niin vakavaa ole. Roberts on kyllä ansainnut paikkansa romantiikan kirjailijana - tätäkin puolta kirjasta löytyy mukavasti.
PS: Yritin viikonloppuna lukea Maria Peuran esikoista 'On rakkautes ääretön', mutta oli pakko lopettaa jo alussa. Liian oksettavaa menoa, varsinkin kun kertojan ääni oli hyvin taitavasti kirjoitettu pikkutytön ääni. Huh, tässä näköjään tulee minun rajani vastaan.
Kommentit