Riikka Pulkkinen - Raja
Pulkkisen esikoinen on osuvasti nimetty, sillä rajan veto ja rajojen vääristyminen on avainsana jokaisen henkilön kohdalla, iästä riippumatta. Kirjassa kulkee aluksi irrallaan viisikymppisen Anjan ja tämän miehen surumielinen tarina ja sen rinnalla teinityttö Marin ja tämän äidinkielen opettajan Julianin salasuhde. Välissä on vielä Julianin pienen Anni-tytön näkökulmaa. Jatkuva henkilöiden vaihtuminen on välillä ärsyttävää, mutta henkilöiden tarinoiden yhdistyessä se lakkaa haittaamasta.
Pulkkisen kielenkäyttö on varsi kaunista, tai ainakin useimmiten. Julianin ja Marin seksikohtauksissa taas kieli rikkoutuu hyvinkin rivoksi ja rumaksi, mutta se lienee tarkoituksellinen tyylirikko. Ja kyllä se sinne sopii minustakin, 16-vuotiaan ja naimisissa olevan miehen suhde on pakostakin yököttävä. Siinä on aina hyväksikäytön sävy. Anjan ja tämän Alzheimeria sairastavan miehen tarina oli surumielisen kaunis ja voimakas.
Pulkkisella on myös hienoja oivalluksia elämästä. Tämä on mielestäni oikein hieno ja osuva kuvaus vihasta:
"Vihassa on aina jotakin nautinnollista. Kuin yhtäkkiä saisi oikeuden kaikkeen julmuuteen, sellaiseenkin joka ylittää kuvittelukyvyn rajat. Oikeus ylittää raja, mikä tahansa raja, syöksyy vihassa verenä päähän ja jalkoihin, kohottaa käden lyömään vasten kasvoja, oikeuttaa aseen laukeamaan. Vihan ytimessä on nautinto kaikesta oikeutuksesta. Mikään ei ole kiellettyä koskan raivo oikeuttaa itse itsensä ja pakottaa toimimaan. Vihassa, kuten halussakin, pääsee osalliseksi tulesta."
Mutta kun silti. Tarinat kulkevat loppujen lopuksi ihan jouhevasti ja kielikin on ihan paikallaan, mutta silti jokin ärsyttää. En osaa oikein eritellä että mikä, mutta jokin. Minulla on sama tilanne kuin Reeta Karoliinalla: en osaa sanoa oliko tämä nyt ihan hyvä vai todella hyvä. Ehkäpä Mari oli jotenkin se ärsyttävä hahmo, vaikka kaiken todennäköisyyden mukaanhan juuri häneen minun olisi luullut samastuvan. En tosiaankaan samastunut, Mari oli minusta aika väsyttävä ja melkeinpä sietämättömän mukautuvainen kaikkeen, mitä hänen ystävänsä keksi. Oma ajattelu on sallittua...
Eipä silti, kyllähän tämän ihan mielellään luki ja olen kyllä tyytyväinen siihen, että luin. En minä tätä täysin tyrmää eli lukekaa ihmeessä, jos olette sitä suunnitelleet. :)
Pulkkisen kielenkäyttö on varsi kaunista, tai ainakin useimmiten. Julianin ja Marin seksikohtauksissa taas kieli rikkoutuu hyvinkin rivoksi ja rumaksi, mutta se lienee tarkoituksellinen tyylirikko. Ja kyllä se sinne sopii minustakin, 16-vuotiaan ja naimisissa olevan miehen suhde on pakostakin yököttävä. Siinä on aina hyväksikäytön sävy. Anjan ja tämän Alzheimeria sairastavan miehen tarina oli surumielisen kaunis ja voimakas.
Pulkkisella on myös hienoja oivalluksia elämästä. Tämä on mielestäni oikein hieno ja osuva kuvaus vihasta:
"Vihassa on aina jotakin nautinnollista. Kuin yhtäkkiä saisi oikeuden kaikkeen julmuuteen, sellaiseenkin joka ylittää kuvittelukyvyn rajat. Oikeus ylittää raja, mikä tahansa raja, syöksyy vihassa verenä päähän ja jalkoihin, kohottaa käden lyömään vasten kasvoja, oikeuttaa aseen laukeamaan. Vihan ytimessä on nautinto kaikesta oikeutuksesta. Mikään ei ole kiellettyä koskan raivo oikeuttaa itse itsensä ja pakottaa toimimaan. Vihassa, kuten halussakin, pääsee osalliseksi tulesta."
Mutta kun silti. Tarinat kulkevat loppujen lopuksi ihan jouhevasti ja kielikin on ihan paikallaan, mutta silti jokin ärsyttää. En osaa oikein eritellä että mikä, mutta jokin. Minulla on sama tilanne kuin Reeta Karoliinalla: en osaa sanoa oliko tämä nyt ihan hyvä vai todella hyvä. Ehkäpä Mari oli jotenkin se ärsyttävä hahmo, vaikka kaiken todennäköisyyden mukaanhan juuri häneen minun olisi luullut samastuvan. En tosiaankaan samastunut, Mari oli minusta aika väsyttävä ja melkeinpä sietämättömän mukautuvainen kaikkeen, mitä hänen ystävänsä keksi. Oma ajattelu on sallittua...
Eipä silti, kyllähän tämän ihan mielellään luki ja olen kyllä tyytyväinen siihen, että luin. En minä tätä täysin tyrmää eli lukekaa ihmeessä, jos olette sitä suunnitelleet. :)
Kommentit
Jori: Totta puhut, Julian oli kyllä todella limainen tyyppi!
Siten jos Marin käytöstä pitää ärsyttävänä, niin on syytä pohtia miksi se on ärsyttävää. Miten ilmeistä 16-vuotiaan on ilahtua siitä, että opettaja osoittaa suosiota ja kiinnostusta. Missä kulkee siis raja. Pulkkinen on siten tuonut uskomattoman taitavasti (taiteella) esille sen, mistä ei voi puhua.