Siri Hustvedt - Amerikkalainen elegia

"Tiedän, että se mitä sanotaan on usein vähemmän tärkeää kuin äänensävy, jolla se sanotaan. Dialogissa on musiikkia, salaperäisiä harmonioita ja dissonansseja jotka värähtelevät ihmisruumiissa kuin äänirauta."

Amerikkalainen elegia kertoo monen newyorkilaisen tarinan. Se kerrotaan päähenkilö Erikin kautta, joka on psykoanalyytikko ja joka toipuu isänsä kuolemasta vähä vähältä. Kaiken taustalla on historia, sukujemme jo edesmenneet jäsenet, joiden elämä vaikuttaa aina nykyhetkee saakka. Myös amerikkalaisten yhteinen trauma, syyskuun yhdestoista, lyö tapahtumiin oman leimansa...
       Tämä on ensimmänen hustvedtini ja täytyy sanoa, että olen aivan myyty! Kirja imaisi minut mukaansa heti ensi sivuilta ja kirjan kerronnassa on jotain tavattoman miellyttävää. Erik oli samastuttava hahmo ja erittäin älykäs. Juuri älykkyys kuvaa tätä kirjaa parhaiten ollen sekä sen vahvuus että heikkous. Vahvuus se on ensinnäkin siitä yksinkertaisesta syystä, että fiksua kerrontaa on mukavaa seurata. Se myös antaa kirjalle omaleimaisuutta. Välillä se kääntyi kuitenkin heikkoudeksi kirjailijan sortuessa lievään opettajamaisuuteen ja oman taidokkuuden esittelyyn. Välillä tunsin selvästi kirjailijan opettavan minua jonkun henkilönsä suulla ja siitä en pidä yhtään. Minua ärsytti myös tunne, että Hustvedt on halunnut tuoda omaa älykkyyttään esiin liian näkyvästi. Kaksi keskushenkilöistä, Erik ja hänen siskonsa Inga, myös puhuivat turhan kirjakielisesti. Ymmärrän, he ovat akateemisesti koulutettuja ja Inga varsinkin on perehtynyt filosofiaan ja niin edelleen, mutta jotain rajaa. Vaikea uskoa ihmisten puhuvan ihan niin arkielämässään. Myös Ingan teini-ikäinen tyttö puhui aivan liian aikuismaisesti. Nuorilla on oma puhetapansa Amerikassakin.
      Hustvedtin taito kutoa menneisyys nykyiseen ja yksityinen yleiseen teki vaikutuksen. Erik käy paljon muistojaan läpi surressaan isäänsä ja tutkiessaan tämän salaisuutta siskonsa kanssa. Hän peilaa elämäänsä koulutuksensa kautta, mutta kukapa voisi pätevästi terapoida itseään? Hänen tuntojaan ja tekojaan tuodaan esille luontevasti minäkerronnan avulla. Tämä ei ole kirjoissa kovin yleistä ja oli erityisesti onnistuessaan virkistävä kokemus. Kirjassa valotetaan työtä mielenterveyspotilaiden kanssa ja nämä kohtaukset olivat erittäin kiinnostavia. Erik näkee myös paljon unia ja ne ovat kiehtova osa tarinaa. Kaikesta näkyy perehtyneisyys ja huolellinen taustatyö, jota ei voi kuin kunnioittaa. Myös kirjan loppu oli hieno.
      En voi kuin olla tyytyväinen tartuttuani tämän naisen kirjaan! Asia onkin ajankohtainen äskettäin käydyn kirjailijapariskuntakeskustelun vuoksi. Paul Austerilta en ole lukenut mitään, saa nähdä tuleeko asiaan joskus muutos. Mitään suurta kiinnostusta minulla ei hänen tuotantoonsa ole, niin kuuluisa kuin hän onkin.

Kommentit

Olipa kiva kuulla että olit vaikuttunut Amerikkalaisesta elegiasta; moni Hustvedt-fani on ollut pettynyt kirjaan Kaikki mitä rakastin -romaanin jälkeen, mutta minä tykkäsin! Saattaa olla, että pidät KMR:sta vielä enemmän kuin tästä, mutta Kesä ilman miehiä kirjaa on moitittu aika paljon tuosta tietämyksellä brassailusta, joten siihen ei ehkä kannata tarttua seuraavaksi.

Austerilta suosikkini on Illuusioiden kirja.

Kiitos linkityksestä!
Paula sanoi…
Jassoo, jassoo... täm äoli tä'nään kirppiksellä 4 eurolla, mutta jätin hyllyyn. Olisiko sittenkin pitänyt ostaa... ;-)
Luru sanoi…
Minulla on Hustvedtit vielä lukematta, mutta blogien perusteella naisen tuotantoon on kyllä tartuttava mitä pikimmin. Kaikki mitä rakastin odottaa jo hyllyssä, naapurinaan Austerin Kuun maisemissa, mutta luulen että aloitan rouvasta.
Leena Lumi sanoi…
Hienoa Anki, että sait auki lukemisen Sirin kohdalla. Hän on äärettömän kiinnostava ihminen ja kirjailija.

Valitettavasti KMR on ihan ylittämätön teos ja ehkä siitä on nyt tullut ongelma jopa Sirille itselleen, sillä Kesä ilman miehiä heijastaa jotain hajaannusta tai sitten vain tarvetta päästä eteenpäin ja aloittaa kuin puhtaalta pöydältä tms. Ja onhan hänellä tämä sairaus, jonka 'ansiosta' syntyi Vapiseva nainen, josta minä pidän myös.

Lumous on helppo ja selvää alkusoittoa KMR -teokseen.

Minä olin pettynyt Amerikkalaiseen elegiaan, mutta en enää muista miksi. Ehkä siksi, että se oli lattea KMR:n jälkeen.
Anki sanoi…
Maria: Selvästikin oli viisasta aloittaa tästä. Täytyy tosin myöntää, että talvella aloitin KMR:ää, mutta se jäi kesken. Ei johtunut siitä, että kirja olisi ollut jotenkin huono, mutta silloin ei ollut oikea aika. Näköjään hyvä ratkaisu. :)

Paula: Oisit ostanu vaan. ;D

Luru: Toivottavasti tartut. :)

Leena: Pitääkin jossain välissä ottaa KMR lukuun, vai pitäisiköhän Lumous lukea vielä ensin? Kesä ilman miehiä kuulostaa (edelleen) minusta niin kaamealta harlekiinilta, että siihen en ainakaan tässä vaiheessa tartu! :D
Minä luin Amerikkalaisen elegian noin vuosi KMR:n jälkeen, enkä erityisesti pettynyt, vaikkei se tuon KMR:n tasolle mielestäni noussut. Mielestäni on hyvä lukea muuta Hustvedtia ensin, sillä niin moni pitää KMR:ää parhaana ja pettyy sen jälkeen muihin Hustvedtin romaaneihin.

Lumouksesta minä en pitänyt juurikaan, mutta Kesää ilman miehiä odotan jo innolla!
Jenni sanoi…
Minä pidin Amerikkalaisesta elegiasta, mutta nyt kuin luin arviostasi että kirjailija yritti "opettaa" siinä, niin aloin ihmetellä, miten olen pitänyt sellaisesta, yleensä kavahdan sitä. :) No, oli miten oli, muistaakseni pidin ainakin siitä, että kirjassa oli osin samoja ihmisiä ja teemoja kuin Kaikki mitä rakastin -teoksessa, josta pidin suuresti. Muista Hustvedtin teoksista en sitten olekaan enää niin pitänyt, ja Austerinkin kohdalla olen pettynyt. Esim. tuo mainittu Illuusioiden kirja oli mielestäni aivan hypnoottinen ja huippuhyvä, kunnes luin sen toistamiseen.

Jotain tässä pariskunnassa kuitenkin on, yhdessä ja erikseen, kun heitä pitää seurata! :)
Anki sanoi…
Karoliina: Kallistunpa siis siihen, että säästän KMR:n viimeiseksi. :)

Jenni: En sitten tiedä, että tuntuiko minusta vain, että kirjailija yrittää opettaa. Voiko tällaine olla yksilöllistä? :D Mukava kuulla, että teemat osin jatkuvat KMR:ssä, pidin niistä itsekin.
Ja en tiedä miksi, mutta minulla on Austerista tylsän kirjailijan mielikuva... Miksi en innostu miesten kirjoista ikinä samalla tavalla kuten naisten? Pitäisi varmaan osallistua johonkin mieskirjailijoita-haasteeseen... Onko semmoista muuten?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI