01 - Lempikappale 02 - Kappale josta pidän vähiten 03 - Kappale joka saa minut iloiseksi 04 - Kappale joka saa minut surulliseksi 05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön) 06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan 07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman 08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa 09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia 10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan 11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani 12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan 13 - Salainen pahe 14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän 15 - Kappale joka luonnehtii minua 16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan 17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta 18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta 19 - Kappale lempialbumiltani 20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan
Kappas, kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen. Tähän toimii kyllä parhaiten Children of Bodomin Sixpounder. Biisi vain on loistavaa mättöä alusta loppuun asti ja toimii kyllä melkeinpä kaikenlaisissa mielentiloissa.
"Se, ettei mua nähdä täällä, haluta edes katsoa, on kaikkein raivostuttavinta. Sekään ei kuitenkaan voi sammuttaa sitä, mikä mussa palaa kirkkaimpana." Otava 2020. Amiraali kertoo Niilosta, joka ei koe olevansa sen kummemmin poika kuin tyttökään. Hän kipuilee pienellä paikkakunnalla ja kerää rohkeutta olla oma itsensä. Hän on kasvanut ukin ja mummon kasvattamana, ja sukupolvien väliset erot kolisevat välillä yhteen. Mielestäni kirja on hyvä kuvaus siitä, mitä on olla vähän erilainen nuori juuri tässä ajassa. Nykyään näistä asioista onneksi puhutaan enemmän kuin ennen ja asioille on enemmän sanoja. Kirjassa ei harrasteta mitään termikikkailua, vaan kuvataan luontevasti nuoren ihmisen kasvua omaksi itsekseen. Kun on sielultaan rajaton, mihin tarkkoja termejä oikeastaan tarvitaankaan? Asuminen pikkupaikkakunnalla herättää väistämättä muistoja, samoin Niilon kokema koulukiusaaminen. Meilläkin kaikki vähänkin erilaiset saivat tuntea kaiken nahoissaan, nekin jotka olivat vain ihan...
Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä. Älä sano katsotaan huomenna jos voit jo tänään sanoa ei. Älä sano lintu kuin lintu, sano pääskynen tai haukka. Älä sano kukka kuin kukka, sano keltavuokko, Anemone ranunculoides, ja kissankello. Älä sano, no olkoon, jos voikukista aletaan keittää heikoille keittoa ja kissankelloilla halutaan soittaa muurahaisillekin sapeli kouraan. Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla että sinut heitetään vailla vettä ja paitaa, pimeään, kylmään. Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se on pelkkä tauko ennen loppusoiton pitkää, kiivasta syleilyä. Älä huokaa jos sinun on huudettava. Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan, särkisi ikuisesti aran astiamme. Älä, älä koskaan suutele otsalle jos voit suudella suoraan suulle. - Tommy Tabermann -
"Aloin ymmärtää miksi äidit ovat tarinoissa usein kuolleita ja tyttäret orpoja. Tämä äiti ei vain nyt ollut tarpeeksi kuollut." Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirja Valoa valoa valoa (Karisto 2011) voitti aikoinaan Finlandian eikä syyttä. Kirjassa on nimettömäksi jäävä minäkertoja, tyttö, joka rakastuu surua kantavaan Mimiin. Mimin perhe on jokseenkin erikoinen. Mimin äiti on kuollut oman käden kautta talon ullakolla. Siellä tytöt näyttelevät omituista näytelmää, jossa äiti Ulla Kolla ohjaa heitä. Lopulta elämä syöksyy kauheaan kurssiin syksyllä 1986. Olen lukenut tämän aikoinaan tuoreeltaan, mutta jostain syystä muistikuvia ei ollut oikein jäänyt. Ihmettelen sitä nyt, sillä uskoisin tällä kertaa tarinan jäävän mieleen pitkäksi aikaa. Kirja on hyvin koskettava isoine teemoineen. Ihmiset, erityisesti aikuiset, ovat eksyksissä. Oli kiinnostavaa lukea myös kirjan ajankuvaa, sillä en ollut vielä syntynytkään 80-luvulla. Pieniä tyttöjen tyyliasioita sivutaan, samoin tiet...
Kommentit