L. Onerva - Mirdja

 "Tulkaa elämän suuret tulet, palakaa kaikki! Räiskyen ja loimuten palakaa kuin irrallaan kiitävät valkeat! Pudotkaa päälleni riemut ja surut kuin kuumat tähdet syystaivaalta, kuin keltaiset lehdet syysmetsästä. Sillä yli muun minä syksyä rakastan, syksyä, jolloin kaikki katoo ja sammuu, kukkii ja lakastuu, hehkuu ja kalpenee samassa silmänräpäyksessä. Joka syksyn on elänyt, on elämän elänyt."

L. Onervan Mirdja on romaani naisesta, joka ei halua eikä kykene asettumaan porvarillisen elämän ja sovinnaisuussääntöjen ikeeseen. Hän on villikko, paholainen ja enkeli samassa paketissa. Kirjan alkupuoli kuvaa Mirdjan itsensä etsimistä ja miesseikkailuja. Nainen läikehtii milloin täällä, milloin tuolla ja aiheuttaa tuhoa ympärillään oleville miehille. Loppupuolella hän kuitenkin avioituu eikä siitä elämästä tietysti onnellista Mirdjan luonteella tule. Lopuksi nainen murtuu mielipuoleksi.

Mitähän tästä kirjasta sanoisi? Taas olen hieman hämmentynyt. Henkilönä Mirdja on mitä vastenmielisin, vailla tapoja ja kunniaa. Kirjaa voi lukea myös naispuolisen narsistin kuvauksena. Aina vain hän viekoittelee uusia miehiä ja oikein haaveilee olla mahdollisimman paha. Kuitenkin näitä kohtauksia seuraa myös jonkinlainen katumus ja hysteria. Romaanin kannatteleva voima on Onervan kielessä. Se soi kauniin vanhanaikaisena ja runollisena pitkin matkaa, mikä helpotti ainakin minun luku-urakkaani. Joku muu saattaisi tietysti olla päinvastaista mieltä.

Mirdjan ohella kirjassa esitellään myös tämän "oppi-isä" Rolf Tanner, joka on paatunut juoppo. Selvästi tämän moraalittomat opetukset ja kelvoton elämäntyyli vaikuttavat nuoreen Mirdjaan. Monta kertaa tulee myös ilmi, että nainen on hullujen ja taiteilijoiden sukua. Tätä seikkaa tarjotaan ikään kuin selitykseksi Mirdjan epätasapainoiselle käytökselle. 

Kirjan esipuheesta selviää, että ilmestyessään 1908 romaani aiheutti melkoista kohua. Sen voi toki uskoa. Kaikki tuon ajan ihanteet väännellään mullin mallin. Varsinkin avioliitto esitetään synkässä valossa. Ja kuitenkaan Mirdja ei ole onnellinen kukasta kukkaan liidellessäänkään. Jos Mirdjan tulkitsee narsistiksi, se on toisaalta ihan luonnollista. Ei kai jatkuvaa valokeilassa paistattelua kaipaava voikaan tulla onnelliseksi?

Mielenkiintoista oli myös kirjan hahmojen käsitykset miehestä ja naisesta. Vaikka kirjassa rikotaan Mirdjan avulla sukupuolirooleja, jää niitä myös jäljelle. Vahvimpana on viesti, että miehen pitää hallita naistaan. Melkoinen ristiriita kaikelle paheellisuudelle! Myöskään miehen ja naisen kykyyn olla vain ystäviä ei erityisesti luoteta. Surkeinta on, että nämä teemat edelleen pyörivät netin palstoilla ja jopa psykologien suissa. Emme ole reilussa sadassa vuodessa päässeet lopulta puusta pitkään.

Suosittelen lyyrisen kerronnan ystäville. Mirdja lasketaan myös klassikoksi, jos joku haluaa niitä metsästää.