Toni Morrison - Minun kansani, minun rakkaani
"On yksinäisyyttä, jota voi keinuttaa. Käsivarret ristissä, polvet pystyssä; jatkuvana, jatkuvana tämä liike, toisin kuin laivan, rauhoittaa ja tyynnyttää keinujaa. Se on sisäistä laatua - tiukkaan kiedottu kuin iho. Sitten on yksinäisyyttä joka harhailee. Mikään keinutus ei voi sitä hillitä. Se elää omillaan. Jonkinlainen kuiva, laajeneva tila jossa ihmisen omien jalkojen askeleet kuulostavat siltä kuin ne tulisivat jostain kaukaa."
Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani on tarina orjuudesta ja sen seurauksista. Eletään vuotta 1873, sisällisota on ohi. Talossa 124 asuvat Sethe ja hänen tyttärensä Denver. Tapetun vauvan henki kummittelee talossa, kunnes Paul D -niminen mies saapuu taloon. Hänen jälkeensä saapuu kuitenkin vielä tyttö nimeltä Rakkain, ja talon elämä alkaa mennä yhä enemmän sekaisin.
Toni Morrison on jo pitkään ollut lukulistallani ja nyt innostuttuani tekemään kirjahaasteita tartuin viimein hänen tuotantoonsa. Kirjan alku oli hitusen vaikea, mutta pääsin kuitenkin pian tarinaan sisään. Tarina onkin väkevä: orjuuden seuraukset näkyvät yksilöissä monin tavoin. Jotkut sekoavat, jotkut selviävät.
Kirjassa on myös maagista realismia, sillä vauvan kummittelu otetaan kirjassa itsestään selvänä tosiasiana. Välillä henki on varsinainen poltergeist. Vielä erikoisempi vaihde tulee päälle, kun Sethe uskoo Rakkaimman olevan hänen kuollut vauvansa. Varsinainen piina Rakkain onkin ahneudessaan, joka melkein vie 124:n elämän perikatoon.
Rasismi on tietenkin myös erittäin läsnä tässä romaanissa. Ennakkoluuloja ei kuitenkaan ole vain valkoisilla, vaan myös mustat ajattelevat usein pahaa valkoisista. Kirjassa on sivuhahmoina kuitenkin myös hyviä valkoisia, jotka vastustavat orjuutta.
Hyvä romaani, suosittelen!
Kommentit
Margit: Juuri niin, vahva, väkevä romaani.