Juhani Aho - Rautatie

 

"Siellä se nyt vasta kaikesta kummin oli... ja siltä puolen yhä komeampi. - Mutta eivät Matti ja Liisa oikein tienneet mitä katsella... siinä käveli kuin lattialla... ja ihanhan se oikeata lattiata olikin... vaan mitähän varten se oli ulkoilmassa lattia? ja ikkunat kahdesta isosta lasista... ja ovet yhä komeammat... kirjoituksia seinissä... ja kello seinässä kiinni, kielessä nauha..."

Juhani Ahon Rautatie kertoo Matista ja Liisasta, jotka kuulevat pappilassa uudesta rautatiestä. Kovin tuo uusi keksintö heitä kummastuttaa, niin ettei meinaa oikein unikaan tulla silmään. Kesällä he päättävät käydä katsomassa mokomaa rakkinetta ja pääsevät oikein kyytiinkin.

Kylläpäs oli lysti klassikko! Ahon kuvaus kahdesta korvessa asuvasta, maailmasta tietämättömästä ihmisestä on pistämätön. Ensin Matti ja Liisa molemmat pitävät koko rautatietä valheena, koska eihän sellaista voi olla olemassa. Lopulta he vakuuttuvat, koska eihän rovasti nyt valehtelisi. Uuden keksinnön näkeminen on heille huima seikkailu, saatika sillä matkustaminen. Vaan mitenpä käy, kun he kohtaavat junassa kikattelevan juopon?

Eero Järnefeltin kuvitusta

Lukemassani painoksessa oli Rautatie myös nykysuomeksi tulkattuna, mutta sitä en viitsinyt lukea. Riittävän hyvin ymmärsi alkuperäistäkin. Rakastan vanhalla suomella kirjoitettuja kirjoja. Tuli ihan Seitsemän veljestä mieleen. 

Aho kirjoittaa myös loistavaa dialogia. Tässä näyte Matin ja Liisan puhelemisesta matkanteossa:

"Ne on silläkin tiellä lumirekensä niinkuin muillakin valtateillä."

"No, eipähän ilman... vaan ei sitä rautatien lumirekeä hevoset vedä."

"No mitkäs?"

"Ruustinna sanoi sen masinan sitäkin vetävän..."

"Se kait se jaksaa, joll'on vettä kulkiessaan seitsemän hevosen voimat."

"Vaan välistä kuuluu tarttuvan hankeen sekin kiinni... ettei pääse tikahtamaankaan, vaikka mitä tekisi... kun oikein kujateille pyryttää..."

"Ähäh! vai pitää senkin äytärin seisottua?... Entäs mitenkä se sitten irti pääsee?"

"Ka, kun en tullut sitä kysyneeksi."

Suosittelen ehdottomasti. Tämä on vielä niin lyhyt kirja (141 sivua), että jaksaa hyvin lukea, vaikka paljonkaan ei tapahdu. Hieno klassikko!