Elena Ferrante - Hylkäämisen päivät

 


"Minun täytyy huolehtia lapsesta, ajattelin, minun täytyy saada selville, paljonko kuumetta hänellä on. En kuitenkaan pystynyt keskittymään mittariin. Minulle oli varmasti tapahtunut jotakin yön aikana. Tai sitten olin kuukausia kestäneen ahdingon jälkeen saapunut rotkon reunalle ja olin nyt putoamassa alas hitaasti kuin unessa, vaikka samaan aikaan puristinkin kädessäni kuumemittaria, painoin aamutossujeni pohjilla lattiaa ja tunsin lasteni odottavan katseen. Syynä oli mieheni minulle aiheuttama huoli."

Alkuperäisteos I giorni dell'abbandono. Suomentanut Taru Nyström. Suomennoksen tarkistanut Alice Martin. WSOY 2017.

Elena Ferranten Hylkäämisen päivät kertoo 38-vuotiaasta Olgasta, jonka mies jättää aivan yhtäkkiä. Mies on löytänyt paljon nuoremman tyttöystävän, ja Olgan maailma luhistuu. Hän joutuu hoitamaan tästedes kaiken yksin ja huollettavina on kaksi lasta ja koira. Olga koettaa pinnistellä järjissään, mutta kaikki tuntuu lipsuvan hänen otteestaan.

Tämän kirjan aloitin ensimmäisen kerran noin vuosi sitten, mutta silloin se oli minulle henkilökohtaisista syistä liikaa. Nyt toisella kerralla pystyin hyppäämään kirjan maailmaan kiihtymättä. Ferrante kuvaa taiturimaisesti sen tunteen, kun on hylätty ja ikävissään. Olgaan oli helppo samastua. Kun on rakentanut maailmansa miehen ja perheen ympärille, on ymmärrettävää, että eron sattuessa kaikki romahtaa. Olga on kiltin italialaisvaimon tapaan uhrannut kaiken miehen menestyksen eteen ja tässä on kiitos. 

Olgan mies Mario ei tuntunut kovin sympaattiselta kaverilta. Toki kaikki peilautuu Olgan silmien kautta eikä kuva miehestä näin ollen voikaan olla kovin mairitteleva. Kuitenkin myös ympärillä olevilla tuntuu olevan jotain hampaankolossa miestä kohtaan. Herää kysymys, kuka ja millainen mies Mario todella onkaan. 

Olga vaipuu välillä täysin dissosiatiiviseen tilaan ja tämä hetki katoaa sumuun. En ole koskaan lukenut näin hyvää kuvausta dissosiaatiosta kuin tästä kirjasta. Olgan lapsia kävi sääliksi, he joutuivat pahaan välikäteen kun isä oli lähtenyt ja äiti oli lähellä täyttä romahdusta. Tarkoin vedoin Ferrante kuvaa mielen säpälöitymistä ja pyrkimyksiä palata takaisin normaaliin.

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Minulle tämä oli ensimmäinen Ferranteni ja aion lukea kyllä lisääkin. Ehkäpä tartun hänen Napoli-sarjaansa seuraavaksi.

Kirjan ovat lukeneet myös Leena Lumi ja Kirjakontti.

Kommentit

Anneli A sanoi…
Onpa kiinnostavaa kuulla, että olet ensilukemalla jättänyt kirjan kesken. Näin tein minäkin, kirja ei napannut ollenkaan. Eli saattaapa olla, että tartun uudelleen tähän kirjaan jossakin vaiheessa.
riitta k sanoi…
Kävin tsekkaamassa, kun tuntui aivan oudolta. Tätä en ole lukenut, vaikka Napoli-sarjan lisäksi muita Ferranten kirjoja olenkin. Ehkä tartun, jos joskus on sopiva hetki.
Anki sanoi…
Anneli: Joskus hetki on vain väärä kirjalle. Kannattaa kokeilla vielä uudestaan!

Riitta: Kannattaa lukea tämäkin. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen