Johanna Holmström - Märta Tikkanen -Tyttö joka halusi juosta vetten päällä

 

"Hän kokee, että nykyajasta puuttuu hänen aikaansa leimannut naisten yhteisöllisyys, jossa kokoonnutaan yhteen ja luodaan sillä tavoin kontakteja ympäri Pohjoismaita. Ihmisillä ei tunnu olevan aikaa. Samalla miehen roolista keskustellaan ahkerasti. Mitä miehille jää, jos naisten pitää pystyä kaikkeen ja suoriutua kaikesta?"

Alkuperäisteos Borde hålla käft. En bok om Märta Tikkanen (Förlaget 2020). Suomentanut Maija Kauhanen. Tammi 2020.

Märta Tikkanen on niin iso hahmo, että tälle elämäkerralle on jo sen puolesta nostettava hattua. Tikkanen ei ole jäänyt vain pienten ruotsinkielisten piirien kirjailijaksi, vaan hänen tunteita kuohuttaneet romaaninsa ovat olleet luettuja myös suomenkielisten parissa. Tikkanen on feministinen esikuva, ikoni.

Onkin mielenkiintoinen ratkaisu, että kirjoittaja Holmström on itsekin osa kirjaa. Hänen tekemänsä elämäkerta on oikeastaan kahden eri aikakauden feministin vuoropuhelua, välissä tietenkin on kerrontaa Tikkasen vaiheista. Olin alkujaan aika ennakkoluuloinen tätä asetelmaa kohtaan, koska pidän perinteisistä elämäkerroista, mutta kirjan luettuani olenkin varsin tyytyväinen valintaan. 

Holmström ei aseta Tikkasta jalustalle, vaan pohtii kirjan sivuilla usein kriittisestikin Tikkasen vaiheita. Isoin kysymysmerkki on Henrik. Kuinka esikuvallinen feministi Märta saattoi uhrata niin ison osan elämästään narsistisen ja juopon Henrik Tikkasen kanssa? Tähän kirja ei viimekädessä anna varsinaista vastausta eikä voikaan antaa. Kysehän on parisuhteesta, inhimillisen elämän tiiviimmästä ihmissuhteesta. Sen vaikuttimet ovat syvästi henkilökohtaisia eivätkä voi täydelleen avautua muille. Näin itse ajattelen.

Koska Henrik oli Märtalle monin ristiriitaisin tavoin kaikki kaikessa, mies näkyy kirjan sivuilla runsaasti. Eikä muutoin oikein voisi ollakaan. He elivät yhdessä varsin kauan, aina Henrikin kuolemaan asti. Välillä ihmettelen, miten Tikkanen (siis Märta) on voinut kirjoittaa arkensa hullunmyllyssä. Niin hän vain teki. 

Kirjassa käsitellään paljon myös kritiikkiä ja kriitikoita. Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa Tikkaseen suhtaudutaan lämpimästi myös kriitikoiden taholta, mutta Suomessa tulee kylmää vettä niskaan. Kriitikoilla on aina kaikenlaisia mielipiteitä siitä, mitä ja mistä Tikkasen pitäisi kirjoittaa. Osa kritiikeistä on oikeasti hyvin ilkeitäkin. Tikkanen ei tätä purematta niele. Kuitenkin suuri yleisö ostaa ja lukee Tikkasen kirjoja mielellään. Sekö kriitikoita ärsyttää? Mielestäni vieläkin on nähtävissä tietynlaista elitismiä, jossa suuresti luetut kirjailijat eivät saa suurta kriitikoiden arvostusta. Ikään kuin myyvyys veisi taiteelliset ansiot sen siliän tien. 

Tämän teoksen jälkeen heräsi yhä suurempi kiinnostus Tikkasen tuotantoon, olenhan vasta lukenut yhden teoksen. Voisi kai sitä myös jonkun Henrikin osoitekirjankin lukaista.