Elizabeth Strout - Olive Kitteridge

 "Ja jos Kitteridgeille oli ollut kova isku, kun Christopher oli niin äkkiä irtaantunut heistä uuden määräilevän vaimonsa painostuksesta, vaikka he olivat suunnitelleet, että hän asuisi lähistöllä ja perustaisi perheen (Olive oli kuvitellut miten opettaisi tulevia lapsiaan istuttamaan kukkasipuleita) - jos tuon unelman kariutuminen olikin ollut heille isku, niin se että Billin ja Bunnyn lapsenlapset asuivat naapurissa, mutta olivat ilkeitä, oli Kitteridgeille sanoinkuvaamaton lohtu."

Alkuperäisteos Olive Kitteridge (Random House 2008). Suomentanut Kristiina Rikman. Tammi 2020.

Elizabeth Stroutin kirja Olive Kitteridge on novellikokoelma, jossa keskushenkilönä on eläköitynyt matematiikanopettaja Olive Kitteridge. Olive on kulmikas nainen käytöstavoiltaan, ja hänellä on kaikenlaisia mielipiteitä kotikuntansa ihmisistä - ja heillä hänestä.

Tämä kirja oli minulle aika hämmentävä lukukokemus. Aloitin sen innostuneena, sitten petyin ja lopulta spurttasin sen loppuun lukumaratonilla. Nyt kirjan lopetettuani kirja ei enää tunnukaan niin pettymykseltä. En siis täysin osaa sanoa, mitä mieltä tarkalleen olen.

Itse Olivesta pidin. Aluksi hän vaikutti ensimmäisessä novellissa tosi ärsyttävältä, mutta kun hänen päänsä sisälle pääsi, alkoi tuntea sympatiaa. Olive ajattelee ja sanoo paljon sellaista mitä ei pitäisi, mutta sellaisiahan me ihmiset olemme, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Olivesta paljastuu novellen myötä myös hyvin inhimillisiä ja herkkiä kohtia.

Sen sijaan koin raskaaksi itse novellimuodon. Joka kerta tuli aina uusi henkilö kuvioihin, henkilö, josta en lähtökohtaisesti ollut kiinnostunut. Olisin koko ajan halunnut tarinan olevan Oliven näkökulmasta kerrottu. Onneksi sellaisiakin novelleja oli. Tästä tuntemuksesta syntyy siis mielipiteeni kaksijakoisuus.

Oliven elämässä on paljon kaikenlaista turbulenssia. Ensin hän etääntyy pojastaan ja inhoaa ensimmäistä miniäänsä. Sen jälkeen poika kokee avioeron ja nai todella rahvaanomaisen naisen. Sen lisäksi Oliven mies Henry saa aivoinfarktin eikä tule enää entiselleen. Nämä tapahtumat herättävät Olivessa kaikenlaisia tunteita, vaikka kaikkia niistä hän ei myönnäkään itselleen. 

Vaikka pidin Olivesta, oli helppo ymmärtää, miksi poika halusi reilusti välimatkaa. Olive ei yksinkertaisesti ole mitenkään helppo ihminen. Oliven ja Christopherin tarinoissa on nähtävissä myös sukupolvien välinen kuilu: Christopherille terapiassa käynti on luontevaa, mutta Olivelle se edustaa sekoilua ja humpuukia.

Olin jo kirjaa lukiessani päättänyt, etten lue jatko-osaa Olive, taas, mutta taidan sittenkin pyörtää päätökseni!

Kirjan on lukenut myös Kirsin Book Club.