Johanna Laitila - Synty

 


"Minä olisin halunnut pitää sitä, Uljan uniääntä, kämmenelläni, liikutella sitä poskea vasten ja lipaista, nuolla sitä, painaa sen kitalakea vasten kuin peukalon lihaisen kohdan, sulkea huuleni sen ympärille ja upottaa hampaani sen reunoihin. Etikka alkoi haista nenässäni, kun puraisin peukalon pehmeää hampaillani."

Otava 2020. Kannen suunnittelu Mirella Mäkilä. Kannen kuvat Adobe Stock. 

Johanna Laitilan romaani Synty kertoo naisesta joka onkin mies ja toisesta miehestä, joka on tullut asumaan Helsinkiin. Heidän välilleen muotoutuu omituinen ihmissuhde, jossa on kostonhimoa ja kaipuuta. 

Tässäpä romaani, joka jätti minut kylmäksi. Minulla on lukemisen jälkeen myös vähän tyhmä olo. Laitilan kerronta on enimmäkseen aika mystistä enkä varmaan tajunnut ihan kaikkea. Ainakaan en tajunnut, kuka tuo mystinen Helsingissä viipyvä mies oli ennen kuin olin lukenut loppusanat. Normaalisti pidän lyyrisestä kerronnasta, mutta tästä kirjasta en pitänyt oikein alkuunkaan. Kerronta tuntui jotenkin kikkailevalta ja ärsyynnyin. 

Lisäksi kirjassa on jatkuvasti todella ällöttäviä pikku kohtauksia. Ihmiset työntävät suuhunsa milloin mitäkin, välillä maistelevat vastasyntyneen ihoa ja välillä syövät kärpäsiä! Minulle tuli välillä tosi huono olo lukiessa, sillä inhoan kaikkea tuollaista. 

Sinänsä kirjan päähenkilö Aleksanteri on aika kiinnostava. Hän on aiemmin ollut Sonja, mutta sittemmin hän identifioituu mieheksi. Kesti kauan aikaa tajuta, että naisen ja miehen vuorottelevat kohtaukset olivatkin samasta henkilöstä, mikä oli aika nokkelaa. Hassu sattuma on, että kirjaa lainatessa kuvittelin kirjan kannessa olevan naisen kasvot, kunnes ne muuttuivatkin miehisiksi. Ainakin kannen tekijä on onnistunut!

Valitettavasti tämä ei ollut minun kirjani. Olisin halunnut pitää siitä, mutta en pitänyt. Taidan jättää jatkossa kirjailijan tuotannon väliin.

Myös Tuijata on käsitellyt Syntyä blogissaan.

Kommentit

Anki sanoi…
Juu, en minäkään ollut aiemmin lukenut häneltä mitään.