Kale Puonti - Manni


 "Laitoksen päälliköt yrittivät väen väkisin muuttaa käytäntöjä niin, että kaikki asiat piti viedä eteenpäin pitkää komentoketjua pitkin. Ennen pystyi marssimaan päällikön huoneeseen jos oli jotain asiaa, ja vastauksen sai samalla käynnillä. Nykymallilla asioiden käsittely kesti niin kauan, ettei yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin saanut enää mitään selvää vastausta, ennen kuin asia lakkasi olemasta ajankohtainen."

Bazar 2020.

Kale Puonti on entinen huumepuolen poliisi, ja Manni on hänen esikoisteoksensa. Manni on nuori mies, jonka äiti on alkoholisoitunut. Vartiointikierroksellaan Manni huomaa jonkun kätkevän epäilyttävän säkin. Kun mies käy kurkkimassa piilopaikkaa, paljastuu säkistä valtava määrä amfetamiinia. Siitä paikasta Manni päättää ryhtyä huumekauppiaaksi, sillä ainahan rahalle on käyttöä.

Toisaalla poliisi Kaartamon porukka tutkii huumerikoksia. Seurannassa on venäläisiä ja virolaisia ja muutama muukin juttu. Ei aikaakaan, kun poliisillekin selviää amfetamiinin liikkuminen katukaupassa. Hitaahkon alun jälkeen kasassa on iso huumekauppa, piiritystilanne, tulipalo ja pari muutakin kommervenkkiä.

Puonti on kirjoittajana varsin suoraviivainen toiminnan mies. Poliisitoiminnan kuvaus on kirjan parhaimpia puolia, ja siitähän kirjailijalla onkin ensi käden kokemusta. Minulle ongelmaksi muodostui kuitenkin henkilökuvauksen ohuus. Puonti kyllä kirjoittaa henkilöiden ongelmista ja motiiveista, mutta silti heihin ei oikein pääse mitenkään kiintymään. Yritystä kyllä on, sillä kirjassa kuvataan niin poliisien kuin roistojenkin ajatuksia.

Itsessään juoni on toimiva. Joku voisi ehkä kyseenalaistaa tavan tallaajan ryhtymisen huumakauppiaaksi, mutta on sitä oudompaakin kuultu. Todella monia ihmisiä näennäisesti helppo raha varmasti houkuttaa. Mannin toiminta tuo myös ainakin minulle uudenlaisen juonikuvion, johon en ole dekkareissa ennen törmännyt. 

Mielenkiintoista oli myös rivien väleihin jäävä aito todellisuus. Kaidalta polulta hairahtanutta huumepoliisin päällikköä ei mainita nimeltä, mutta varmaan me kaikki tiedämme nimen. Lisäksi sitaatissakin kuvattu poliisitoiminnan muutos on käsittääkseni totta. Kirjassa myös mainitaan eräskin entinen sisäministeri, joka pani vihjelähdetoiminnan uuteen uskoon. Jäin myös miettimään, että liekö joillain kirjan henkilöillä jonkinlaista todellisuuspohjaa oikeassa huumepoliisissa, sen verran värikästäkin porukkaa löytyi.

Kiinnostavimmaksi hahmoksi nousi poliisi Pesonen, jolla on yhteydet niin "alhaalle kuin ylhäälle". Tästä syystä hän on johtoportaan hampaissa, sillä liian likeisiä suhteita kriminaaleihin ei siellä pidetä poliisille sopivana. Pesosen kautta piirtyykin mielenkiintoisia eettisiä kysymyksiä. Milloin poliisi on liian tuttavallinen rosvon kanssa? Missä kulkee raja? Entä jos rosvo on lapsuudenystävä? Tämä juonikuvio toi vähän mieleeni Arttu Tuomisen dekkarin Verivelka, joskin Mannissa kysymys pyörii voimakkaasti poliisin lähdetoiminnan kautta.

Mielessäni Puontin kirja vertautuu niin ikään poliisimies Niko Rantsin tuotantoon. Myös Rantsin vahvuus on poliisitoiminnan kuvauksessa ja heikkous henkilökuvauksessa. Kuitenkin Manni nousi minulle korkeammalle kuin Rantsin Kuka viereesi jää, sillä se ei ollut samalla lailla sekava. Täytyy myöntää, että huumerikollisuus ei niin kovin kiinnosta minua, mutta ihan kelpo dekkarin siitä aiheesta saa nähtävästi kirjoitettua. Tarttunen Puontin muihinkin kirjoihin jossain vaiheessa.

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Minulla on tämä kirja vielä lukematta. Kiitos kirjavinkistä :)
Anneli A sanoi…
Minä olen ihan hurahtanut Puonnin kirjoihin. Kaikki kolme ovat olleet hyviä, ja kirjat vain paranevat. Seuraavaa jo odotellen.
Takkutukka sanoi…
Samoin tuntemuksin Mannista: Puonti kuvaa poliisityön arkea asiantuntijuudella ja realistisen oloisesti turhia maalailematta.
Lyhyt kappalejako ja selkeä, konstailematon lauserakenne ovat aina periaattessa plussaa, mutta aika ajoin ne tekstissa runsaan henkilögallerian lisäksi aiheuttvat pirstaleisuuden ja hyppelehtivyyden tunnetta.

Puontin uusin "Saarni" odottaa lukupionossa;)
Anki sanoi…
Mai: Ole hyvä, kiva kuulla mielipiteesi :)

Anneli: Hyvä kuulla, että kirjat paranevat!

Takkutukka: Juu, vähän sellaista hyppimisen makua tähän tuli, mutta yllättävän selkeä tämä silti oli.
Mannilainen sanoi…
Olen tykännyt Kale Puonnin Pasilan myrkky -dekkarisarjasta. Uusin Saarnikin on jo luettu, mutta en ole vielä ehtinyt kirjasta postaamaan.
paljon esteettisiä kysymyksiä poliisilla, hyvät kirjat niitä ottaa esille.
Anki sanoi…
Mannilainen: Okei, luen mielenkiinnolla sitten arviosi!

Hannele: Kyllä, poliisin työhön liittyy paljon eettisiä kysymyksiä.