Marisha Rasi-Koskinen - REC

 "Jälkikäteen elämän voi sulloa muottiin, joka muistuttaa kertomusta. Montaa eri kertomusta. Minkä tahansa elämän. Pakottaa, valita, muokata, rajata. Jos jokin ei sovi, sen voi rajata kuvan ulkopuolelle. Todellisuudessa kertomuksia ei ole, mutta ei todellisuuskaan ole sellainen miltä se näyttää. Todellisuudessa menneisyys ei luo meitä, vaan me luomme menneisyyden joka päivä uudelleen."

Ulkoasu ja taitto: Jussi Karjalainen. Kustantamo S & S 2020. 

Olen ollut spiraalimaisella ja sirpaleisella kirjallisella matkalla. Läheskään kaikkea en ole ymmärtänyt, pääni on pyörällä, mutta olen saanut jotain hyvin arvokasta.

REC on ja ei ole tarina. Se periaatteessa kertoo kahdesta pojasta, Colesta ja Lucasista, jotka ovat tehneet erikoisen videoprojektin. Projektin myötä joku on kuollut ja video on alkanut elää loputonta elämäänsä internetissä. Tässä on kuitenkin vain pieni osa tämän runsaudensarven annista.

Kuten kirjan nimikin sanoo, on kyse paljolti kuvaamisesta. Millä oikeudella kuvaaja rajaa kuvansa? Mikä jätetään kertomatta ja miksi ja millä oikeudella? Kuvaamiseen kiertyy suuria kysymyksiä turismista. Kaikki kirjan henkilöt ovat jollain lailla sidoksissa johonkin itäeurooppalaiseen maahan, ehkä Romaniaan. Turismi muuttaa maita peruuttamattomasti ja sen oikeutusta kirjassa perätään. Myös turismin takia rajataan kuvaa, piilotetaan se mitä ei haluta näyttää ja joka ei sovi kuvaan. 

Kirjassa on monia henkilöitä, joiden kautta tarina, tai ehkä epätarina, etenee. Välillä tunnelma ja tilanne muuttuu surrealistiseksi, kun todellisuus muuttuu muotoaan. Yksi kirjan teemoista on välitila ja sen etsiminen. Siihen osa henkilöistä päätyy ja osa löytää, miten vain. Todellisuus vääristyy, vieras maa on vieraampi kuin koskaan. Identiteetti hajoaa sirpaleiksi. 

On hyvin vaikeaa kirjoittaa RECistä tyhjentävästi. Olen varma, etten tällä yhdellä lukukerralla tajunnut läheskään kaikkea. Kirjan rakenne on kiinnostava: se on jaettu kahteen kerrokseen ja lukuisiin huoneisiin. Kirjan alussa on kirjailijan evästys lukijalle ja matkan varrella yksi ylimääräinen exit. Kirjaa valitessa halusin jotakin erilaista, jotain haastavaa, ja sitä todella sain. Olen tyytyväinen.

Kuvaamisen teemaan liittyy monia eksistentiaalisia kysymyksiä. Lucas pohtii omaa kertojuuttaan ja sen puutetta. Hänestä tuntuu, että Cole on kertonut ja kuvannut hänet olemattomiin. Kirjassa onkin mielenkiintoisena sivujuonteena muinainen ajatus siitä, että kuvaaminen vie kohteensa sielun. 

Tuntuu, etten ole osannut kuvata tätä teosta niin kiinnostavasti kuin tahtoisin. En tiedä, mitä kirjaa lukematon saa irti näistä huomioistani, mutta tällä hetkellä en pysty parempaan. Ehkä on lopulta parempikin, ettei tästä kirjasta tiedä liikaa etukäteen. Se on koettava itse.

"Jos menee sisältä rikki varhaisessa teini-iässä, siihen ei kuole, mutta voi olla, ettei koskaan tule täysin ehjäksi."

Kommentit

Henna sanoi…
Tämä on olemassa myös äänikirjana, mutta en uskaltaisi kuunnella. Lukiessa palasin useita kertoja taaksepäin sisällysluetteloihin, tarkistin missä olen ja mitä on tulossa. Mielessä on kyllä lukea toiseen kertaan, ehkä useampaankin, ja katsoa miten lukukokemus muuttuu. Ensilukeminen taitaa jättää kaikki vähän pyörryksiin.
Anki sanoi…
Joo tämä olisi varmasti tosi vaikea äänikirjana. Tämän voisi kyllä lukea uudestaankin, varmasti saisi enemmän irti!
Takkutukka sanoi…

Kuulostaapa erikoiselta spiraalilta, joka edellyttänee seesteistä lukufiilistä!

Alkusitaattisi on varsin kiinnostava ja kiehtova pohdiskelun pohjaksi: kuinka päin tuo oikein meneekään? Menneisyys on faktaa, mutta ihminen muokkaa sitä elämän kulussaan siedettävään muotoon eli ne kultaiset muistot, - ja hyvä niin;)
Anki sanoi…
Kyllä, tätä tuli luettua pitkään ja hartaasti. :)
Alkusitaatti on hyvin kiinnostava ja tottahan se on, että ihmisen muisti muokkaa muistoja.
ei todellisuuskaan ole sellainen miltä se näyttää - tommottos
Mulla oli tämä kerran lainassa kirjastosta ja sen verran sitä selailin, että olisi nimenomaan luettava, äänikirjana en lähtisi kokeilemaan. En vaan jaksanut uppoutua siihen ja nythän en ole paperikirjoja lukenutkaan kuin kesällä viimeksi...
Anki sanoi…
Joo äänikirjana en tätä kyllä suosittelisi, ei välttämättä sovi siihen formaattiin. Vaatii paperilta lukiessakin tarkkaavaisuutta.
Anneli A sanoi…
Oli mukava lukea postauksesi tästä kirjasta. En aiemmin ole tutustunut lainkaan kirjan sisältöön, kun olen alusta alkaen ajatellut, että tämä ei ole minun juttuni, on liian vaikea minulle. Luin kirjailijan Eksymisen ja unohtamisen kirjan, ja sekin oli mielestäni aika vaikea.
Anki sanoi…
Ei tämä mitenkään helppo tosiaan ollut. Mutta koin sen hyvin palkitsevana, ehkä jopa palaan tähän uudelleen myöhemmin. :)
Amma sanoi…
Tämä yhtä aikaa kiehtoo ja kauhistuttaa minua. Ainakin pitäisi tavoittaa sellainen lukufiilis, että haluaa oikein kunnolla haastaa itseään ja juuri nyt se on ollut vähän hakusessa. Mutta en sulje pois, että sopivalla hetkellä tähän vielä tarttuisin!
Anki sanoi…
Kyllä, tätä ei kannata hutaista kiireessä koska silloin ei ymmärrä mitään. :D Suosittelen kuitenkin tutustumaan, voit yllättyä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI