Sarah J. Maas - Lasipalatsi (Throne of Glass 1)

 "Torvensoitto otti ratsastajat vastaan, kun he kulkivat Rithfoldin mahtavan alabasterimuurin läpi. Pääkaupungin yllä lepatti tuulessa kirkkaanpunaisia lippuja kultaisine lohikäärmeineen eikä mukulakivikaduilla ollut muuta liikennettä. Celaenan kahleet oli poistettu ja hänet oli puettu, ehostettu ja istutettu Chaolin eteen satulaan. Hän nyrpisti nenäänsä tuntiessaan kaupungin hajun."

Englanninkielinen alkuperäisteos Throne of Glass (2012). Suomentanut Sarianna Silvonen. Gummerus 2017.

Lasipalatsi avaa uuden fantasiasarjan Throne of Glass. Caleana, nuori palkkamurhaaja, on joutunut orjaksi kaivokseen. Raskas arki muuttuu, kun itse kruununprinssi haluaa tavata hänet. Prinssillä on ehdotus, josta on vaikea kieltäytyä: jos Celaena voittaa kuninkaan järjestämän kilpailun, hänestä tulee Kuninkaan Miekka neljäksi vuodeksi. Sen jälkeen hän olisi vapaa. Celeanella ei kuitenkaan ole aavistustakaan siitä, mitkä voimat ovat valtakunnassa parhaillaan liikkeellä.

Täytyy sanoa, että tämä kirja oli makuuni jokseenkin pitkäpiimäinen. En osaa oikein eritellä, mistä se johtuu ja olen hieman ymmälläni. Maas kyllä kuvailee asioita, mutta ei loputtomiin. Dialogia on runsaasti ja tapahtumiakin. Siitä huolimatta olin aivan puutunut kaksi ensimmäistä kolmannesta kirjasta. 

Ehkä puutuminen johtui eniten siitä, että Lasipalatsi on todella perinteistä fantasiaa, jota olen lukenut elämäni aikana todella paljon. On mahtimerkkejä, haltioita ja taikuutta, jotka tosin kuuluvat kuninkaan kielletylle listalle. Kuitenkin fantasialle tyypillinen hyvän ja pahan välinen asetelma on aika selkeä. Olisin toivonut kirjalta enemmän omaperäisyyttä, nyt se jää perinteisen eeppisen fantasian jatkumoon.

Toki kirjalla on myös ansionsa. Celaena on kiehtova ja hyvin rakennettu hahmo. Oli sinänsä ihan kiinnostavaa katsella maailmaa palkkamurhaajan silmin. Myös muut henkilöt on kirjoitettu taiten, niin että heillä on lihaa luiden ympärillä. Henkilökuvaus on Maasin ehdoton vahvuus. Myös kirjan hiljalleen rakentuva kolmiodraama oli kohtuullisen mielenkiintoinen osuus.

Onneksi kirjan viimeinen kolmannes lopulta imaisi mukaansa ja sivuja tulikin käännettyä nopeaan tahtiin. Jonkinlaista jännityksen purkua olisi kuitenkin saanut tapahtua jo aiemminkin, niin mielenkiinto olisi pysynyt paremmin yllä. Nyt melkein kaikki jännite ladattiin aivan loppuun.

Ei siis mikään maailman paras lukukokemus. Sen verran paljon kirjan loppu kuitenkin pelasti, että ajattelin nyt kuitenkin tarttua myös kakkososaan. Sen perusteella sitten päätän, luenko sarjaa loppuun. Jos olet perinteisen fantasian ystävä, tämä toiminee sinulle hyvin. Minua vähän kyllästytti.

Kommentit

Minä sekoitan aina tämän ja Brandon Sandersonin Viimeisen valtakunnan 😀 Kumpaakaan en ole lukenut, mutta molemmat vaikuttavat kiinnostavilta.
Anki sanoi…
Niin, Maasillahan on se kirja Okaruusujen valtakunta, joten ei ihme että menee sekaisin. :D