Laura Malmivaara - Vaiti

 "En ollut varma, olinko edelleenkään valmis. Aten lehtijutuista oli kulunut vasta kaksi kuukautta, enkä ollut käynyt juhlissa sen jälkeen. Olin kieltäytynyt haastatteluista ja alan yhteisistä tapaamisista. Kollegoiden kohtaaminen on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Olin ollut aivan liian herkillä puhuakseni Atesta analyyttisen rauhallisesti."

Otava 2021.

Malmivaaran autofiktiivinen romaani on ollut blogeissa verrattain paljon esillä. Kun näin kirjan kirjakaupassa ja vielä pienessä alessa, päätin ostaa sen ja lukea.

Kirja on kuvaus siitä, miten jo käytännössä avioerossa hajonnut perhe reagoi, kun isä joutuu julkisuuden kohupyöritykseen. Tyttäret ovat teini-ikäisiä ja muutenkin ikänsä puolesta herkillä. Kuitenkaan itse kohu ei periaatteessa ole keskiössä, sitä ei kuvailla kovinkaan paljon. Enemmän tarkastellaan sen seuraamuksia.

Toinen teema on aikuisen lapsen suhde ikääntyviin vanhempiinsa. Päähenkilö pakenee turvaan vanhempiensa mökille, josta itsekin omistaa osan. Kesällä on aikaa hengitellä, miettiä, ihmetellä. Mitä oikein tapahtuu ja mikä oma osa tässä kaikessa on?

Kirja on todella taiten ja kauniisti kirjoitettu. Päähenkilön sielunelämää kuvataan hienosti ja samastuttavasti. Hän on paineissa, todella kovassa puristuksessa. Toisaalla ovat vanhat ystävät, jotka ovat nyt sotajalalla ja toisaalla entinen aviomies, lasten isä, jota syytetään. Mielestäni päähenkilö on aivan mahdottomassa paikassa. 

Pohdin lukiessani paljon tällaista julkisuuden kautta tehtyä rituaalia, jossa joku nostetaan tikun nokkaan ja ihmisille ikään kuin annetaan valmiiksi sanellut roolit. Nyt kirjan luettuani olen sitä mieltä, että julkisuudessa näitä asioita ei ole hyvä hoitaa. Julkisuus on ennen kaikkea arvamaatonta, eikä koskaan voi tietää, minne lehdistön huomio seuraavaksi kiinnittyy ja millä motiivilla. Minun kävi myös kovasti sääliksi kirjan lapsia, jotka kärsivät tilanteesta.

Siitä olen samaa mieltä, että epäkohtiin on puututtava. En vain ole kovin vakuuttunut niistä tavoista aina. Kirjassa huomautetaan äidin suulla, että ihminen ei muutu pakottomalla ja sättimällä. Hän vain todennäköisesti hyökkää takaisinpäin. Näinhän ihmismieli juuri toimii! Olen itsekin kokenut väkevästi, miten oikeanlaisella dialogilla saadaan pysyvää muutosta aikaiseksi.

Äidin ohje pysyä vaiti jää hieman monitulkintaiseksi. Kohun keskiössä se todella on hyvä neuvo, sillä kommenttien antamisella vain lisää vettä myllyyn. En kuitenkaan elämänohjeena kannata vaikenemista, päinvastoin. Asioista pitäisi koettaa puhua, etteivät ne jää pesiytymään mieleen. Toki sillä on suuri merkitys, millä tavoin ja missä mielentilassa mistäkin puhuu.

Varsin vaikuttava esikoisromaani. Toivon, että Malmivaara kirjoittaa vielä lisääkin!

Kommentit

LauraKatarooma sanoi…
Tää pitää kyllä munkin lukea!
Anki sanoi…
Kannattaa! Hyvin kirjoitettu ja antaa ajattelemisen aihetta. :)
riitta k sanoi…
Olen kuunnellut tämän äänikirjana ja tarina oli vilpitön ja kuulas. Malmivaara lukee naisen osat itse, joku toinen äidin osat.
Anki sanoi…
Joo, muistankin bloggauksesi! Nimenomaan vilpittömyys tästä huokui. Hieno teos!
Jonna sanoi…
Minäkin kuuntelin tämän äänikirjana ja pidin paljon. Täytyy sanoa, että suhtauduin hieman varauksella mutta vaikutuin kuulemastani.
Mannilainen sanoi…
Tätä kirjaa on kehuttu niin paljon, että jossain vaiheessa se on luettava. Kunhan sitä aikaa vain taikoisi jostain lisää. :D
Anneli A sanoi…
Tosiaan, tämä on luettu monissa blogeissa. Minuakin tämä kiinnostaa. Ehdotin lukupiirissä, että tämä otettaisiin lukupiirikirjaksi, mutta kirja ei kiinnostanut lukupiiriläisiä. Joten täytyy ottaa tämä jossakin vaiheessa omalle lukulistalle.
Anki sanoi…
Jonna: Minäkin pidin tästä :)

Mannilainen: Niinpä, kun olisikin aikaa kaikille hyville kirjoille! :D

Anneli: Harmi ettei lukupiirisi innostunut. Voisin kuvitella, että tästä olisi irronnut sellaisen puitteissa keskusteltavaa.
Marjatta Mentula sanoi…
Vilpitön, kuvaamaansa ilmiötä selventävä ja kaikin puolin tasokas kirja.

Mietin vaitioloa myös siltä kannalta, että olisiko niiden kohua yhdessä lietsoneiden pitänyt pysyä vaiti, miettiä ennen kuin liittyivät yhteiseen huutoon.

Päähenkilö on aivan mahdottomassa tilanteessa. Itse en ehkä olisi pystynyt vaikenemaan, vaikka tuossa alakynnessä ollessa selkeäkään järkipuhe ei olisi kuulunut, niin yksiniitistä ajattelu silloin oli.
Anki sanoi…
Kyllä, osalle meistä on vaikea vaieta ja osan taas saada suutaan auki. Aika paljon tarvitaan viisautta siinä, että missä kohti puhua ja missä olla hiljaa.