Pauliina Vanhatalo - Tuntemani maailma

 "Mitä tulee todellisten ihmisten tunteisiin, harjoittelen uutta myötäelämisen tapaa. Sen sijaan että yrittäisin kantaa muiden suruja heidän puolestaan ja eläytyä niihin kuin slaavilainen itkijänainen, joka on jatkuvasti työssä, mietin useammin, mitä muuta annettavaa minulla voisi heille olla. Kun huomaan jonkun kärsivän, koetan suunnata häneen lämpöä, huomiota ja huolenpitoa. Ajattelen uskovani ja luottavani elämään hetken hänen puolestaan, niin ettei hänen nyt tarvitse. Voimme jaksaa maailmaa vuoroissa."

Ulkoasu: Hilla Semeri. Taitto: Jukka Iivarinen, Vitale Ay. S&S 2021.

Vanhatalo kirjoittaa elämästään. Tämä on hänen omaelämäkerrallisen trilogiansa kolmas osa. Kirjailijalla on vaikeuksia tunteidensa kanssa, hän kiinnostuu psykopaateista ja lopulta pandemia vyöryy ylle.

Aluksi kun ajattelin tätä arviota, koin olevani ärsyyntynyt tästä teoksesta. Kauhean minäkeskeistä kertomista, ajattelin. Liekö sitten juuri bloggaamani Takasen kirjalla ollut jotain vaikutusta, kun aloin pohtia, mitä tämä reaktio oikeastaan kertoo minusta. Miksi ärsyynnyn? Pian tajusin, että teksti tulee monin tavoin turhan lähelle. Apua, tämähän kertoo vähän kuin minusta!

Vanhatalo on upota voimakkaisiin tunteisiinsa, välillä taas masennukseen ja ahdistukseen. Elin hyvin samanlaista arkea ennen terapiaa, ja terapiaan kirjailijakin menee. Välissä pohditaan elämän luonnetta ja ympärillä olevia tapahtumia. Lukijalle väläytetään tulevaa pandemiaa, mutta suurin osa kirjasta eletään vuotta ennen sitä. 

Täytyy toisaalta mainita, että mitään kauhean voimakasta muistijälkeä tämä teos ei jättänyt. Joitakin hyviä pohdintoja tosiaan löytyi, muttei mitään kovin mullistavaa. Kirja jää minulle vähän sellaiseksi sujuvaksi välipalaksi.