Miksi en enää puhu valkoisille rasismista

 "Tämänhetkinen rodullinen arvoasteikkomme on epäreilu myös siinä, että sen muuttaminen on aina sälytetty alimpina olevien harteille. Rasismi on kuitenkin valkoinen ongelma. Se paljastaa valkoisuuden pelot, tekopyhyyden ja kaksoisstandardit. Se on valkoisen psyyken ongelma, jonka ratkaisun avainten on löydyttävä valkoisilta. Ulkopuoliset voivat vaikuttaa vain rajallisesti."

Reni Eddo-Lodgen kirja Miksi en enää puhu valkoisille rasismista (Gummerus 2021, suomentanut Saana Rusi) on todella silmiä avaava teos. Eddo-Lodge purkaa yleisiä myyttejä, ottaa kantaa rasismin ulottuvuuksiin, erilaisiin hierarkioihin kuten ihmisten luokka-asemaan ja valkoisten pelkoon mustia kohtaan.

Voi aluksi kuulostaa erikoiselta, että valkoiset todella pelkäisivät mustia, mutta kirjailija perustelee asian hyvin. Mistä muusta kumpuaisivat rasistiset puoluenäkemykset, joissa varoitellaan maahanmuuttajataustaisten (joista iso osa on tummia ja joita ylipäätään tarkoitetaan termillä 'maahanmuuttaja') "holtittomasta" lisääntymisestä. Pelätään, että valkoiset jäävät lopulta vähemmistöiksi omissa maissaan. Ajatellaan, että mustat tuhoavat lopulta kaiken ja ovat loisia. Kaikki kumpuaa lopulta pelosta.

Kirjan nimi on kieltämättä vähän provosoiva ja myös oikeastaan ironinen, sillä kuten kirjoittaja itsekin toteaa, hän ei ole samannimisen blogitekstinsä jälkeen juuri muuta tehnytkään kuin puhunut rasismista, valkoisillekin. Olen viime aikoina todennut, ettei minua enää kiinnosta se, mitä valkoisilla on sanottavana rasismista ja siihen kytkeytyvistä asioista. Minua kiinnostaa kuunnella rasismin kohteiksi joutuneiden sanomaa. Suosittelen kaikille.

Helposti nykyään ajatellaan, että eihän meillä rasismia ole, korkeintaan juntit huutelevat tummempi-ihoisille kadulla. Tämä ajatus on täyttä pötyä. Jo pelkästään maahanmuuttovihamielisten, äärioikeistolaisten puolueiden nousu ja kannatus Euroopassa sotii moista näkemystä vastaan. Pakolaiskriisi 2015 ns. pudotti naamiot monen kasvoilta, ja rasismista tuli yhä hyväksytympää.

Ihailen sitä täsmällisyyttä, jolla Eddo-Lodge kirjoittaa asioista. Hän on älykäs ja koulutettu, juuri oikea henkilö kirjoittamaan näistä asioista. Hän on myös "kokemusasiantuntija", sillä hän on musta britti. On toki todettava, ettei kirjan kuvaama maailma istu 100-prosenttisesti yksi yhteen suomalaisen tilanteen kanssa, ihan jo siksi, että Britannialla on historia suurvaltana ja koska se on voimakkaasti luokkayhteiskunta.

Kuitenkin sanoma valkoisesta etuoikeudesta pätee kaikkialla. Kirjoittaja kuvaa turhautuneena tilannetta, jossa valkoiset joko vetäytyvät kun tästä puhutaan tai kieltävät kaiken. Tosiasioita on kuitenkin turha kiistää: valkoisuutta pidetään yhä kunniallisen ihmisen mittana. Valkoisuus, vähän samaan tapaan kuin mies sukupuolena, nähdään kaiken mittana. Etuoikeutta kuvaa hyvin se, ettei valkoisen juuri edes tarvitse miettiä etnisyyttään. Eikä etnisyyttä liitetä valkoisuuteen, vai kuinka moni on kutsunut valkoisten ravintoloita absurdilla sanalla "etninen"?

Rasismi kietoutuu myös seksismiin. Eddo-Lodge kirjoittaa jonkin verran sukupuolestakin ja siitä, miten näkymätön musta nainen yhteiskunnassa on. Hän myös antaa täyslaidallisen valkoisille feministeille, jotka leikkivät värisokeaa ja kieltävät valkoisuuden tuoman edun yhteiskunnassa. Vasta aivan viime aikoina on alettu ymmärtää näiden kahden vitsauksen yhteenkuuluvuus ja laajennettu feminismiä kattamaan enemmän myös etnisyyden kategoriaa.

Toisin sanoen teos on siis täyttä asiaa. Kirjabloggareiden joukko on meillä vitivalkoinen, joten teosta voi tosiaan suositella. Itse ainakin opin paljon.