Isästä ja pojasta ja politiikasta: Kuka tappoi isäni

 "Et voi enää ajaa autoa, et saa enää juoda alkoholia, et pysty enää peseytymään itsenäisesti etkä voi mennä töihin ilman että otat valtavia riskejä. Olet hädin tuskin viisikymmentävuotias. Kuulut siihen ihmisryhmään, jonka politiikka on tuominnut ennenaikaiseen kuolemaan."

Édouard Louisin vimmainen kirja Kuka tappoi isäni (Tammi 2022, suomentanut Lotta Toivanen) on hätkähdyttävä. Se kertoo Louisin isästä, joka eli voimakkaan maskuliinisuuden vaatimuksen alaisena, mutta vielä enemmän köyhyyden alaisena. Se nimeää poliitikot, jotka ovat isän köyhyydestä ja sairauden pahenemisesta vastuussa.

Tätä kirjaa ei voi kuvata romaaniksi, mutta en oikein tiedä, mikä se on. Elämäkerta, muistelma? Periaatteessa se on taustoitus ja syytekirjelmä. Louis kertoo avomielisesti erilaisista lapsuuden hetkistä, hyvistä ja huonoista. Parhaimmassa nauretaan isän kanssa ilosta, pahimmassa isoveli yrittää tappaa isän. Kuten niin usein, myös Louisin perheessä köyhyys ei tule yksin, vaan kuvioissa ovat myös väkivalta ja viina.

Kirja on todella lyhyt ja vieläpä isolla painettu, mutta siinä ei ole mitään liian vähän, ei myöskään liikaa. Se on oikeudenmukaisuuden vaatimus yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei tapahdu. On kerta kaikkiaan kohtuutonta, että selkänsä särkenyt isä joutuu lakaisemaan katuja saadakseen edes vähän rahaa. Louis toteaa syylliset poliitikot tähänkin.

"Hollande, Valls, El Khomri, Hirsch, Sarkozy, Macron, Bertrand, Chirac. Sinun kärsimystarinallasi on monta nimeä."

Mietin, että periaatteessa samantyylisen kirjan voisi tehdä myös joistain suomalaisista poliitikoista. Kuten Louis toteaa, politiikan parissa olevat ihmiset ovat niitä, joihin politiikka vaikuttaa kaikkein vähiten. He ovat yleensä hyväosaisia. On hyvin helppo tehdä päätöksiä ajattelematta, miten ne vaikuttavat kaikkein heikoimpiin. Jotkut poliitikot ovat myös tietoisesti julmia, ja syyttävät köyhiä näiden ongelmista. Tosiasiassa me kaikki emme edes Suomessa ole samalla viivalla, joten lopputuloskaan ei voi kaikkien kohdalla olla sama.

Suosittelen tätä kirjaa. Erinomaista luettavaa se olisi varsinkin poliitikoille. Se on myös hyvä kuvaus köyhyyden vaikutuksista kelle tahansa lukijalle.

Kommentit

Marjatta Mentula sanoi…
Voisi kutsua myös pamfletiksi.
Elegia sanoi…
Yritin lukea erästä toista Louisin kirjaa, mutta se jäi alkuunsa kesken. Otaksun, että aika oli epäsopiva. Voisi kokeilla jotain muuta Louisin kirjaa. Ehkä vaikka tätä.
Anki sanoi…
Marjatta: Pamfletti todellakin, pitää lisätä tunnisteisiin!

Elegia: Minä en vielä ole lukenut niitä aiempia kirjoja. Luulen, että tämä on jossain määrin erilainen kuin ne.
Arja sanoi…
Ei enää Eddy on ahdistava kirja, joten en tiedä, luenko tätä - ehkä, jos sopivasti osuu kohdille. Paljon on viime vuosina tullut näitä riipaisevia perhetarinoita.
Marjatta Mentula sanoi…
Ensimmäisessä kirjassa, omaelämäkerrallisessa romaanissa "Ei enää Eddy", Edouard Louis kuvaa surkeaa lapsuuttaan, johon liittyi paljon väkivaltaa.
Tässä "Kuka tappoi isäni" -kirjassa hän ymmmärtää isää katsellessaan tapahtumia jo etäämpää.
"Väkivallan historia" kuulostaa asiakirjalta, mutta on romaani (omaan elämään pohjautuva sekin),jossa tapahtuu seksuaalinen väkivallanteko. Tässä kirjassa on eräs hieno näkökulma, minäkertoja seuraa ovenraosta, miten sisar puhuu miehelleen hänen kokemuksestaan ja perkaa sitten mielessään, miten väärin tämä tulkitsee. Pidin tästä kirjasta sen tyyliseikkojen ansiosta eniten.

Mun on kyllä pitänyt lukea näitä Louisin kirjoja, mutta ne on jääneet, viime aikoina pitkälti siksi että aiheet on olleet niin ahdistavia. Ehkä tämän lukeminen ensimmäisenä olisi ihan hyväkin, jos näkisi (en sentään sano että ymmärtäisi) syitä sille lapsuusajan väkivaltaiselle ilmapiirille.
Anki sanoi…
Arja: Minä olen nyt vältellyt näitä rajumpia kirjoja, mutta tämä oli kyllä vaikuttava.

Marjatta: Näin minäkin olen ymmärtänyt, että tämä on erilainen näkökulma omaan isään. Vielä on lukematta nuo kaksi muuta kirjaa.

Jane: Juu, eihän näissä iloiset aiheet ole.
Mai Laakso sanoi…
Ei enää Eddy oli niin rankka kirja, että en uskalla lukea muita hänen kirjojaan. Uskon, että hänen on pakko tuoda esille oma tuskansa kaikesta tapahtuneesta, mutta en pysty ottamaan sitä enempää vastaan. Ehkä myöhemmin luen lisää.
Anki sanoi…
Mai: Minäkin pelkään tuota, että vastaanottaminen on hirveän raskasta. Saa nähdä, milloin tulee luettua nuo muut kirjat.
Amma sanoi…
Kuulostaa (hyvällä tavalla) rajulta ja ravistelevalta teokselta. En ole kirjailijan muihin teoksiin tarttunut, mutta tämä alkoi kiinnostaa. Sopisi myös hyvin ensi kuukauden lukuteemaani… Hmm, jään miettimään. Kiitos vinkistä!