perjantai 20. toukokuuta 2022

Valo joka ei kadonnutkaan

Senja on pieni tyttö, jota alkaa äkisti sattua mahaan. Painoa on pudonnut ja yleiskunto alkaa laskea. Varpu huolestuu ja vie tytön lääkäriin. Tuomio: vaikeasti hoidettava syöpä.

Tämä tilanne on kirjan lähtökohta. Mitään varsinaista draaman kaarta tähän ei väkinäisesti vedetä, vaan Varpu toteaa jo kirjan alussa, että Senja kuolee. Kirja on toki Senjan tarina, mutta sen rinnalla kulkee selviämisen ja valon tie.

Varpu Hintsanen ja Emilia Saloranta ovat kirjoittaneet kirjan Valo joka ei kadonnutkaan (WSOY 2021). Se ei päästä lukijaansa helpolla: väistämättä alkaa kulkea myötäeläjänä Hintsasen perheen kivuliaalla matkalla. Lapsia on useampia, ja Varpu syyllistää itseään siitä, että leijonanosa ajasta menee Senjalle. Aina vain ei ole täydellisiä tilanteita ja lähtökohtia. Juuri tämä ajatus on jatkuva teema: elämä osaa olla hyvin arvaamatonta ja kontrollin ulottumattomissa. 

Hintsaset päättävät kuitenkin jo varhain, että iloa tuotetaan niin paljon kuin mahdollista. Syöpä sanelee reunaehdot, mutta niiden puitteissa tehdään kaikki se hauska, mitä on tehtävissä. Tässä kohtaa tulee esille ihmisten hyvyys, sillä lukemattomat ihmiset auttavat ilahduttamaan Senjaa ja perhettä. Senja pääsee festareillekin. Poikkeusaika saa irrottamaan kaikesta turhasta ja keskittymään siihen, mitä voi milloinkin tehdä.

Hintsasten avoimuus on kunnioitusta herättävää. Todennäköisesti myös yksi syy siihen, että he ovat päässeet Senjan kuoleman jälkeen jaloilleen. Sairautta ei piiloteltu, syy lapsen kaljuuntumiseen kerrottiin avoimesti. Perhe ei myöskään käpertynyt kasaan kantamaan surua, vaan surua jaettiin avoimesti lähipiirin kanssa. 

Varpu kertoo omasta kasvustaan rehellisesti. Ennen hän oli kontrollifriikki ja hurja suorittaja, mutta uusi tilanne pakotti mielen joustavammaksi. Kun lapsi on vakavasti sairas ja ennuste ei ole paras mahdollinen, ei kulissien pystyssä pitäminen enää onnistu. Jo ennen Senjan sairautta Varpu koki avioeron ja joutui senkin myötä opettelemaan uusia mielen taitoja, kuten hän itse kirjoittaa. Senjan kohtalon myötä avioeron merkitys kutistuu merkityksettömäksi. 

Tämä teos auttoi panemaan omiakin murheita ja jännityksiä vähän paremmin mittasuhteisiin. On niin paljon asioita, jotka ovat hyvin! Ei tarvitse olla syöpäosastolla, ei ole kipuja, ei akuuttia pelkoa rakkaan poismenosta. Asioilla on myös tapana järjestyä tavalla tai toisella.

Koskettava kirja. Kyyneleet tulivat väkisinkin silmiin. 

Koska kirjan sanoma on toivo, päätin linkittää tähän Sir Elwoodin Hiljaisten Värien kappaleen Neiti Kevät. Se tuo mukanaan lupauksen.



4 kommenttia:

Kirjarikas elämäni kirjoitti...

Varmasti todella koskettava kirja. Minulle on käynyt niin, etten saisi enää ollenkaan lukea ihmisten sairauksista ja kärsimyksistä, kun alan heti pelätä, että minullekin tulee kaikki se mistä luen ja vielä jotain pahempaakin. Ei pitäisi pelätä jo etukäteen kaikkea pahaa, vaan elää hetkessä...

Anki kirjoitti...

Minullekin tulee helposti katastrofiajatuksia. Sairastumista en ole koskaan oikein pelännyt, ehkä nuoruus suojaa siltä vielä. Hetkessä eläminen ei ole helppoa, kun on kallellaan varmisteluun. Mutta raskaalla hetkellä helpottaa kun ajattelee, että "päivä vain ja hetki kerrallansa". Sehän sitä hetkessä elämistä oikeastaan on. :)

Jonna kirjoitti...

Tämä kuulostaa kiinnostavalta mutta myös hieman pelottavalta. Ehkä tähän pitäisi peloista huolimatta tarttua.

Anki kirjoitti...

Onhan tämä pelottava, kun aiheena on lapsen kuolema. Suosittelen kuitenkin!