perjantai 1. heinäkuuta 2022

Paras mahdollinen maailma

 "Hänen mielenrauha-ajatuksensa on aina ollut iho. Iho on niin hauras, että oikeastaan, kun alkaa ajatella, mitään minuutta ei ole. Oikeastaan jokainen tunne on maailman itsensä tunne. Jokainen ihmissydän: elämän kaino taustarumpu. Hermostuneisuus: todellisuuden itsensä värinää. Paniikki: maailman hetkellistä kyvyttömyyttä säilyttää rytminsä."

Riikka Pulkkisen romaani Paras mahdollinen maailma (Otava 2016) on tarina Aureliasta. Aurelia on lahjakas näyttelijä, mukana kunnianhimoisessa produktiossa Kansallisteatterissa. Joachim, ohjaaja, haluaa luoda näytelmän DDR:stä ilman kliseitä ja osoittelevuutta. Aurelia on loistava, mutta vähitellen hänen rajansa hämärtyvät. Iskee outo olo, kuin kuulisi ja todella kuulee toisten ajatukset. Kaiken olevaisen kirkkaus, kohottava tunne kun astuu rooliin. Toisaalla äiti haluaisi kovasti kertoa jotain tärkeää, mutta Aurelia ei halua kuulla.

Olen joskus aiemminkin lukenut tämän romaanin, mutta uusintaluku ei ollut lainkaan pahitteeksi. Halusin myös tuoda kirjan blogiini. Pulkkinen on ensimmäisissä kirjoissaan jättänyt minut osittain kylmäksi, sen sijaan Vieras oli itselleni napakymppi. Paras mahdollinen maailma asettuu jonnekin välimaille. Se on todella hyvä, mutta taas kerran vähän tökkii.

Pulkkisen hahmot ovat aina todella älyllisiä, ja se tässä todennäköisesti tökkii. Mietin jatkuvasti, että onko tällaisia ihmisiä todella? Isiä, jotka pohtivat kaiken eksistenssikysymyksinä ja vapauden käsitteen kautta. Juuri tämä Aurelian isä oli hämmentävä älyllisyydessään. 

Toisaalta kirja myös liikutti minua, loppupuolella itketti, mikä on minulle aina hyvän kirjan merkki. Lisäksi päähenkilö Aurelia on todella kiehtova. Hänen värisevät rajapintansa ovat jotenkin myös samastuttavia, niissä on jotakin tuttua ja vierasta yhtä aikaa. Hänen kietoutumisensa lapsuudesta tuttuun hahmoon on pelottavaa ja kaunista yhtä aikaa. 

Pulkkisella on myös taito piirtää esiin tiettyjä ihmistyyppejä muutamilla virkkeillä:

"Hän oli niitä naisia joilla ei koskaan ole persiljaa hampaittensa välissä, niitä jotka saattoivat vain yhtäkkiä päättää potkia kengät jalastaan ja kulauttaa drinkki ennen nousemista sohvapöydälle tanssimaan."

Myös teatterin kuvaus oli mielenkiintoista. Kokeellisuudessaan ja vähän ärsyttävyydessäänkin kiinnostavaa lukea. Kirjassa pääsee myös Joachimin pään sisään hetkeksi. Kirjassa on todella palkon tragediaa, mutta se ei silti tuntunut epäuskottavalta. Traagisia asioita tapahtuu ikävä kyllä kaiken aikaa.

Kirja käsittelee myös paljon Saksaa ja ennen kaikkea DDR:ää. Erityisesti Aurelian isä elää DDR:n loppuvaiheita täysillä. Isä ja äiti käyvät DDR:ssä ennen sen murtumista ja yrittäessään takaisin itään saavat huomata, ettei heidän anneta mennä. Täytyy siis jättää kaikki tavarat kavereille ja matkustaa takaisin Suomeen. Useiden ihmiskohtaloiden kautta lukija saa näkyviin koko systeemin mielettömyyden. Saksa myös näyttelee Aurelian perheen murhenäytelmässä suurta osaa. Kaikki tavallaan alkaa siitä ja päättyy sinne, yhteen puistoon veden äärellä. On niin monta asiaa jotka tahtoisi ja ei tahtoisi muistaa. 

"Elämästä paljon suurempi osa kuin uskallamme itsellemme myöntää on unta."

2 kommenttia:

Mari / Mrs Karlsson lukee kirjoitti...

Nytpä muistin, että minulla on tämä kirja hyllyssä ja vielä lukematta! Olen lukenut Pulkkista myös aiemmin ja samanlaiset fiilikset kuin sinulla. Kaipaisin enemmän jonkinlaista rosoisuutta kaiken sen täydellisyyden tasapainottamiseksi.

Anki kirjoitti...

Juu, rosoa näissä ei hirveästi kyllä ole!